Hengellinen äitiys

Tässä kirjoituksessa mietimme, millaista esirukoilijan työ on käytännölliseltä kannalta

Joskus saamme lukea tai kuulla esirukouspyyntöjä, joista kuultaa läpi ajatus, että rukouksen avulla voimme hoitaa mitä tahansa ongelmia käden käänteessä. Jumala on voimallinen, hän tekee ihmeitä, mutta kaikki rukousvastaukset eivät suinkaan ole ihmeitä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan määrätietoisen rukoustyön tuloksia. Esirukoilijan työtä voimme verrata perheenäidin työhön. Jos perheenäidillä on pieniä lapsia, hän joutuu päivittäin kantamaan vastuuta lapsista. Usein äitiyden läpikäyneillä naisilla onkin suuremmat valmiudet toimia esirukoilijoina kuin esimerkiksi miehillä. Niinpä äiti työskentelee kotona lasten hyväksi aamusta iltaan. Jos hän alkaa pahasti laiminlyödä tehtäviään, alkaa ennen pitkää kuulua porua ja äänekästä sellaista. Äiti ei voi elää itselleen mieliksi, vaan hänen on käytännössä tehtävä työtä toisten hyväksi. Vaihdettava lapset kuiviin, syötettävä heidät, pestävä pyykkiä, käytävä kaupassa. Kun äiti menee kauppaan, ei hän sano kauppiaalle: ”Haluan kaikkea, mitä kotona tarvitaan.” Miksi me rukoilijoina menisimme Jumalan eteen ja sanoisimme: ”Herra, sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Siunaa meitä. Tapahtukoon sinun tahtosi!” Kai meidän kuuluu ilmaista oikeasti, mitä tarvitsemme.

Korealainen pastori Yonggi Cho kertoi, kuinka hän nuorena pastorina rukoili itselleen pöytää ja polkupyörää. Pitkään aikaan hän ei saanut vastausta ja kun hän valitti tästä Jumalalle, Pyhä Henki neuvoi häntä, että hänen tulee kertoa, millaisen pöydän ja millaisen polkupyörän hän tarvitsee. Kun hän teki sen ja kertoi yksityiskohtaisesti, mitä halusi, hän sai myös pyytämänsä pöydän ja polkupyörän. Saatamme rukoilla: ”Herra, pelasta sejase”. Toiset saattavat rukoilla jopa, että ”pelasta kaikki sukulaiseni ja kaikki maailman ihmiset!” Et ehkä ota kovin hanakkaasti neuvoja vastaan, mutta sanon sinulle: älä odota Jumalalta pakettiratkaisuja. Kerro hänelle jokainen yksityiskohta. Pura kaikki pyyntösi mahdollisimman pieniin asioihin. Pyydä uskosi määrän mukaan.

Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte. Matt.21:22.

Esirukoilijan tulee ymmärtää rukouksen merkitys. Jumala kutsuu siinä ihmisen työtoverikseen, jakamaan omaa elämäänsä meidän kanssamme. Jos kysyt kaveriltasi, haluaako hän vaikkapa, että mennäänkö käymään kirjastossa vai lähdetäänkö lenkille, ja toinen sanoo ”ihan sama” – et luultavasti pidä tästä vastauksesta. Ei Jumalakaan käsitykseni mukaan pidä tällaisista vastauksista. Hän ei halua, että me vain annamme hänelle avoimen valtakirjan ja sitten ”tapahtukoon Jumalan tahto”. Minäkään en pidä rukouspyynnöistä, jotka ovat epämääräisiä, ”Jumala tietää asian”-tyylisiä. Haluan rukoilla yksityiskohtaisesti. Ymmärrän kyllä, että julkisesti ei aina voida asioista puhua kovin avomielisesti, ja on parempi jättää rukouspyyntö Herra-tietää-asian-tyyliin kuin olla jättämättä.

Joskus esirukoilija on kuin kodinhoitaja, joka tulee töihin johonkin kotiin ja perheen äiti kertoo, että lapset eivät ole saaneet ruokaa aikoihin, siivottu ei ole viikkokausiin, kaupassa ei ole käyty. Nyt kodinhoitaja on hyvä ja käy kaupassa, laittaa ruoan, ruokkii lapset, tekee suursiivouksen, pesee ikkunat ja niin edelleen – mutta kaiken tulee tapahtua ilmaiseksi ja käden käänteessä. Asiaanhan ei saa mennä aikaa enempää kuin se, mikä menee kätten päälle panemiseen ja ”humaukseen taivaasta”.

