Yksi ruumis

Tässä kirjoituksessa tutkimme, mikä yhdistää Kristuksen ruumiin eri jäseniä toisiinsa.

Tässä jakautuneessa kristikunnassa olemme valitettavasti tottuneet siihen, että kristityt kuuluvat eri tunnustuskuntiin ja seurakuntiin. Sanon valitettavasti, sillä jos pidämme apostolista seurakuntaa ihanteenamme, emme voi hyväksyä jakautuneisuuttamme. En haluaisi käyttää sanaa ekumenia, koska siihen liittyy sanana niin paljon rasitteita, mutta kristikunnan pitäisi löytää keskenään parempi yhteys. On monia asioita, jotka on nostettu yhteyden esteeksi. Paradoksaalista on, että se mikä monien silmissä näyttää tänä päivänä tosi yhteydeltä, onkin tosi yhteyden este. Tarkoitan tätä kirkkokuntien sisällä toimivaa voimakasta me-henkeä, joka toimii kirkkokuntia erillään pitävänä voimana. Kirkkokunnan voimakas sisäinen yhteys ja yhteenkuuluvuuden rakentaminen sille, mikä erottaa muista, saa aikaan itse asiassa jakautumista. Ollaan tilanteessa, jossa ’lähiyhteys’ on voimakasta, mutta ’kaukoyhteys’ heikkoa. Itse asiassa mitä voimakkaampaa lähiyhteys on, sitä suurempi vaara, että kauas ei riitä yhteyttä ollenkaan, vaan jopa vihamielisyyttä. Niinpä on hyvin yleistä, että kirkkokuntien välillä esiintyy vihaa – jopa kirkkokuntien sisällä eri ryhmäkuntien välillä. On ajauduttu tilanteeseen, jossa yhteydestä puhuttaessa tarkoitetaan kirkkokunnan ja oman paikallisseurakunnan sisäistä yhteyttä ja jopa kerskutaan sillä. Kuvitellaan, että kun se on kunnossa ja sitä yhä enemmän lietsotaan, kun yhä enemmän erottaudutaan muista, niin asiat ovat hyvällä tolalla. Joku voi ajatella hurskaasti, että uskonpuhdistusta pitää viedä eteenpäin – niinpä hän opillisten asioiden alttarille ja myös paikallisen yhteyden alttarille uhraa kristittyjen laajemman keskinäisen yhteyden.

Tämän kirjoittajana voin tunnustaa, että itsekin ajattelin joskus näin. Opin tämän ajattelutavan helluntailaisilta, kun olin heidän keskellään. Pyristelin ”eteenpäin”, mutta huomasin, että pyristelin siihen suuntaan, johon tänä päivänä mm. ns. Henotes-seurakunnat pyrkivät. Luomaan entisen yhteyden rinnalle sellaista uutta yhteyttä, joka on vielä kapea-alaisempaa kuin entinen yhteys. Näin emme pääse eteenpäin – sorry vaan.

Meidän tulee tutkia raamatusta, miten kristittyjen yhteys rakentuu. Kun puhun kristittyjen yhteydestä, tarkoitan kristityillä Kristuksen ruumista, sitä suurta kokonaisuutta, joka me olemme, kun kaikki kristityt lasketaan mukaan. En siis puhu nyt paikallisseurakunnasta. Jos me kaikki eri aikakausien kristityt, eri aikoina eläneet, ja tänäkin aikana eri maailman kolkilla asuvat kristityt kuulumme samaan ruumiiseen, mihin tämä yhteys perustuu?

Valitettavasti nämä kaksi yhteyden tasoa, paikallinen ja globaali, työskentelevät vähän toisiaan vastaan, kuten jo äsken totesin. Niinpä tämän päivän kristityt näyttävät siltä kuin he olisivat jonkinlainen lastentarha siellä, toinen täällä. (Sorry vaan, taas kerran.) Lapset näyttävät jo aikuisilta, mutta eivät osaa kävellä, vaan pitävät koko ajan kiinni kaiteista uskaltamatta yhtään askelta ottaa ilman oman paikallisseurakuntansa antamaa tukea. Tai he ovat kuin uimakoululaisia, jotka eivät kerta kaikkiaan uskalla heittäytyä veden varaan. Yksi ja toinen uskova näyttää siltä Raija-nimiseltä pikkutytöltä, joka oppi puhumaan ennen kuin kävelemään. Kun häntä rohkaistiin kävelemään ilman tukea, hän sanoi aina: ”Aija kaatuu”. Ilman oman seurakunnan antamaa identiteettiä ei uskalleta tehdä mitään. Rukoilemiseenkaan ei uskalleta ryhtyä ellei ensin kerrota, minkä tunnustuskunnan mukaan tässä tiimissä rukoillaan. Yhteenkään asiaan ei uskalleta ottaa kantaa, ellei siihen sopivasti höystetä kaikkien hyväksymää oman seurakunnan tunnustusta – mitä se sitten kulloinkin onkin.

