Sana Laodikean seurakunnalle

Tässä kirjoituksessa opettelemme kuuntelemaan, mitä Herra haluaa sanoa meille, jos hän puhuu meille saman sanan kuin hän puhui Laodikean seurakunnalle ilmestyskirjassa

Olen huomannut, että en ole ollut kovin nöyrä ottamaan vastaan keneltäkään sellaista nuhdetta, joka yhdistäisi minut ilmestyskirjan laodikealaisiin. Tuo sana Laodikean seurakunnalle kun kuulostaa pelkältä nuhteelta ja moitteelta, jota ei ansaitse kuin sellainen uskova, joka todella on puolikuollut uskossaan.

Näin luulin. Jokin aika sitten tuo ilmestyskirjan sana Laodikean seurakunnalle kuitenkin tuli eteeni. Ei vain kerran, vaan kolme-neljä kertaa, kunnes minä sanoin mielessäni: ”Hyvä on, Herra. Jos sinä haluat puhua minulle tämän sanan kautta, niin puhu. Minä voin kyllä nöyrtyä, sillä on parempi nöyrtyä Jumalan edessä, joka täydellisesti rakastaa minua, kuin olla ylpeä omasta hengellisestä tilastaan. Puhu, Herra, palvelijasi kuuntelee.” En kuitenkaan jäänyt odottamaan, että ääni sisälläni alkaisi opettaa, vaan aloin yksinkertaisesti lukea tuota sanaa. Luin sitä uudestaan ja uudestaan rukoillen mielessäni: ”Herra, avaa tämä sana. Tämä ei minusta kuulosta miltään muulta kuin moitteelta, mutta auta minua ymmärtämään koko viesti, minkä sinä olet tähän kirjoittanut.” Luin yhä uudestaan läpi tuon sanankohdan, jota yleensä karttelin ja luulen, että muutkin ovat kartelleet:

”Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ”Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. ”Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” Ilm.3:14-22.

Tämän sanan tutkimisen yhteydessä oikeastaan ensi kerran huomasin, että jos jokin sana ei avaudu, minun kannattaa yksinkertaisesti lukea sitä uudestaan ja uudestaan, päivästä toiseen. Se voikin alkaa vähitellen avautua. Jokin yksittäinen sana, mitä ei ennen ollut huomannut, saattaa nousta esiin. Kaikkihan me tiedämme, että Laodikea tarkoittaa samaa kuin demokratia eli ”kansa hallitsee”. Tämä jo liittää tämän sanan tähän aikaan, jossa elämme. Huomaa myös sana ”osta”. Herra puhuu ihmisille, jotka ovat tottuneet tekemään ostoksia, arvioimaan kaikkea rahassa. Hän puhuu kulutusyhteiskunnan ihmisille. Voidaan sanoa, että hän myös puhuu ihmisille, joille ruoalla herkuttele ei suinkaan ole epätavallista, vaan suorastaan kohteena on ihmiset, jotka rakastavat ruokaa. Kuinka tavallista tänä aikana. Hän myös puhuu tässä selvästi rikkaille, hyvinvoiville ihmisille. Kristus puhuu tässä morsiamelleen, jonka on määrä kaunistautua hänen edessään, mutta mitä morsian tekeekään – hän istuu peilin edessä ja meikkaa ahkerasti, käyttää silmävoiteita, mutta ei oikeita sellaisia. Hän huolehtii kyllä ulkonäöstään, mutta ei käytä sisäiseen kaunistautumiseen yhtään energiaa. Kristus puhuu tässä morsiamelleen, joka rakastaa kyllä shoppailua ja uusia vaatteita ja käyttää aikaansa ja energiaansa siihen, että olisi ulkonaisesti hyvin pukeutunut. Mutta sisäiset vaatteet ovat riekaleina, ne ovat saastaiset eivätkä peitä alastomuutta.

