Kolkuttakaa

Tässä kirjoituksessa syvennymme siihen rukoilemisen ulottuvuuteen, jota raamattu kutsuu kolkuttamiseksi

Olemme syventyneet viime aikoina rukouksen kahteen ulottuvuuteen, joita ovat pyytäminen ja etsiminen. Nyt on tarkoitus syventyä kolmanteen ulottuvuuteen: kolkuttamiseen. Tämän opetussarjan innoittajana ovat tietenkin Jeesuksen itse lausumat sanat:

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Matt.7:7.

Jeesus ei vain esittänyt näitä periaatteita ja jättänyt ihmiset aprikoimaan, että mitähän tuo nyt syvemmältään tarkoittaa. Kyllä hän myös antoi eväitä näiden kehotusten tulkitsemiseen ja syvempään ymmärtämiseen. Niinpä hän jatkoi opetustaan seuraavasti ja pyydän sinua kiinnittämään huomiota siihen, miten hän opettaa näistä kustakin kolmesta asiasta:

Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät. ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! Matt.7:8-14.

Tämän jakson loppuosassa Jeesus valottaa kolkuttamista. Jotta voisi kolkuttaa ovea tai porttia, on ensin löydettävä se. On ensin etsittävä, voidakseen kolkuttaa. Vasta, kun on löytänyt sen portin, joka vie elämään, voi kolkuttaa ja päästä sisälle. Jeesus todistaa, että vain harvat löytävät sen. Vain harvat löytävät elämän tien ja ahtaan portin ja pääsevät sisälle Jumalan Valtakuntaan. Tämä raamatun kohta antaa ymmärtää sen, minkä jo monet ovat omasta kokemuksestaankin todenneet: ahdas ja kapea on tie elämään. Ei sinne voi viedä mukanaan mitään tämän elämän kuormia tai maallista rikkautta. Ei sinne voi ottaa mukaansa ihmisviisauden painolasteja. Ei voi omavanhurskaudesta rikkaana mennä elämään. Ja vielä sekin, joka elämään vievän portin edessä laskee kustannuksia ja pääsee sisälle, joutuu ristin painon alla lujille. Joutuu huomaamaan, että Jeesus oli tosissaan, kun hän sanoi: …yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on. Luuk.14:33. Yleensä Jumala painaa sormensa siihen, mikä on meille kovin tärkeätä ja rakasta, mutta kuitenkin vanhan luonnon mukaista. Ei ole helppoa ahtaasta portista sisälle päässeen, sillä hänellä on edessä kaita tie.

Toisaalta on turvallista tietää, että kun olemme löytäneet elämään vievän portin ja alamme kolkuttaa, meille aivan varmasti myös avataan. On turvallista kuulla, kun Jeesus sanoo:

Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Joh.10:9.

On sittenkin niin turvallista käydä sisälle tästä portista. On turvallista olla lampaana siinä laumassa, jota Hyvä Paimen paimentaa, kun tiedämme, että hän on antanut henkensä meidän edestämme ja paimentaa nyt Ylösnousseena Lammasten Paimenena meitä.

On pelottava asia ja ahdistava tulevaisuuden uhkakuva, jos täytyy pelätä, että ei kerran pääse sisälle. Joskus lapsena, kun tulin koulusta kotiin, huomasin unohtaneeni avaimen ja kodin ovi oli lukossa. Sitten oli kekseliäs ja kiipesin sisälle ikkunasta, joka oli jäänyt auki. Samalla äidin pelargonia putosi lattialle ja ruukku särkyi. Siivosin jäljet pois ja leikin tietämätöntä, kun äiti ihmetteli, mihin hänen yksi kukkasensa oli joutunut. Kerron tämän siksi, että se omalla tavallaan vahvistaa sitä raamatun sanaa, että ei ole oikein tulla taivaalliseen lammastarhaan muuta kuin portista. Huono ja syyttävä omatunto on sen osa, joka kiipeää sisään muualta:

Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Joh.10:1.

On turvattava yksin Kristuksen ansioon, kun etsimme pelastusta. Mitään omaa ei saa siihen sekoittaa. Ei pidä sitä pyhitystä ja vaelluksen vanhurskautta, jota elämä Kristuksen yhteydessä voi saada aikaan, sekoittaa tähän vanhurskauteen, jonka saamme yksin armosta, uskon kautta, ilman omaa ansiota.