Mietipä, mitä ovat ne asiat, jotka sinun uskossasi edustavat sinun omaa tunnustuskuntaasi. Onko se kastekäsitys? Onko se paikallisseurakunta-käsitys? Onko se jokin muu opin korostus? Vai onko se vaan se jokin yhteenkuuluvuus, joka hitsaa sinut historiasi ja kokemustesi pohjalta omaan hengelliseen lähipiiriisi? Oletko huomannut millainen tabu on käydä omassa piirissä arvostelemaan niitä itsestään selviä asioita, jotka yhdistävät omaa ”poppoota”? Oletko huomannut, miten yhteisö suojautuu hajottavia voimia vastaan?

Kuitenkin on niin, että ihminen ei kasva uskossaan aikuiseksi, ellei hän kävelemään opettelevan lapsen tavoin irrota välillä otetta. On rohjettava jättää tuki, hellittää ote kaiteesta. Raijakin oppi kävelemään, kunhan vain uskalsi jättää pöytään nojaamisen pois. Haluaisin siis rohkaista kaikkia Jumalan pyhiä ottamaan edes pari askelta ilman oman kirkkokunnan tunnustusta, ilman sitä omaa ja turvallista oppia, ihan ilman muuta tukea kuin raamatun sana. Luemme siis:

Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä… Ef.4:13-14.

Tässä siis Paavali kehottaa kristittyjä pyrkimään ”yhteen ja samaan uskoon”. Luulen, että hän ei tarkoittanut, että uskovien piti ryhtyä viilaamaan oppikäsityksiään samoiksi. Ei – Paavalihan puhui monissa yhteyksissä siitä, että eivät jotkin käsitykset ja mielipiteet olleet niin keskeisiä, että niille kannatti uhrata kaikki muu. Tästä on vahvana esimerkkinä raamatussa roomalaiskirjeen pitkä jakso alkaen luvusta 14:

Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Room.14:1.

jatkuen aina 15. luvun jakeeseen 7 asti, jossa tämä ajattelutapa kohtaa huipennuksensa:

Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. Room. 15:7.

Tämän jakson sisällä Paavali kehottaa monta kertaa ”älkää tuomitko”. Muun muassa näin:

Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. Room.14:13.

Keitä kaikkia ei saanut Paavalin mukaan tuomita tai halveksia? Uskossaan heikkoja, toisen (=Kristuksen) palvelijaa, veljeä, toisiamme, sitä jonka vuoksi Kristus on kuollut, lähimmäisiämme.

Kuten jo artikkelissa ”Yksi kaste” totesin, joku on sanonut: ”minä en häpeä kastetta”. Hän on lähtenyt liikkeelle siitä raamatun toteamuksesta, että ”minä en häpeä evankeliumia” (Room.1:16). Sitten hän esittää oman kastekäsityksensä ja ylpeilee siitä. Haluan vielä uudestaan korostaa tätä: hänen pitäisi ajatella näin: ”minä en häpeä veljeäni tai sisartani, jolla on erilainen kastekäsitys kuin minulla”.

Yritän vielä houkutella sinua, lukijani, vähän samoin kuin pientä lasta houkutellaan hellittämään otteensa ja opettelemaan kävelemistä, muistuttamalla mitä erilaisista opin käsityksistä sanotaan kolossalaiskirjeessä:

Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Kol.2:16-17.

