Kohotan siipeni, osa1

Tässä kirjoituksessa syvennymme hengessä vaeltamisen salaisuuteen.

Se, joka haluaa olla voitollinen rukoustaistelija, kohtaa ennemmin tai myöhemmin sen haasteen, että on oltava riippuvainen Pyhästä Hengestä ja voitava työskennellä yhdessä hänen kanssaan. Joudumme toteamaan, että hän ei suostu olemaan meidän takuumiehemme, joka aina automaattisesti siunaa meidän yrityksiämme. Ei, valta ja vastuu menee toisinpäin: hänen tulee päättää, hänen tulee hallita, hänen tulee suunnitella ja johdattaa, hänen tulee puhua, hänen tulee vaikuttaa tahtomista ja tekemistä – vastuunsa hän kyllä hoitaa, kun annamme hänelle vallan.

Vallan luovuttaminen omassa elämässämme Pyhälle Hengelle on niitä vaikeimpia läksyjä, mitä hengellisessä elämässä voi olla. Olen alaluokalla vielä itsekin ja siksi syvennyn tähän aiheeseen niin hartaasti kuin pystyn.

Lähtökohtani tähän aiheeseen on seuraava Jumalan lupaus:

Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. Jes.40:28-31.

Tässä Jumala muistuttaa meitä ensin, että hän on luoja. Koska hän on luonut kaiken, hän on perillä jokaisesta asiasta – hän siis tietää kaiken myös hengessä vaeltamisesta ja on kykenevä antamaan meille kyvyn siihen. Tätä Jumalan tahdossa kulkemista kuvataan vaeltamisena, juoksemisena ja – lentämisenä. Sitä sanotaan uudeksi voimaksi, sillä se on jotain, mitä tässä vanhassa luonnossa ei ole. Uusi voima voi toimia vain siinä uudessa luomuksessa, joka meihin on luotu, kun Jumalan Henki on luonut meidät uudeksi luomukseksi Kristuksessa uskon kautta. Perkele yritti saada Jeesusta lankeamaan erämaassa ja yllyttää tätä kokeilemaan lentämistä – heittäydy tästä alas (Luuk.4:9), hän kehotti – mutta Jeesus torjui vihollisen houkutukset ja toteutti hengessä vaeltamista siinä muodossa kuin oli Jumalan tahto. Perkele yritti vääristellä Jumalan sanaa, jossa luvattiin varjella hänet ”kaikilla teilläsi” (Ps.91:11 KR38:n mukaan) – mutta eihän sieltä jyrkänteeltä tai temppelin harjalta ollut mitään tietä alas. Jeesus sen sijaan sai tilaisuuden osoittaa, miten hengessä vaeltamiseen voi liittyä yliluonnollista Jumalan voimaa, jonka kautta myös fysiikan lait ovat Kristukselle – siis kaikkeuden Luojalle – alamaisia. Tämä tapahtui mm. veden päällä kävelynä. Kun Jeesus oli voittanut kiusaukset erämaassa, sanotaan, että ”täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan” (Luuk.4:14). Tiedämme sanan perusteella ja yhteisestä kokemuksestammekin, että uusi luomus meissä voi päästä uskon kautta, Pyhän Hengen voimassa, tähän uuteen ulottuvuuteen, jota joskus kuvataan lentämisenä, mutta joka arkisemmin sanoen on täydellistä Pyhän Hengen tottelemista, hengessä vaeltamista. Usein kuitenkin joudumme vain katselemaan näitä asioita Jumalan lupauksina.

Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. 1.Joh.3:2.

Meistäkin siis tulee sellaisia kuin Jeesus oli ylösnousemuksensa jälkeen. Hän esiintyi sekä ruumiillisena että henkisenä olentona ja saattoi liikkua ”ajatuksen voimalla” vapaasti paikasta toiseen. Efesolaiskirjeessä sanotaan:

…hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.Ef.1:10.