Meillä voi lisäksi uskovina olla sellaista väärää rikkautta, joka estää meitä olemasta oikealla tavalla Herrasta riippuvaisia. Muistan ajan, jolloin tein määrättyä työtä seurakunnassa ja touhusin ja puursin sen työn kimpussa niin kovasti, että kahdenkeskinen aika Herran kanssa jäi liian vähälle. Väsyin ja määrätyssä vaiheessa Herra otti pois kaiken touhuamisen. Sen jälkeen olen pyrkinyt muistamaan, että tärkein asia uskonelämässä on viettää kahdenkeskistä aikaa Jeesuksen kanssa. Tämän neuvon Jeesus itse antoi meille:

Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Luuk.10:41-42.

Yksi asia, joka voi myös syrjäyttää meistä terveen riippuvaisuuden Kristuksesta, on omat kyvyt, luontaiset taipumukset, jotka ohjaavat meitä. Joku voi olla ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, hyvä puhuja, ehkä jopa luonnostaan karismaattinen henkilö. Hänellä on suuri vaaraa ajautua sananjulistajaksi, joka luottaa omiin kykyihinsä, ja hurmaa kuulijansa. Sitten hän tekee työtä omien kykyjensä pohjalta. Tunnen eräänkin sananjulistajan ja seurakunnan johtajan, joka suoraan tunnusti, ettei hän käytä aikaansa esirukoukseen seurakuntalaistensa puolesta. Hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. Esirukous oli hänelle jokin asiaankuuluva, mutta vähäpätöinen juttu. Hänen saarnansa olivat kyllä kutakuinkin raamatullisia, mutta menestysteologisia. Hänen saarnansa olivat älyllisiä erittelyitä, kuivia ’esseitä’. Niistä puuttui se hengen innoitus ja palo, josta tunnistaa Jumalan valtuutuksen. Silti Jumala käyttää häntä ja hänen työnsä ainakin näyttää kantavan jonkin verran hedelmää. Luulen kuitenkin, että hän luottaa liikaa itseensä ja omiin kykyihinsä. On siis tavallaan hyvä, jos meillä ei ole luontaisia kykyjä niin paljon. Silloin meidän on helpompi oppia luottamaan vain Herraan ja meidän on pakko viettää kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.

Kun syvennyin tähän sanaan Laodikean seurakunnalle, huomasin, että siinä oikeastaan puhutaan niistä kolmesta asiasta, jotka tämän Uskon kilven Näky-sivulla tuodaan esiin. Kun puhuimme esirukousnäystä, erotimme toisistaan kolme päätehtävää: 1) estää tuhon voimia, toisin sanoen olla muurinaukossa. 2) anoa, etsiä, kolkuttaa – myös ylistää. 3) tuoda Jumalan läsnäolo. Samat kolme erilaista olotilaa tai kehitysvaihetta huomaamme Laodikean seurakunnan kohdalla:

1) Penseys
Tämä on olotila, jossa seurakunta tai sen jäsen on uskossaan niin kylmentynyt, että Jumalan viha nousee esiin. Jumala myös ilmaisee vihansa, hän ei peittele sitä. Huomaamme kyllä selkeästi, että Herra nuhtelee ja kurittaa laodikealaisia rakkaudesta: ”Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan”. Tässä olotilassa maailman rakkaus on vallannut uskovan sydämen. Kaikki ulkonainen rikkaus, muodinmukaiset vaatteet, meikit, ruoat – ne hallitsevat ihmisen elämää. Elämä pyörii kosmetologin, fitness-jumpan, hierojan, poreammeen ja sisustamisen ympärillä. On uskomatonta, miten ulkonaisiin asioihin keskittyneeksi nykyihminen on tullut. Onko tukka hyvin? – siinäpä elämän perimmäinen kysymys.