Haluan sanoa, että rukous on arkista työtä. Rukous on vastuun kantamista. Rukous on jokaisen uskovan työtä ja jokaisella on vastuu omasta elämästään, läheistensä elämästä. Älä kaada laiminlyöntejäsi toisten niskaan. Jos elämässäsi on kaaos siksi, että olet laiminlyönyt rukousta, voit toki kääntyä esirukoilijoiden puoleen, mutta ala samalla itse tehdä uudella tavalla määrätietoista työtä asioiden muuttamiseksi.

Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan ja paastoamaankin. Olen itse jättänyt paastoamisen melkein kokonaan, koska olen laihtunut muutenkin niin, että minulla ei ole varaa olla syömättä. Mutta paasto voi olla sitäkin, että paastoaa tv:n katselusta tai mistä tahansa, joka vie turhaan aikaa. On mahdollista paastota vaikkapa lehden lukemisesta aamulla, jotta voi lukea raamattua. On mahdollista jättää sivuun mikä tahansa asia, joka estää rukoilemisen. Mieti, mistä asiasta voisit luopua, jotta voisit antaa sen viemän tilan elämästäsi Jumalalle.

Rukousvastaukset eivät tipahtele taivaalta sattumalta. Rukoilemisessa saatamme liikaa odottaa ihmeitä Jumalalta. Odotamme, että asiat tulevat yhtäkkiä kuntoon. En halua viedä sinulta uskoa ihmeitä tekevään Jumalaan, mutta olen sitä mieltä, kuten jo totesinkin, että normaali rukousvastaus ei ole mikään ihme – se on vääjäämätön tulos hellittämättömästä pyytämisestä. Isä on luvannut antaa lapsilleen, mitä nämä pyytävät. Jos perheen äiti menee kauppaan – sellaiseen vanhanaikaiseen kyläkauppaan, jossa on vielä myyjiä palvelemassa – ja pyytää ”kaikkea mitä tarvitsemme”, ei ole ihme, jos hän ei saa pyytämäänsä. Mutta jos hän pyytää ”10 kiloa perunoita” on jo paljon todennäköisempää, että hän saa, mitä pyytää. Olkaamme siis käytännöllisiä, kun rukoilemme. Kantakaamme oma vastuumme lähipiiristämme.

Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.” Matt.13:31-32.

Hengellisessä maailmassa vallitsevat omat lakinsa. Yksi noista laeista on kasvun laki. Usko kasvaa kuin sinapinsiemen ja vähitellen siitä voi tulla puu. Kaikki ei tapahdu heti, vaan hitaasti. Kypsä, aikuinen usko on pitkän kasvun tulos. Myös esirukoilijan maailma on tällainen maailma, jossa kaikki kasvaa hitaasti. Kaikkea kasvua on kuitenkin vaalittava joka päivä kuin kasvimaata, jota pitää kitkeä ja kastella. Niinpä esirukoilija ei vain herää aamulla hetkeä aikaisemmin voidakseen muistaa rakkaitaan esirukouksessa, vaan hän tekee sitä vuodesta toiseen. Sitten aikanaan hedelmät tulevat näkyviin. Tämä ei tapahdu helposti, sillä on niin monia asioita, jotka tahtovat varastaa meiltä ajan ja voimat. On pakko arvostaa rukousta, jos aikoo panostaa siihen. On pakko varata aikaa rukoukselle ja on osattava rukoilla siellä, missä voi, silloin, kun voi. Helppo elämä, jossa ajattelen vain omaa mukavuuttani ja teen sitä, mikä on minulle hauskaa, ei ole esirukoilijaa varten.

Tyttäreni kertoi eräälle aikuiselle henkilölle, että ”minun äitini rukoilee kaksi tuntia joka aamu ja toistaa samat asiat joka päivä”. Kyseinen henkilö oli tähän todennut, että ”minä olen kovasti huolissani äidistäsi!” – Minulta pääsi makea nauru, kun kuulin tämän. Maailman ihmiset eivät välttämättä ymmärrä rukoilemisesta yhtään mitään. Mutta onko meillä uskovillakaan näkyä rukoilemisesta? Onko meillä realistinen käsitys siitä, minkälaista vaivannäköä se on?

Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Matt.6:18.

Perimmäinen kysymys on, onko meillä rakkautta. Kaikki vilpitön rukoustyö lähtee rakkaudesta. Tarvitsemme Pyhän Hengen antaman elävän sydämen, jotta voisimme aidosti kantaa kuormaa rukouksessa. Tämän vuoksi esirukoilijan työn vertaaminen perheen äidin työhön osuu kohdalleen. Tarvitsemme hengellisessä mielessä äidin sydäntä, joka ahertaa aamusta iltaan lasten hyväksi. Ei kukaan yleensä kiitä tästä työstä. Äidin työ on näkymätöntä. Se jää sellaiseksi myös seurakunnassa. Esirukoilijoita ei suuremmin huomioida, mutta jos he jättävät työnsä tekemättä, seuraukset tulevat näkyviin ja alkaa kuulua erilaista ”porua” sieltä ja täältä.