Jumalan luomistyö, kun hän loi ihmisen vielä kerran uudelleen, oli ja on vielä ihmeellisempi luomistyö kuin tämä nykyinen, ajallinen ihminen. Emme ymmärrä tätäkään, miten tämä ruumis on luotu, kuinka sitten uutta luomusta:

Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. Saarn.3:11.

Voimme vain uskon kautta ihailla Jumalan luomistöitä ja tunnustaa hänen valtasuuruutensa ja iloiten palvella häntä, luottaen siihen, että hän jos kuka tietää ja tuntee meidän parhaamme.

Tämän ajan pakanat jaksavat jankuttaa meille, kuinka ”luonto sitä ja luonto tätä” tai ”evoluutio sitä ja evoluutio tätä”. Luonto on muka kehittänyt eläimille kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka luonto viisaudessaan on nähnyt tarkoituksenmukaisiksi. He siis tekevät sen synnin, josta Paavali sanoo:

He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Room.1:25.

Voimme siis uskon kautta kuitenkin jo nähdä jotakin häämötystä siitä, millaisiksi Jumala on tarkoittanut meidät tulevaisuudessa. Muistakaamme, että me saamme jo tässä ajassa maistaa tulevan maailman ajan voimia (Hepr.6:5). Voimme jopa nähdä, että yliluonnollinen paikasta toiseen siirtyminen ei koskenut vain Jeesuksen ylösnousemusruumista, vaan sama tapahtui paitsi Jeesuksen kävellessä veden päällä, myös Filippokselle:

Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Apt.8:39-40.

Jos laitamme rinnakkain Jesajan 40. luvun jakeen 31 ja Filippoksen retken etiopialaisen hoviherran luo, näemme konkreettisesti, mitä hengessä vaeltaminen on:

Herran enkeli puhui Filippokselle: ”Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.” Filippos lähti sinne. Apt.8:26-27.

Filippos siis vaelsi hengessä, mutta sitten hänen hengessä vaeltamisensa löysi uuden vaihteen:

Henki sanoi Filippokselle: ”Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.” Filippos juoksi vaunujen luo. Apt.8:29-30.

Huomaamme, että hengessä vaeltamisessa oli samat kolme vaihetta kuin Jesajan kirjan lupauksessa: vaeltaminen, juokseminen, lentäminen. Kaikki kuitenkin perustui täydelliselle riippuvaisuudelle Pyhästä Hengestä, Pyhän Hengen tottelemiselle.

Kun raamattu puhuu lentämisestä, se käyttää siinä luonnollisesti lintuja vertauskuvina, lähinnä kyyhkystä, joka on Pyhän Hengen vertauskuva, ja kotkaa. Kotka onkin opettavainen lintu, mutta haluaisin ensin lähteä liikkeelle eräästä linnusta, josta raamattu ei taida puhua mitään. Se on telkkä. Telkkäkin on Jumalan luoma lintu ja voi siis puhua meille Jumalan luomisteoista.

