Alkaen Mooseksesta

Tässä kirjoituksessa syvennymme siihen, miten Kristus tuli esille jo vanhan liiton kirjoituksissa. Puhumme nyt erityisesti Kristuksen kärsimyshahmosta

Me kaikkihan muistamme tuon kertomuksen Emmauksen tien kulkijoista, joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi. Hän piti heille vertaansa vailla olevan raamattutunnin. Luulen, että joskus ylösnousemuksen jälkeen mekin saamme ’taivaalliselta videolta’ katsella ja kuunnella, mitä Jeesus siellä opetti. Olisipa mahtavaa jo nyt kokea se! Eihän sitä toisaalta tiedä, vaikka meillekin kävisi toisinaan niin kuin Emmauksen tien kulkijoille, että silmämme ovat ”kuin sokaistut”, kun kuuntelemme raamattutunteja. Emme tajua, että Herra itse puhuu meille, vaikka sydämemme alkaisikin hehkua Hengen voimasta. Ei kukaan ihminen tällaista saa aikaan – vain Henki voi luoda tosi elämää. Mutta haluan nyt kuitenkin syventyä samaan aihepiiriin: mitä Kristuksesta on Mooseksen kirjassa ja kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Luuk.24:25-27.

Genesis eli ensimmäinen Mooseksen kirja on tästä aineistosta rikas. Jo raamatun alkulehdillä tulee esiin Kristus, joka kuolee syntien tähden. Abel tiesi, että Jumalalle piti uhrata eläinuhri. Miksi? Isä ja äiti olivat kertoneet hänelle, että paratiisista karkottamisen yhteydessä Jumala puki heidät lampaannahkoihin. Toisin sanoen paratiisissa oli teurastettu lammas. Raamattu nyt tosin ei nimeä eläintä, se puhuu vain:

Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. 1.Moos.3:21.

Minä tulkitsen paratiisin olotilan niin, että se oli sellainen viattomuuden tila, jossa Jumala ei voinut laittaa luotujaan kärsimään, vaan hänen piti itse mennä siihen eläimeen, joka teurastettiin. Ottaa sen eläimen paikka, tulla karitsaksi, joka teurastetaan. Niinpä voimme tehdä aika rohkean johtopäätöksen: Kristus kärsi taivaallisessa ulottuvuudessa, siellä ihmisen historian aamuhämärissä, meidän syntiemme tähden jo silloin. Ilmestyskirja puhuu ”Karitsasta, joka on teurastettu”:

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ilm.5:12.

Eikö ole mielenkiintoista, että Karitsa itse asiassa teurastettiin heti Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen perään? Mikä kaari raamatun ensimmäisestä kirjasta sen viimeiseen! Sovitus, jota ihmiskunta tarvitsi, toimitettiin heti. Jeesus Kristus toimitti sen sovituksen tässä ajallisessa ulottuvuudessa Golgatan ristillä. Ihan samoin kuin taivaallisen ilmestysmajan mukaan tehtiin maallinen ilmestysmaja, samoin taivaallisen esikuvan mukaan Kristus kärsi kuoleman syntisten puolesta Golgatan ristillä. Hän toi tällä teolla sen sovituksen todellisuuden meille uskossa vastaanotettavaksi ja tällä teolla hän voitti sen kuoleman, joka syntiinlankeemuksessa oli kirouksena tullut Aadamin ja Eevan osaksi ja kaikkien heidän jälkeläistensä, myös meidän, osaksemme.

Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hepr.2:14.

Ei tämä kuolema, jota Jeesus tuli voittamaan, ollut mikään muu kuolema kuin se, mikä meillä itse kullakin on edessä. Se oli se kuolema, jolla ihminen elämänsä jälkeen kuolee. Jotkut haluavat väittää muuta ja sitten he keksivät, että Jeesus kuoli ”hengellisen kuoleman”. On olemassa raamatun mukaan ”toinenkin kuolema”, se on tämä:

…he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema. Ilm.21:8.

Jeesus ei tietenkään tullut osalliseksi toisesta kuolemasta eikä mistään hengellisestä kuolemasta. Hänhän juuri on hengellisen elämän keskus, sen lähde, Ylösnousemus ja Elämä.

Mutta palataan Abeliin. Hän ymmärsi siis tuoda Jumalalle oikeanlaisen uhrin. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvaa tätä Abelin ymmärrystä ja sen ymmärryksen mukaista tekoa tutulla sanalla – hän kuvaa sitä uskoksi.

Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin. Hepr.11:4.