Olemme uskovina matkalla taivaaseen – näinhän meillä on tapana ajatella. Mutta raamatun mukaan ei ole ensisijaista, että olemme matkalla taivaaseen, vaan olennaista on, että taivas on tulossa meidän luoksemme. Rukoilemme ”tulkoon sinun valtakuntasi”, emme rukoile ”vie meidät taivaaseen”. Meillä on myös tapana ajatella, että maailmassa on monia uskontoja, mutta meidän uskomme ei ole uskonto. Totta. Kristinusko on jotakin ainutlaatuista maailman uskontojen joukossa. Kuten tiedämme, pakanat etsivät uskontojensa kautta Jumalaa, mutta kristinuskossa Jumala tuli ja etsi meidät. Eräs toinen suuri ero on monilta saattanut jäädä huomaamatta. Kristinuskossa puhutaan Jumalan omaisuuskansasta, mitä ei siinä muodossa puhuta muissa uskonnoissa. Tämä omaisuuskansa on hengellinen Israel, Kristuksen ruumis. Tässä kohtaamme Jumalan suuren ja ihmeellisen salaisuuden, johon emme uskovina ole tainneet riittävästi päästä sisälle. ”Todellista on Kristuksen ruumis”. Siis Jumala tulee kristinuskossa ruumiilliseen muotoon, kun taas esim. buddhalaisuudessa ja muissakin uskonnoissa ruumiillisessa muodossa olevasta tulee jumala.

Paavali kuvaa samassa kolossalaiskirjeen toisessa luvussa niitä seitsemää asiaa, joiden kautta olemme liitetyt Kristuksen ruumiiseen:

1) sydämen ympärileikkaus:

Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kol.2:11.

2) kaste:

Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon…Kol.2:12.

3) usko:

…kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Kol.2.12.

4) ylösnousemuselämän osallisuus:

Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Kol.2:13.

5) osallisuus syntien anteeksiantamuksesta:

Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi… Kol.2:13.

6) lain kirouksen kumoaminen:

…hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Kol.2:14.

7) valtojen ja voimien aseistariisunta:

Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. Kol.2:15.

Näiden seitsemän asian kautta olemme tulleet liitetyiksi yhteen Kristuksen kanssa. Tarkemmin sanoen:

Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Kol.2:9-10.

Oletko siis Kristuksen ruumiin ulkopuolella, jos sinulla ei ole jonkin paikallisen seurakunnan jäsenkirjaa? Et ole, jos nuo yllä olevat seitsemän asiaa ovat tulleet todeksi kohdallasi tai ainakin lähteneet toteutumaan.

Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. Ef.2:19-22.

Huomaatko, että sana sanoo kahdesti, että ”hän liittää”. Itse asiassa nämä sanat sanotaan Efesolaiskirjeessä kolmesti, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, minkä perusteella kuulumme Kristuksen ruumiiseen:

Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Ef.4:16.

Onko tässä kuvatussa kristittyjen yhteydessä niin vähän aineksia paikallisseurakunta-ajattelusta, että tekee mieli huudahtaa, että ”Aija kaatuu” tai peräti ”Äijä kaatuu”? Tuntuuko, että pitää kiireesti palata oman paikallisen seurakunnan helmaan, hamuta kiireesti käteensä seurakunnan jäsenkirja, palata tuttujen opinkappaleiden turvalliseen ympäristöön, että ei tämä kristityn vapaus vaan huumaisi ja pökerryttäisi niin, että tasapaino menee. Jos siltä tuntuu, ota vaan tukea kaikista kaiteista, mitä Jumala on uskonelämääsi antanut, mutta jos edes pari horjuvaa askelta tässä jalossa kristittyjen yhteyden asiassa tulee otetuksi, niin hyvä. Sinulla voi tässä menossa alkaa sydän läpättää, kun minä taas onnittelen itseäni, jos saan sanomani perille. Kolmas ryhmä on se, joka heristää minulle sormea ja tuomitsee minut ”hajottajaksi”.

Uskon kilpeä on syytetty siitä, että annan huonoa esimerkkiä omalla sitoutumattomuudellani seurakuntiin. Tämä syytös on vailla pohjaa, sillä en toki ole ketään houkuttelemassa pois oman paikallisen seurakuntansa jäsenyydestä. Uskon kilpi ei halua häiritä sinun kuulumistasi omaan paikallisseurakuntaasi. Haluaisin kääntää oman sitoutumattomuuteni eduksi. Minun ei nimittäin tarvitse kysyä keneltäkään, joka tulee Uskon kilven sivuille, mihin kirkkokuntaan hän kuuluu ja miten tunnustaa. Yritän olla valmis kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti. Mutta suotakoon minulle se oikeus, mitä yllä olen käyttänyt, että innostan ihmisiä pääsemään ”yhteen ja samaan uskoon”. Sillä:

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. 1.Kor.12:13.