Esirukoustyön suhteen on olemassa erilaisia seurakuntia, kuten on olemassa erilaisia yksilöitä. Joissakin seurakunnissa annetaan arvoa rukoustyölle, myös sille hiljaiselle kammiorukoukselle, jonka myötä seurakunta viime kädessä joko seisoo tai kaatuu. Toisaalta on paljon ”kohkaamista” myös rukousasiassa. On rukouskokouksia, joissa ei juuri rukoilla. Ehkä lauletaan ja pidetään puheita, mutta todellinen rukous jää olemattomaksi. Olin viime kesänä hengellisillä kesäjuhlilla minäkin. Kokous, johon osallistuin ja joka kesti liki kolme tuntia, ei ollut ilmoituksen mukaan rukouskokous, mutta odotin, että paikalle kokoontunut seurakunta rukoilisi kuitenkin tosissaan. Olin vähän sellaisella tuulella, että katsoin kelloa, kun rukoilimme. Rukous kesti vajaan minuutin! Siinä kaikki.

Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Ilm.3:19.

Pahinta tässä on se, että se seurakunta, joka laiminlyö rukousta, joutuu maksamaan siitä. Toisaalta myös jos rukoillaan, se tulee näkyviin hyvinä hedelminä sekin. Silloin seurakunta voi hyvin, Pyhä Henki toimii, sananjulistus on elävää. Voipa olla, että ihmisiä jopa tulee uskoon. Jos ei ketään ”ihan pystymetsästä”, niin joku uskossaan kylmentynyt palaa seurakunnan yhteyteen. Joku niistä kääntymättömistä puolisoista, joita aina on paljon seurakunnan liepeillä, alkaakin käydä seurakunnan tilaisuuksissa. Tämä voi olla tulosta siitä, että seurakunnan keskellä on elävää ja palavaa esirukousta. Mahdollisesti sellaista, joka tapahtuu täysin piilossa, mutta jonka hedelmät tulevat näkyviin.

Muistan menneiltä vuosilta erään seurakunnan, jonka elämää pääsin siihen aikaan seuraamaan läheltä. Jotain tuosta positiivisesta, mitä juuri kerroin, tapahtui siinä seurakunnassa. Mutta sitten vihollinen hyökkäsi ja tapahtui käänne. Niitä, jotka panostivat rukoukseen, alettiin jopa vainota. Useita rukoukselle omistautuneita ihmisiä lähti pois seurakunnan yhteydestä ja he menivät muualle etsimään hengellistä yhteyttä, jossa rukoukselle annettiin sille kuuluva arvo.

Nyt siitä on kulunut paljon aikaa, mutta seurakunta on jatkanut väärällä linjalla. Hedelmät ovat tulleet näkyviin. Ensimmäiseksi kävi niin, että uskoon tulleet ja uskossaan uudistuneet vetäytyivät pois seurakunnan yhteydestä. Sitten eräs veli jäi auton alle ja kuoli. Vihollinen sai voittoja, niin että seurakunnan aktiivitkin jäsenet lankesivat oluen juontiin ja perheitä hajosi. Kyseinen seurakunta on kestänyt takaiskun toisensa jälkeen. Viimeisin uutinen oli, että erään perheen poika oli kuollut huumeisiin. Tuli niin valtava suru kaikesta. Kyseinen poika oli pienenä leikkinyt meidän tyttäremme kanssa. Itkuni keskellä tajusin seurakunnan roolin tässä kaikessa: rukoilemattomuus oli niittänyt satoa. Olisi tehnyt mieli mennä huutamaan seurakunnan vastuunkantajille. Olisi tehnyt mieli läksyttää heitä siitä, että he arvostavat kaikkea ulkonaista toimintaa ja antavat arvoa kaikelle, mikä näyttää hienolta, mikä on ihmisten kesken arvokasta, mutta sille yksityiselle rukoukselle, jonka myötä seurakunta elää ja voi hyvin, ei anneta mitään arvoa. Näitä nuhteita aina silloin tällöin Pyhä Henki antaakin eri seurakunnille, mutta harvoin niitä kuunnellaan.

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko. Matt.26:41.