Jokin aika sitten eräs uskovainen henkilö esitteli minulle remontoitua huoneistoaan, johon oli hankittu uudet verhot ym. Hän ilmaisi kokevansa, että Jumalankin on annettava hänelle jotakin näkyvää, muuten hän ei kokisi saaneensa mitään. Hän oli aika puhelias, niin että häneltä ei tahtonut saada suunvuoroa. Mutta kun puhe kääntyi rukoilemiseen, tämä henkilö huokaisi heti: ”Ei jaksa muodostaa sanoja!” Olen rukoillut sen jälkeen, että kyseinen henkilö ottaisi raamattunsa esiin ja alkaisi lukea sitä ja etsiä taivaallisia arvoja – näkymättömiä aarteita! Että hän sittenkin löytäisi rukouksen ihanan lahjan ja sen rukoilemisen helppouden, kun me vain yksinkertaisesti alamme puhua taivaan Isälle kuin parhaalle ystävälle. Mikä vahinko, jos sydän kiintyy maallisiin, niin että näkymättömiä aarteita ei enää tarvitakaan. Otan esiin erään toisen henkilön. Hänelle kerroin tästä Uskon kilven työstä lyhyesti. Hän kysyi, minkä seurakunnan työtä se on. Kun sanoin, että ei minkään seurakunnan, vaan enemmän yhteiskristillistä, hän ei enää jatkanut keskustelua. Ilmeisesti olisi pitänyt olla sen ainoan oikean seurakunnan ja herätyksen työtä, jotta asialla olisi ollut arvoa. Hän siirtyi seuraavaksi keskustelemaan lastensa lainasuunnitelmista ja muista ulkonaisista asioista. Hän ei varsinaisesti ollut uskossaan kylmentynyt ihminen, mutta hänelle seurakunta oli epäjumala. Kuuluminen johonkin herätysliikkeeseen oli tärkeämpää kuin mikään hengellinen työ sen herätysliikkeen ulkopuolella. Hän oli rikas, hänellä oli kaikki, kun hän uskoi Jeesukseen omana pelastajanaan ja kuului seurakuntaan. Mitään hän ei tarvinnut. Kuinka surullista. Ja tiedän, että hänkin aikoinaan taisteli kovasti muotojumalisuutta vastaan. Laodikealaisen penseyden vaara vaanii jokaista. Ei turhaan ole sanottu: Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu (1.Kor.10.12). Muotojumalisuus on sitä ”haaleata” uskoa. Muotojumalinen ihminen hyväksyy kaiken oman karsinansa mukaisen uskonnollisuuden ja uskonnollisen informaation ja haaleiden elämysten virta kulkee hänen lävitseen ’kuin tyhjää vaan’ jättämättä sen kummempia jälkiä. Hän pitää tarkkaan huolen siitä, että uskonnollisuus on ’oikean merkkistä’, että siinä on sopiva leima kyljessä. Hän on kuluttaja, joka tietää, että HK:n sininen on hyvää, sitä en vaihda. Vanha viini on hyvää, uutta ei tarvita. Hän pitäytyy niin tarkasti omassa tutussa karsinassaan, että kaikki mikä tulee vastaan on tuttua ja turvallista.

Laodikean seurakunta ei aina ollut penseyden tilassa, sillä oli takana huomattavasti parempi aika. Silloin kun Paavali vielä vaikutti 60-luvulla ja kirjoitti Kolossalaiskirjettä, hänellä oli vankitoverinaan Epafras-niminen veli. Hän oli kolossalainen ja hänen työnsä tuloksena olivat syntyneet sekä Kolossan seurakunta että todennäköisesti myös niitä lähellä olevat Hierapoliin ja Laodikean seurakunnat. Paavali kertoo tästä veljestä näin:

Terveisiä lähettää teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka aina taistelee rukouksin teidän puolestanne, jotta pysyisitte lujina ja nuhteettomina ja vankkumatta noudattaisitte kaikessa Jumalan tahtoa. Voin todistaa, että hän näkee paljon vaivaa teidän vuoksenne sekä Laodikean ja Hierapoliin seurakuntien vuoksi. Kol.4:12-13.