Telkkä on vesilintu, joka pesii puunkoloissa, nykyään lähinnä pöntöissä, jotka on ripustettu rantojen läheisyyteen. Pönttöjen suuaukko saattaa olla monta metriä maan pinnan yläpuolella. Kun poikaset ovat vielä untuvikkoja, mutta ovat kasvaneet sopivan kokoisiksi, emo lopettaa niiden ruokkimisen pönttöön ja alkaa kutsua niitä ulos. Siinä on telkänpojan ensimmäinen suuri haaste: nousta ylös pystysuoraa pöntön seinämää kohti valoa. Tämä on se sama haaste, jonka ihminen kohtaa, kun Jumalan Henki häntä kutsuu. Ihminen saattaa nähdä valon ja pyrkiä sitä kohti, mutta on kuin vastassa olisi ylipääsemätön este: oma syntisyys ja kykenemättömyys auttaa itse itseään. Mutta Jumala auttaa telkänpoikasta, jolla on kova nälkä ja joka kuulee emon ääntelyn – mutta miten? Hän on luonut telkänpojan räpylään kynnen, jonka avulla poikanen pystyy kiipeämään pystysuoraa seinämää. Jumala on valmistanut myös ihmiselle kaiken, mitä ihminen tarvitsee kääntymykseen. Jumala auttaa synninhätään tullutta ihmistä pääsemään valoon. Haluaisinkin rohkaista kaikkia, jotka elävät Jumalan kutsun alla. Ehkä he eivät tule koskaan lukemaan tätä tekstiä, mutta saakoon Pyhä Henki välittää heille seurakunnan jäsenten yhteisen rukouksen ja rohkaisun: ”Kun Pyhä Henki kutsuu sinua, hän ei pyydä mitään mahdotonta. Hän on antanut sinun sydämeesi voimakkaan kaipuun ja taivasikävän. Sinä Jumalan tytär tai poika, sinä Jumalan yhteyteen kutsuttu kallis sielu, näytä kyntesi! Älä lannistu, ole urhea, ole määrätietoinen, etsi Herraa koko sydämestäsi, laita itsesi likoon, hän kuulee sinua ja auttaa. Hänen ilonsa on auttaa sinut valoon ja vapauteen Kristuksessa! ” Kun telkänpoika ”näyttää kyntensä”, panee kaikki voimansa likoon ja siinä pöntön suuaukossa sitten vihdoin on, kyllä se ihmettelee, miten valtavan suuri ja valoisa maailma hänelle avautuu. Se ehkä myös pelästyy ja alkaa epäröidä, kannattaisiko sittenkin jäädä turvalliseen pönttöön mieluummin kuin lähteä tuntemattomaan. Sitäpaitsi edessä näyttää olevan pelkää tyhjyyttä. Se kysyy itseltään: kuinka uskallan hypätä?

Oletko sinä nähnyt ihmisiä, joita Jumalan kutsu on kohdannut elämässä jo useita kertoja, mutta aina vaan he ovat jääneet ’omaan pönttöönsä’? He ovat jotenkin säälittäviä, kenties sisäisesti kuolleita sen tähden, että emo ei enää ruoki heitä. Tai sitten heitä ovat ruokkineet muut linnut ja he ovat kasvaneet siellä pöntössänsä niin suuriksi, että he eivät enää mahtuisi lentoaukosta ulos, vaikka haluaisivatkin. Monen iäkkään ihmisen kohdalla on sellainen tilanne, että Jumala ei voi vapauttaa heitä, ellei heidän koko turvallisuusjärjestelmäänsä räjäytetä rikki, ellei ’heidän elämänsä pönttöä’ hajoteta. Tässä valossa voidaan nähdä joskus Jumalan käsi sielläkin, missä kohdataan järkyttäviä asioita, jollainen voi esimerkiksi olla jokin parantumaton sairaus. Kun syöpä tai muu vastaava ilmaantuu tällaisen ihmisen elämään, hänen elämänsä rakennus alkaa natista liitoksissaan. Tämä voi koitua ihmisen iankaikkiseksi parhaaksi. Mutta kuinka surullisen usein kaikki jää ennalleen: telkänpoika, jonka piti osata sekä sukeltaa että lentää, kuolee kokematta koskaan kumpaakaan!