Rukoilemisessa on siis kysymys vastuusta. On kysymys siitä, otanko vastuun itse, omasta rukouselämästäni, ja ottaako seurakunta vastuun omasta elämästään rukouksessa, toisin sanoen seurakunnan jäsenten ja heidän perheittensä elämästä. On pitkälle kysymys siitä, mitä arvostan hengellisessä elämässä, omassani ja seurakunnan elämässä. Arvostanko ulkonaisia puitteita, arvostanko toimintaa ja työmuotoja, arvostanko musiikillista antia, arvostanko puhetaitoa, arvostanko karismaattisia persoonia, arvostanko menoa ja meininkiä. Kysy itseltäsi, mitä arvostat. Minä arvostan sanaa ja rukousta ja suren nykyistä menoa.

Haluan rohkaisuksi kertoa, minkä suuren rukousvastauksen sain viime kesänä. Olin rukoillut pitkään erään sairaan nuoren puolesta. Kävin joka päivä taistelurukoukseen tuon nuoren puolesta ja vapautin häntä Jeesuksen nimessä niistä oireista, joita tiesin, että hänellä on. Mitään ei tapahtunut heti, mutta jatkoin viikkoja, jopa kuukausia. Sitten eräänä päivänä kuulin, että tuolta nuorelta olivat sairauden oireet hävinneet! Halleluja! Se toimii sittenkin! Jumala vastaa. Tiedän, että en suinkaan rukoillut yksin, mutta silti koin saaneeni omasta työstäni palkan. Mutta meille heikkouskoisille on usein tarpeen käydä pitkä rukoustaistelu. On tarpeen toistaa samoja rukouksia joka päivä. Tähän tarvitsemme sinnikkyyttä ja kestävyyttä. Meidän tulee myös muistaa, että jos lopetamme rukoilemisen, ongelma voi tulla takaisin. Joku on varmaan jo sanonutkin, mutta sanonpa minäkin: rukous on kestävyyslaji. Jos odotat, että joku Jumalan palvelija siunaa sinua ja rukoilee puolestasi, että sinusta tulisi palava rukoilija, jonka kautta Jumalan voima toimii, älä odota liikoja. Haluan kertoa sinulle, mitä David Wilkerson on sanonut: ”Et voi saada yliluonnollista voimaa sillä, että joku laskee kätensä päällesi. Se ei ole lahja. Se on elämäntapa, Jeesuksen seurassa kulkemista”.

Käymme rukoukseen: Herra Jeesus, tule avuksemme. Vuodata rakkautesi meidän sydämiimme Pyhän Henkesi kautta ja herätä meidät valvomaan ja rukoilemaan. Auta meitä ymmärtämään, että rukous on vaivannäköä ja epäitsekästä ajan käyttöä. Anna meidän kasvaa uskossa ja kypsyä esirukoilijoiksi. Suo rukouksen tulla meille elämäntavaksi. Tee meistä hengellisiä isiä ja äitejä, jotka hoivaamme heikompia. Suo meidän kantaa tätä vastuuta sen hiljaisen kammiorukouksen kautta, johon sinä meitä kutsut. Anna sinun luontosi, sinun kuvasi, tulla meistä esiin. Suo meidän rukoilla niin kuin sinä rukoilet. Vastaa meille, Herra. Anna meille rukousvastauksia, että emme väsyisi ja menettäisi toivoamme. Auta, että hyvät hedelmät voisivat tulla näkyviin. Anna meille elämä ja yltäkylläisyys, se rikas ja tosi elämä, johon sinä kutsut. Pidä meidät lähelläsi. Varjele uskossa, anna elävä läsnäolosi ja voimasi jokaiseen päiväämme. Ylistämme sinua ja kiitämme sinua ihanasta rukouksen lahjasta ja kaikista rukousvastauksista! Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2003, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Hengellinen äitiys

  1. Simo sanoo:

    Oma kommenttini tähän artikkeliin: Onhan siinä hyvää asiaa ja juuri niin käytännölliseltä kannalta kuin on minulle luonteenomaista. Rukous esitetään tässä työnä, jossa meidän tulee tehdä oma osuutemme hyvin. Rukousta voidaan tarkastella myös muilta näkökannoilta. Rukouksen tehokkuus voi juontua myös siitä yksimielisyydestä, jolla suuri joukko uskovia jotakin asiaa rukoilee. Tarvitaan myös uskoa, pelkkä sanojen lateleminen ei auta. Tarvitaan myös armoa – ei voi ottaa, jos ei anneta. Näitä erilaisia näkökulmia on paljon ja monet pastorit osaavat niistä opettaa paljon paremmin kuin minä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s