Kuinka ihailtava henkilö onkaan Epafras. Jokainen toivoisimme, että meillä olisi hänen kaltaisensa esirukoilija takanamme. Saattaa olla niin, että meillä on ollutkin joku palava esirukoilija, mutta hän on jo päässyt taivaan kotiin eikä ketään muuta ole ilmaantunut tilalle. Kenties huomaamme sen omassa hengellisessä tilassamme ja meille alkaa tapahtua sama prosessi, joka tapahtui Laodikean seurakunnan kohdalla Epafraan kärsittyä marttyyrikuoleman Roomassa. Kun oli tultu 90-luvulle, Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan, Laodikean seurakunta oli hengellisessä elämässään taantunut penseyteen. Oliko joku henkilö, jonka Jumala olisi halunnut asettaa Epafraan tilalle, laistanut tehtävänsä? Paljon mahdollista, mutta luulen, että Jumalan suunnitelma oli toinen silloin ja on sitä meidän jokaisen kohdalla tänä päivänä. Herra ei halua, että me jäämme lapsiksi, joita paapotaan koko ajan, joita ruokitaan koko ajan, joita puetaan koko ajan vanhempien toimesta, joita hoivataan jatkuvasti. Ei – hän haluaa, että me kasvamme aikuisiksi ja alamme itse huolehtia itsestämme. Jumala ottaa sen riskin, että me kylmenemme uskossamme, niin ehdottomasti hän odottaa meidän kasvavan. Rakkaudessaan hän on valmis ”nuhtelemaan ja kurittamaan” meitä, jos vaivumme hengelliseen uneliaisuuteen. Hänen ratkaisunsa ei ole antaa meille uutta Epafrasta, hänen ratkaisunsa on toinen: hän haluaa tehdä sinusta ja minusta uuden Epafraan.

Näemme siis penseyden tilassa olevan Laodikean seurakunnan, joka elää väärässä rauhassa ja luottaa siihen, että kaikki on hyvin. Seurakunnan kokoukset pyörivät, puheita pidetään, lauluja lauletaan, toimintamuodot toisensa perään täyttävät ohjelman. Kaikki tuntevat rikastuneensa hengellisesti. Kaikki lähtevät tyytyväisinä pois kokouksista ja jumalanpalveluksista. Mutta kotona eletään maallistuneesti, sydän täynnä tämän maailman näkyviä aarteita. Rukouselämä on sammunutta. Kaikki työstä saatava ansio menee, Jumalalle ei riitä mitään. Velkaa otetaan, että elintaso säilyisi. Kiire, kiire, kiire. Työ vie ajan ja voimat, kampaaja odottaa, kuntojumppa odottaa, hierojalle pitää ehtiä, kosmetologille on aika silloin ja silloin, kylpylään pitää päästä, uutta sisustusta pitää hankkia, auto pitää vaihtaa, lapsille on saatava pianotunnit, on käytävä kaupassa, ehdittävä joskus shoppailemaan, ostamaan vaatteita, että pysyisi muodinmukaisessa kuosissa – ja se etelänmatka, sitäkin pitää valmistella. Jos tämä luettelo koskee enemmän naisia kuin miehiä, niin miehillä on omat kiinnostuksensa: talot ja kesämökit, autot, veneet, kalastusvehkeet, tv:t ja videot ja muut nykyajan vekottimet. Tätä luetteloa voisi jatkaa, sillä nykyihmisellä on paljon tarpeita – ja kaikki maallisia. Ehkä näissä erilaisissa elämän aktiviteeteissa ei ole mitään syntiä, mutta voidaan kysyä, onko elämän painopiste kohdallaan. On pakko huudahtaa: voi, kuinka maallistuneita me olemme, kuinka tämän ajan turhuus vie meiltä kaiken ajan ja voimavarat! Herra, armahda meitä!