Kertaan siis vielä: Jeesus itse yhdistää meidät yhdeksi ruumiiksi. Pyhä Henki on kastanut meidät yhdeksi ruumiiksi. Jos sanomme: ”olen Lutherin puolta” tai ”olen helluntaiherätyksen uranuurtajien puolta”, olemme jakamassa Kristuksen ruumista. Viittaan tässä Paavalin sanaan:

Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: ”Minä olen Paavalin puolella”, toiset taas: ”Minä Apolloksen”, ”Minä Keefaksen*”, ”Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? 1.Kor.1:12.

Tarvitsemme nöyryyttä hyväksyäksemme veljet ja sisaret yhteyteemme, kuten Jeesus hyväksyy heidät yhteyteensä. Tarvitsemme toinen toisensa kunnioittamisen kykyä, keskinäistä rakkautta – yli mielipiteiden ja oppikysymysten.

On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. Ef.4:4-5.

Todellista kristittyjen yhteyttä, seurakunnan eheyttä ja kuulumista yhteen emme voi saavuttaa ihmisjärjestelyin. Kristuksen ruumis on Jumalan luoma, jotain täysin ainutlaatuista ja ylivertaista – sitä ei voi ihminen tehdä. On turha kenenkään teeskennellä niin ylipätevää, että sanoo: yhteys on kunnossa, kun kuulut paikalliseen seurakuntaan. Todellisen yhteyden totuus nousee jo vanhan liiton kirjoituksista esiin:

Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran. Hoos.2:21-22.

Todellisen yhteyden syvin perusta on Kristuksen sovituksen ja hänen valmistamansa pelastuksen osallisuus, Jumalan lapseus. Kuuluessamme hänelle olemme kutsutut vaeltamaan valkeudessa. Niiden välillä, jotka valkeudessa vaeltavat, on automaattisesti yhteys tämän raamatun todistuksen pohjalta:

Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. 1.Joh.1:7.

Jos vaellamme pimeydessä, jos teemme syntiä veljiä tai sisaria vastaan esimerkiksi puhumalla heistä valheellisesti pahaa selän takana, emme voi saavuttaa oikeaa pyhien yhteyttä millään ’konstilla’, vaikka se konsti kuulostaisi kuinka hurskaalta hyvänsä! Vain parannus tuo meidät takaisin valoon ja tosi yhteyteen.

Käydään rukoukseen: Herra Jeesus Kristus, sinä joka olet Pää, me rukoilemme sinua: vie eteenpäin meissä työtäsi, niin että pääsemme kasvamaan uskossa kaikin tavoin sinuun, niin että pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja kasvamme aikuisiksi Kristuksen tuntemisessa. Kiitos, että sinä olet luvannut liittää meidät yhteen sinun ruumiiseesi. Kiitos tästä mahtavasta etuoikeudesta, että saan kuulua sinun ruumiiseesi. Kiitos, ettei mikään voi meitä erottaa sinun rakkaudestasi. Ota, Herra Jeesus, meitä kädestä ja vie eteenpäin, kohti sinun tuntemisesi täyteyttä ja suo meidän peittämättömin kasvoin katsella sinun kirkkauttasi ja muuttua sinun kaltaisiksesi. Auta meitä juurtumaan sinuun ja rakentamaan elämäämme sinun varaasi. Anna meidän kasvaa uskossamme aikuisuutta kohti. Me ylistämme sinua siitä suunnitelmasta, joka sinulla on meitä varten. Me kiitämme ja ylistämme sinua alati, että saamme kuulua Kristuksen ruumiiseen. Me kiitämme sinua, Pyhä Henki, että sinä yhdistät meitä, eri Kristuksen ruumiin jäseniä toisiimme ja luot yhteyden, jota ihminen ei saa aikaan. Kiitos, että sinä liität meidät toisiimme, sinä liität meidät yhteen jo ammoin kuolleiden pyhien kanssa ylösnousemuselämäsi voimalla ja me saamme olla samaa ruumista myös vanhan liiton pyhien kanssa! Vain sinä, Herra, voit saada sen aikaan! Ylistys sinulle, rakas taivaan Isä, kaikesta armostasi. Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2004, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s