Kuinka upeata on nähdä telkän poikasten noudattavan emon kutsua ja heittäytyvän tyhjyyteen! Monen metrin pudotus odottaa niitä. Pienet siiventyngät eivät paljoa jarruta putoamista, mutta hupsista vaan, niin sieltä tullaan eikä käy kuinkaan. Ei telkänpoika näytä putoamisestaan pökertyvän, vaan se lähtee heti iloisesti piipertäen kohti emoa ja kohti veden tuoksua. Kun se pääsee veteen, se osaa heti uida ja telkänpojat lähtevät kohta seuraamaan emoa. Emo näyttää niille, miten syödään. Se tuntuu sanovan niille, että minä en nyt enää ruoki teitä, mutta näytän, mistä ruokaa löytyy. Sitten ne sukeltavat yhdessä. On hauskaa katsella telkänpoikia, kun ne katoavat pinnan alle ja sitten taas pulpahtavat pintaan kuin korkit. Sallikaa minun sanoa: niillä näyttää olevan helluntailainen kastekäsitys! Jos tarkastelet varpuslintuja, huomaat, että ne etsivät itselleen jonkin matalan lätäkön ja siinä ne sitten räpistelevät vähän aikaa, niin että niiden peseytyessä vettä roiskuu pikkuisen myös selkään ja päälaelle. Onkohan niillä siis luterilainen kastekäsitys? – Ei kai ole väärin nähdä erilaisissa kastekäytännöissä Jumalan luomistyön jälki, erilaisuuden rikkaus. Kuinka paljon tärkeämpi kuin kasteen muoto onkaan kasteen sisältö ja kasteen totuuden todeksi eläminen uskon kautta: vanha luonto hukutettuna, uusi luomus nostettuna elämään ylösnousemuselämää!

Mutta mikä onkaan telkänpojan elämän seuraava haaste? Se on kasvaa aikuiseksi ja kasvattaa siivet, jotta voi nousta lentoon. Jumala on tarkoittanut, että me kasvamme myös uskossa, että emme juutu paikallemme, vaan menemme eteenpäin, opimme uusia asioita. Täydellinen on se, joka kykenee vaeltamaan hengessä, nousemaan hengen siiville ja Pyhän Hengen virtausten kannattamana liitämään ja tasapainoisesti hallitsemaan omaa vaellustaan Kristuksessa.

Otan vielä yhden linnun esikuvaksi raamatun ulkopuolelta: shearwater, lintu, joka on eräänlainen tiiran kaltainen lintu ja elää mm. Englannissa ja jonka nimi voidaan suomentaa ’liitäjä’. Eräs yksilö oli saatu kiinni ja rengastuksesta todettu, että se oli elänyt yli 50 vuotta ja pesi silti edelleen. Kun tiedettiin sen talvehtimisalue, voitiin laskea, kuinka paljon se suunnilleen oli lentänyt elämässään. Tulos oli: yli 8 miljoonaa kilometriä! Se merkitsee samaa kuin se olisi tehnyt yli 10 kertaa edestakaisen matkan kuuhun! – Ei voi kuin ihmetellen ihastella Jumalan luomistekoja. Hän tietää lentämisestä kaiken. Tämä panee meidät miettimään, mikä ero on sen uskovan välillä, joka oppii vaeltamaan hengessä kuin ’liitäjä’ – josta mainitaan, että se on erittäin taloudellinen lentäjä ja kykenee jopa nukkumaan ilmassa kuten tervapääsky – ja toisaalta sen välillä, joka ei opi tätä taitoa.

Mietimme näitä ja seuraavassa osassa syvennymme lisää hengessä vaeltamiseen.

Mainokset
Kategoria(t): 2003, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kohotan siipeni, osa1

  1. Simo sanoo:

    Oma arvioni tästä saarnasta: oikeastaan aika hauska. Mukavaa lintujen elämän tarkastelua ja sen nostamista hengelliselle tasolle. Olen huomannut, että ihmisten on vaikeata ymmärtää vertauksia ja tämäkin voi olla monelle liian vaikea pala. Mutta Jumala puhuu vertauksin – oikeastaan melkein kaiken. Kyllä tässä ideaa on, sen soveltaminen käytäntöön vaan voi takerrella vähän itse kullakin enkä ollenkaan sulje itseäni pois tästä vaikeudesta, minkä hengessä vaeltamisen haaste asettaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s