Tällaiselle seurakunnalle, joka on uneliaisuuden tilassa, väärällä tavalla rikas, Jumalan Henki haluaa puhua. Voi olla, että Pyhä Henki joutuu ravistelemaan meitä, että heräisimme. Voi olla, että Jumalan puhe tulee nuhteena ja kurituksena. Muistakaamme silloin, että se on kuitenkin rakkautta. Jos silloin heräämme ja huomaamme oman tilamme, meillä on suuret mahdollisuudet päästä penseyden tilasta uuteen vaiheeseen, jota voitaisiin kutsua etsikkoajaksi tai herätyksen tilaksi.

2) Herätyksen tila
Tämä tila vastaa sitä, mitä esirukoilijan kohdalla on se vaihe, jossa anotaan, etsitään ja kolkutetaan. Tässä vaiheessa laodikealainen uskova herää etsimään uudelleen Jumalaa, kysymään mikä on hyvä tie. Etsimään sitä, mikä on Jumalan tahto. Tässä vaiheessa uskova huomaa, että hän onkin syntinen ja tarvitsee armoa, tarvitsee Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa uudestaan. Jumalan sana neuvoi ”osta minulta valkeat vaatteet”. Kristuksen lahjavanhurskauden puhdas ja hohtava liinavaate annetaan sille, joka tunnustaa syntinsä, joka nöyrtyy Jumalan edessä. Voimmeko kuitenkaan ”ostaa” mitään Jumalalta?

Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Matt.16:26.

Emme tietenkään voi. Meidän kulutusyhteiskunnan ihmisten on pakko tajuta, että kaikkea ei voi ostaa rahalla. Miksi Jeesus kuitenkin neuvoo ”ostamaan”? Hän tarkoittaa sitä samaa, mitä hän puhui seuraajilleen:

Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on. Luuk.14:33.

On tehtävä vaihtokauppa, luovuttava siitä väärästä rikkaudesta, jotta Jumala voi antaa meille todellista rikkautta. Uskova, joka huomaa, että hänellä on paljon väärää rikkautta, näkyvää ja maallista, mutta vähän näkymättömiä aarteita, taivaallisia lahjoja, on lähellä uudistumista.

Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Luuk.1:53.

Mitä on se kulta, tulessa puhdistettu, jota Kristus haluaa meille laodikealaisille antaa? Luetaan raamattua:

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1.Piet.1:7.

Herra haluaa koetella meidän uskomme ja hän haluaa nähdä, että se usko kasvaa niin vahvaksi, että se kestää koetuksia. Hän ei tarkoittanut, että joku Epafras meitä kantaa koko ajan sylissään läpi elämän myrskyjen. Hän haluaa meidän kävelevän omin jaloin, olemaan kestäviä koetuksissa, peräänantamattomia uskossa. Pyhiä, jotka voivat kaikessa osoittautua Jumalan palvelijoiksi. Hän haluaa, että me seisomme pahanakin päivänä pystyssä. Tähän hän on tullut meitä kasvattamaan. Jos meille tulee uskonelämässä takaiskuja, lankeemuksia ja jos uneliaisuus saa vallan, se ei merkitse, että Jumala olisi meidät hylännyt. Eräs veli totesi omasta uskonelämästään, että se oli ollut aaltoliikettä ylös ja alas. Näin se useimpien kohdalla on. Jos joskus saamme päästä korkeille vuorille, katselemaan Jumalan näkyjä, iloitsemaan voitollisessa hengessä, niin on myös varmaa, että elämässä tulee vastaan aallonpohjia. Ja niistäkin on tarkoitus selvitä eteenpäin. On tarkoitus nousta ja jatkaa eteenpäin vahvistuneina.

Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Miika 7:8.

Kun Herra uudistaa meidät, me alamme kantaa huolta ihan eri asioista kuin aiemmin. Jos oma ulkonäköni on ollut minulle tärkeä, meikit ja kasvovoiteet – tarkoitan myös miehiä, sillä Kristuksen omina olemme kaikki morsiamia – niin nyt kaipaamme saada sellaista silmävoidetta, että alamme nähdä hengellisiä asioita oikeassa valossa. Jumalan Henki voi antaa meille sen kyvyn. Näkymättömät asiat alkavat tulla meille todellisiksi, todellisemmiksi kuin tämä maallinen ja näkyvä ympäristömme. Kiitos Herralle, joka on voimallinen uudistamaan seurakuntansa!

Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Ef.1:17-19.

Tässä herätyksen ja uudistumisen tilassa, jossa etsimme taivaallisia aarteita, tulemme uudella tavalla rikkaiksi. Meidän väärä rikkautemme vaihtuu todelliseksi rikkaudeksi. Kuinka suurenmoista on pukeutua vanhurskauden liinavaatteeseen, nähdä hengellinen todellisuus uskon silmin ja omistaa koetuksen kestävä usko. Kaikki tämä ei tapahdu hetkessä, vaan pidemmän ajan kuluessa, kun kasvamme uskossamme kaikin tavoin häneen, joka on Pää.

Eipä uskoisi, että puhutaan Laodikean seurakunnasta enää. Mutta kyllä puhutaan, tämä uudistuminen on luvattu laodikealaisille siinä samassa sanankohdassa, jossa heitä nuhdellaan. On hyvä pitää tämä mielessä, että osaisimme nöyrässä hengessä ottaa vastaan nuhdettakin. Mutta ei tässä vielä kaikki. Herra haluaa uudistaa laodikealaisia vielä edelleen, viedä tästäkin vaiheesta eteenpäin. Hän ei nimittäin halua, että me vain nautimme hänen lahjoistaan, hän haluaa että me elämme lähellä häntä itseään. Hän haluaa, että lahjojen antaja tulisi meille rakkaammaksi kuin hänen lahjansa. Kun pääsemme tähän, me pääsemme siihen kolmanteen vaiheeseen, jota vasta kutsun varsinaiseksi uudistumiseksi.

3) Uudistus
Tämä vaihe lähtee liikkeelle siitä, kun hän, Jeesus Kristus itse, alkaa kolkuttaa sydämemme ovella ja pyrkiä sisälle meidän sydämeemme uudella tavalla. Hän ei vain halua, että tunnemme hänet. Hän haluaa elää meidän kauttamme. Jos hän tunsi vastenmielisyyttä meitä kohtaan, kun olimme penseitä, ja koki ”oksentavansa meidät suustaan”, nyt hän haluaa aterioida meidän kanssamme. Hän haluaa vallata meidät, tulla meidän sisimpäämme, niin että voimme sanoa Paavalin tavalla:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Gal.2:20.

Tässäkin uskonelämän kehitysvaiheessa on omat kasvukipunsa. Kaikki ei tapahdu noin vain, vaan Jumalan tiet voivat olla arvaamattomat. Hänen tapansa toimia voi olla hyvin toisenlainen kuin odotamme. Huomaamme sen, kun luemme Laulujen laulua:

(Neito) Minä nukuin, mutta sydämeni valvoi. Kuulin koputusta – rakkaani tulee!
(Mies) Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksiltani.
(Neito) Minä jo ehdin riisua vaatteeni – miksi pukeutuisin uudelleen? Jalkanikin jo pesin – miksi tahraisin ne taas?
Rakkaani työnsi kätensä ovenraosta, ja sydämeni hypähti.  Minä nousin avaamaan rakkaalleni, ja käteni helmeilivät mirhaa, sulaa mirhaa oli minun sormissani ja oven salvassa.  Minä avasin armaalleni, mutta hän oli mennyt. Olin tuskaani kuolla – hän oli poissa! Laul.l.5:2-6.