Näin kerran unen, jossa olin tuossa samassa talossa, kouluaikaisessa kodissani. Olin sisäpuolella ja eräs sukulaiseni pyrki sisälle siitä samasta ikkunasta, josta olin itse kerran sisään kiivennyt. Hän oli yllätyksekseni vanhentunut ja käynyt aivan harmaaksi ja näin, kuinka hän epätoivoisesti yritti päästä sisälle. Tajusin, että ovi oli kiinni. En voinut sitä avata hänelle. Saatoin vain laskea käteni hänen harmaille hiuksilleen ja rukoilla hänen puolestaan ja siunata häntä. Surullisena ajattelen tätä näkyä, kun näen ihmisen, joka ei ajoissa ymmärrä antaa elämäänsä Jeesukselle, mutta joutuu liian myöhään toteamaan, että ovi on kiinni. Positiivinen puoli on siinä, että ilmeisesti rukouksen ovi on auki silloinkin ja jotakin voi vanhurskas vielä tehdä niiden hyväksi, jotka ovat jääneet ulkopuolelle. Luemme tästä säälittävästä tilanteesta raamatusta, kun ovi on suljettu:

Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: ’Herra, avaa meille!’, hän vastaa: ’Keitä te olette? En tunne teitä.’ Silloin te alatte selittää: ’Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.’ Mutta hän sanoo: ’Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.’  Luuk.13:25-27.

On tietenkin syytä huomioida tarkkaan, minkälaisia selityksiä nämä sisälle pyrkijät antavat, jotta ymmärrämme, minkälaisella uskolla ei voi pelastua. Huomaamme, että he puhuvat aina me-muodossa. Usko ei ole omakohtaista ja henkilökohtaista Kristuksen tuntemista. Tai jos onkin aito usko joskus omistettu, niin se on mennyt jotenkin pilalle ja muuttunut uskoksi, joka aina korostaa ”meidän kirkkomme, meidän herätysliikkeemme, meidän oppimme ja meidän järjestömme” jne. Siitä on tullutkin yhteistä uskoa, jossa nojataan instituutioihin tai johonkin inhimilliseen eikä niinkään enää Kristukseen. Eräässä toisessa paikassa nämä ihmiset puhuvat voimateoista (Matt.7:22.23) ja muista Pyhän Hengen ilmiöistä. He ovat olleet näiden asioiden todistajia, mutta eivät itse sisällä elävässä uskossa. Niinpä he tuomitsevat itse itsensä, kun myöntävät, että näkivät Jumalan voimallisia tekoja eivätkä silti uskoneet. Toisaalta se väärä evankeliumi, jossa puhutaan vain voimasta ja voitosta ja menestyksestä, mutta ei perusteta sitä enää ristin työhön – saati Pyhän Hengen aitoon voimaan, vaan ainoastaan hänen työnsä jäljittelemiseen – on saamassa yhä enemmän valtaa maailmassa. Yhä enemmän ilmaantuu ”Jumalan palvelijoita”, jotka ”köyhien omasta ovat koonneet omaisuutensa” (Jes.3:14), jotka pilkkaavat julkisesti toisia pyhiä, että he ovat vain pieniä ihmisiä ja näin osoittavat, että itse haluavat olla ”jotain suurta” (Ap.t.8:10) ja kerskuvat, että emme ole köyhiä eikä kipeitä. He ovat niitä, jotka eivät vaella valkeudessa, vaan vaeltavat vilpissä ja kataluudessa ja pitävät Jumalan pyhiä pelinappuloinaan (Ef.4:14). Näitä ihmisiä on jo nyt ilmaantunut Jumalan seurakuntaan ja tulevaisuudessa he eksyttävät monia. On siis tärkeätä oppia todella tuntemaan Jeesus ja vaeltamaan sitä tietä, jonka hän on kulkenut edeltä, sitä kapeaa ristin tietä, joka vie elämään, vaikka se tie on häpeää ja heikkoutta ja vainoa ja muita kipeitä asioita täynnä. On jaksettava kulkea se tie, jossa kuollaan itselle, jossa ei vilkuilla sivuille, jossa ollaan kahdestaan Herran kanssa ja käydään läpi ne kaikkein kipeimmät kasvukivut, mitä ihmisellä voi olla. Täytyy kulkea siellä, missä koetaan: …he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. (Mark.9:8)

Olemme nyt viipyneet tavallaan opin alkeissa, kun olemme syventyneet tähän elämän porttiin ja uskoon tuloon ja pelastavassa uskossa elämiseen. Mutta toki on tärkeää, kun puhutaan kolkuttamisesta, käsitellä tämä puoli. Seuraavaksi haluan puhua teille, jotka olette jo eläneet uskossa ja oppineet tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ja joista Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että:

Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia… Hepr.5:12.