Voidaan sanoa, että hänen jumalanpalveluksensa oli otollista Herralle. Tähän asti kuitenkin uhrattiin vain eläinuhreja ja Jeesuksen piti syntyä ihmiseksi, ei eläimeksi. Äsken jo todettiin, että hänen piti tulla kaikessa meidän kaltaiseksemme ja kärsiä samankaltainen kuolema, joka meille oli määrätty, jotta hän voisi voittaa kuoleman vallan. Varmaan raamattu jossakin esikuvassa ilmentää tätä? Kenties mieleesi tulee Abraham, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Totta, tämä kertoo meille vahvaa kieltään siitä Isän sydämestä, joka joutuu rakkaimpansa, ainokaisensa, antamaan kuolemaan, jotta iankaikkinen sovitus voidaan saada aikaan. Mutta tämä esikuva ei vielä ilmennä sitä, että Jeesus joutuisi kuolemaan pahojen ihmisten toimesta. Abel itse kuitenkin sai tulla Kristuksen esikuvaksi jo paljon ennen Iisakia, kun Kain tappoi hänet. (1.Moos.4:1-16) Tämän esikuvan kautta näemme jo raamatun alkulehdiltä, että Jeesus kuolisi – ei asianmukaisen ja oikean temppelipalveluksen uhrina, vaan – murhamiesten käsiin. Hän kuolisi siksi, että Pahan voimat hyökkäävät hänen kimppuunsa ja tappavat hänet. Johannes puhuu tästä:

Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita. 1.Joh.3:12.

Näin me voimme ’jälkiviisaasti’ ymmärtää kirjoituksia, mutta kuka ymmärtää Jumalan kaikki esikuvat etukäteen? Jälkiviisauden mukaan elettiin silloinkin, kun Emmauksen tietä kuljettiin, ja näin se näyttää menevän halki aikojen.

Jos sivuutamme Iisakin, on meidän syytä tarkastella Joosefin elämää. Kun veljet olivat myyneet Joosefin orjaksi, he kastelivat hänen pukunsa eläimen verellä ja veivät tuon verisen vaatteen isänsä nähtäväksi. Tällöin:

Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: ”Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!” Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa. 1.Moos.37:33-34.

Tuo tapa repiä vaatteita järkytyksen hetkellä, on se, mihin huomioni kiinnittyy. Kun Jeesus kuoli ristillä, Isä Jumala, hän joka taivaassa koki rakkaimpansa kuoleman niin syvästi kuin vain Jumala voi, hänkin repäisi vaatteensa silloin:

Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Mark.15:38.

Tie Isän sydämelle oli auki. Jaakobin syvät tunteet poikaansa Joosefia kohtaan heijastelevat meille sitä, miten todella rakas ja läheinen Jeesus, Jumalan Poika, on Isälleen. Millaisella kivulla seurakunta onkaan synnytetty!

Sitten, kun tulemme Moosekseen ja pääsiäisen viettoon, alkaa tämä ”veren evankeliumi” jo toistaa itseään. Ja läpi kirjoitusten kulkee tämä punainen lanka ja aina selvemmäksi ja kirkkaammaksi käy se totuus, minkä heprealaiskirjeen kirjoittaja tuo esille, että:

Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. Hepr.9:22.

Juutalaisen ja kristillisen raamatun tulkinnan välillä on ollut yksi suuri juopa: juutalaisille Herran kärsivä palvelija, joka tulee esille Jesajan kirjan 53. luvussa, on pikemminkin kansa kuin kukaan yksilö. Juutalaiset uskovat olevansa ”Herran kärsivä palvelija”, se kansa, joka kärsii täällä ajallisessa elämässä vainoa ja häväistystä ja sen kautta myös nousee ”maailman Vapahtajaksi”. – No, mitä me tähän sanomme? Sanommeko, että Herran kärsivä palvelija on Jeesus Nasaretilainen, hän joka kuoli puolestamme ja toi meille iankaikkisen lunastuksen? Sanommeko, että

…hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Hepr.10:14.