Mitä tekikään Kristuksen morsian tässä väärin, että ylkä jätti hänet eikä tullutkaan sisään? Kun luemme eteenpäin Laulujen laulua, huomaamme, että morsian joutuu ylkää etsiessään kärsimään kaikenlaista. Luulen, että emme mekään vältä Kristuksen kärsimysten osallisuutta. Jos haluamme päästää hänet sisälle sydämemme maailmaan, meidän on paras hyväksyä se, että emme oikeasti tunne häntä, jos emme ole osallisia samoista kärsimyksistä kuin hän. En tarkoita, että joutuisimme ristiinnaulituiksi, kuten hän. Tarkoitan, että Kristuksen kärsimykset tulevat osaksemme hyvin monimuotoisina. Jokaisella on oma tiensä tässä. Kullakin on oma ristinsä. Tyytykäämme siihen.

Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Matt.10:25.

Tässä kolmannessa vaiheessa myös Laodikean seurakunnan jäseniä kutsutaan omistamaan Kristuksen täyteys. Kun hän kutsuu meitä tälle tielle, voimme luotaa siihen, että:

Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:10.

Kun puhuimme Uskon kilven Näyssä siitä, että esirukoilijan kohdalla on kolmannessa vaiheessa tarkoitus rukouksen kautta ”Tuoda Jumalan läsnäolo”, niin samoin on tarkoitus, että Laodikean seurakunnan uudistuessa, tai yksittäisen jäsenen uudistuessa, Kristuksen läsnäolo valtaa meidät. Me emme enää elä itse, vaan Kristus elää meissä. Hän rakastaa meissä, hän rukoilee meissä, hän ajattelee ja tuntee meissä, hän puhuu meidän kauttamme, hän toimii meissä ja tekee tekojaan meidän kauttamme. Tämä on se päämäärä, joka jokaisen uskovan hengellisellä kasvulla on – myös sen, jota on puhuteltu laodikealaiseksi. Jumalan lupaus Laodikean seurakunnan jäsenille oli:

Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Ilm.3:21.

Haluatko istua kerran Kristuksen valtaistuimella voittajana? On se valtava voitto! Minä haluan nähdä itseni hengen silmin siinä tilanteessa. Ja jo nyt haluan varautua siihen, että joku sitten kysyy minulta: ”Mistä Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta sinä tulet?” Haluan pystypäin sanoa: ”Laodikean seurakunnasta!” Voin melkein hengen korvin jo kuulla, kuinka se herättää Jumalan ylistyksen taivaassa. Totisesti:

Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! Ilm.7:10.

Käykäämme rukoukseen: Rakas Jeesus, sinä uskollinen Vapahtajani, sinä joka olet ”Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku”, tule ja uudista minut uskossani. Anna minulle hengen korvat kuulla, mitä sinä puhut. Vapauta minut tästä penseyden tilasta ja anna minulle kultaa, tulessa puhdistettua, anna koetuksen kestävä usko. Pue minut sinun lahjavanhurskauteesi, pyyhi pois minun syntini, ota minulta pois kaikki likaiset rääsyt ja anna minulle sinun hohtavan valkea liinavaatteesi, että alastomuuteni peittyy. Anna minulle myös silmävoidetta, että näkisin. Anna minun peittämättömin kasvoin katsella sinun kirkkauttasi ja muuttua sinun kaltaiseksesi. Anna minun nähdä näkymätön todellisuus ja alkaa tavoitella näkymättömiä Jumalan aarteita. Haluan, että sydämeni luopuu näistä maallisista aarteista, kaikesta turhasta maailman rihkamasta – anna minulle voima luopua turhuudesta, kaikesta mikä estää minua omistamasta Jumalan lahjoja. Tule minun sydämeni huoneeseen ja valtaa minut, Jeesus. Tule ja tuo mukanasi sinun rakkautesi. Rakasta minussa, rukoile minussa, tunne ja ajattele minussa, tee minussa tekoja, jotka ovat sinun. Herra, minä tahdon, että sinä elät minun kauttani. Ota minut käyttöösi ja lähetä minut. Kiitos, Jeesus, kallein aarteeni, tule minulle kaikkein rakkaimmaksi. Haluan kuulua sinulle. Haluan palvella sinua. Tule, Herra Jeesus, ja uudista minut. Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2004, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s