Kyllä. Mutta tämä tulkinta Herran kärsivästä palvelijasta kansana, on myös varteenotettava. Tämä kansa olemme kuitenkin me, Kristuksen omat. Ei kukaan Kristuksen ulkopuolella oleva, vaikka hän olisi luonnollisen syntymän mukaan juutalainen, ole se kärsivä palvelija, josta raamattu puhuu. Kaikki jumalanpalvelus, joka tapahtuu Kristuksen ulkopuolella, on uskonnollisuutta, tyhjää ja voimatonta, sillä vain ne, jotka ovat tulleet Kristuksesta osallisiksi, tehdään eläviksi. Se, joka kuuluu osana hengelliseen Israeliin, on osallinen Kristusta kohtaavasta kärsimyksestä, mutta myös sitä seuraavasta kunniasta. Tämä tie Kristuksen kärsimysten osallisuuteen on avattu yhtä lailla luonnollisille Israelin jälkeläisille kuin meillekin. Mutta vain ja ainoastaan uskon kautta Kristukseen. Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia kärsiviä kohtaan, myös sellaisen antisemitismin kuten holokaustin uhreja kohtaan, mutta raamatun pohjalta ajatellen en ymmärrä, miten kärsimys sinänsä olisi niin pyhää, että se pelastaisi edes kärsijän itsensä. En kuitenkaan ole kovin viisas ihminen, joten olen valmis nöyrästi jättämään Jumalalle tämän kärsimyksen suuren salaisuuden ja sen salaisuuden avaamisen. Jos marttyyrius sinänsä on pelastavaa kärsimystä ja Jumala hyväksyy sen, vaikka siihen ei liittyisi uskoa Jeesukseen, en aio Jumalaa vastustaa. Mutta kuinka selvää onkaan, että jo vähäinenkin usko Kristukseen, muuttaa asian sikäli, että kaikki jossittelu ja epäselvyys poistuu.

Katselin viime keväänä jääkiekon mm-kisoja minäkin. Joutavaa puuhaa, mutta eräs yksityiskohta kiinnitti huomioni. Slovakian joukkueen pelaajilla oli rinnassaan punainen (vai oliko se sininen) kilpi, jonka keskellä oli slaavilainen risti. Mietin tuota ristiä, jossa on kaksi poikkipuuta, ja oivalsin yhtäkkiä, mikä viisaus siinä on. Jeesuksen risti ja minun ristini – ne ovat samaa puuta! Kun minä olen sitoutunut Kristukseen, myös hän sitoutuu minuun. Tapahtuu se, mistä Pietari sanoi:

Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1.Piet.4:12-13.

Ihanaa! Niin vaikeata, mutta niin suurenmoista! Saan olla osallinen Kristuksen kärsimyksistä ja voin täydestä sydämestä uskon kautta yhtyä siihen totuuteen, jonka Paavali ilmaisi näin:

Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4:17.

Abel, joka uhrasi Jumalalle otollisen uhrin, sai armon päästä omassa jumalanpalveluksessaan vielä pidemmälle. Hän sai antaa itsensä kokonaan Jumalalle. Tästä kokonaisesta antautumisesta Paavali puhui:

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Room.12:1.

Niinpä haluan sanoa sinulle, joka luet tätä, sinulle joka olet antanut itsesi Jumalan alttarille ja olet osallinen Kristuksen ahdistuksista, joka olet erilaisten vaikeuksien ja elämän ongelmien kanssa kamppaileva Kristuksen oma: ”Juuri niinhän sinun, Simo, piti ensin kärsiä ja vasta sitten mennä kirkkauteen!” (Vrt.Luuk.24:26)

Käydään rukoukseen: Herra Jeesus Kristus, sinä kärsivä Herran palvelija, kiitos, että veit minunkin syntini ja sairauteni ristin puulle. Kiitän sinua sovintoverestäsi, joka aikaansai iankaikkisen lunastuksen. Kiitos, että sinä olet kuolemallasi voittanut kuoleman. Kiitos, että Tuonelan portit eivät meitä kerran pidättele, kun pasuuna soi. Kiitos, että olemme tulleet yhtä hyvin osallisiksi myös kirkkaudesta kuin olemme tulleet osallisiksi  kärsimyksestäkin. Kiitos, että tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille määrättömän kirkkauden. Kiitos, Herra Jeesus, että saamme kasvaa yhteen sinun kanssasi kärsimysten kautta. Kiitos, Pyhä Henki, että sinä otat Kristuksen omasta ja annat meille. Suo meille se armo, että puhut meille ja saatat sydämemme hehkumaan innosta, kun sinä selität meille kirjoituksia. Ylistetty olkoon Isä, Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina! Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2003, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Alkaen Mooseksesta

  1. Simo sanoo:

    Oma kommenttini tähän: aika syviä totuuksia nousee esiin jo raamatun alkulehdiltä. Kristus esiintyy siellä monella tavalla: Luojana ja Sovittajana – Jumalan Karitsana. Vanhan liiton esikuvat ovat osaltaan antamassa valoa ja lisäämässä meille ymmärtämystä siitä, mistä uskossa on kysymys. On tässä aiheessa pureskeltavaa. Ei tämä artikkeli sitä ollenkaan tyhjentävästi esittele. On armoa päästä kuuntelemaan Kristuksen itsensä saarnaamana näitä, kuten Emmauksen tien kulkijat saivat kuunnella. Pääsiäisen sanoma on vahvaa tekstiä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s