Luultavasti olettekin jo päässeet siihen, että teidän kautta Jumalan sana tulee todistuksena ihmisille ja henkivalloille. Ehkä sinulla ei ole opettajan palveluvirkaa seurakunnassa, mutta saatat olla vaikka pyhäkoulun opettaja. Se on yhtä tärkeä hengen palveluvirka kuin muutkin. Jos et omista näitä kutsumuksia, vakuutan sinulle, että sinun tehtäväsi on silti Kristuksen pappina puhua Jumalan sanaa ainakin ympärilläsi oleville henkivalloille uskon rukouksessa. Tässä mielessä kuka tahansa teistä on siinä asemassa, missä opetuslapset olivat, kun Jeesus ruokki kansan:

Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle. Matt.14:19.

Jos sinä olet saanut syödä ja juoda Herran pöydässä ja olet tullut osalliseksi Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta, sinulla on mahdollisuus jakaa sitä sanaa toisille. Jos sinusta tuntuu, kuten minusta usein, että ”ei minulla ole mitään, mitä laittaa kansan eteen omasta takaa”, niin hyvä – sittenpähän olemme molemmat siinä pisteessä, jossa voimme yhdessä lähteä kolkuttamaan. Oletko huomannut, miten raamattu opettaa meitä pyytämään leipää:

Jeesus sanoi vielä: ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. Luuk.11:5-8.

Tässä on tyypillinen kuva sananjulistajasta, joka kolkuttaa Jumalan ovea ja pyytää Kristusta antamaan hänelle elämän leipää. Kuinka oikeassa tämä sananjulistaja-parka onkaan: ”minulla ei ole mitään tarjota”. Tällaisella nöyrällä asenteella tulisi jokaisen Jumalan palvelijan mennä Herran eteen. Miksi hän pyytää kolmea leipää? No siksi, että vanhan liiton kirjoitukset jaettiin kolmeen osaan: oli Toora eli Mooseksen laki, oli Profeetat ja oli Kirjoitukset. Nyt, kun me uuden liiton palvelijat menemme Herran eteen, voimme pyytää neljää leipää: myös uuden liiton kirjoituksia. Voimme pyytää vieläkin rohkeammin: viittä leipää ja kahta kalaa. Ja jos olemme oikein uskon henkeä täynnä, voimme pyytää seitsemää leipää – ja minä lisää siihen vielä kuiskaten ’ja muutamia kalasia’! Tämä yllä lainaamani sanankohta on johdanto siihen, mikä oli meidän teemamme:

Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Luuk.11:9-10.

Kuinka vahvasti ja voimakkaasti Herra painottaa meille, että kannattaa yrittää. Ensin voi tuntua, että Jumala ei vastaa ja hän voi jopa sanoa, ettei aio antaa, mutta antaa sittenkin, ”kun toinen ei hellitä”. Tässäpä rukoilijan ikuinen kotiläksy: älä hellitä. Pyydä, etsi, kolkuta – aikanaan se tuottaa tuloksia. Me joudumme lujille Herran kanssa. Sanon neuvoksi kaikille: valmistaudu siihen, sillä yllä oleva vertaus todistaa sen, että Herra sanoo sinulle: ”ovi on kiinni”. Hän voi sanoa sinulle: ”en anna”. Sanoi Herra minullekin, kun rakentelin näitä sivuja kolme vuotta sitten: ”älä rukoile, en kuule”. Onko tällaiset Jumalan ilmoitukset sitä varten, että luovuttaisimme?

Vastaapa itse. Mieti mitä varten Herra opettaa meille hellittämätöntä rukousta.

Jos haluat tehdä hengellistä työtä, sinun tulee kolkuttaa hengellisen työn ovea ja pyytää, että Herra avaa. Vaikka tekisit minkälaista avustavaa työtä, Jumalan on avattava sinulle ovi siihen työhön. On turvallista tietää, että:

Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa… Ilm.3:7.

Kukaan ihminen ei voi sulkea sitä ovea, jonka Herra sinulle avaa. Jumala on avannut minullekin oven, jonka nimi on Uskon kilpi ja aikaa myöten luultavasti ilmaantuu yhä enemmän niitä, joiden mielestä tällaista työtä ei saa tehdä. Mutta Jumala on halukas avaamaan palvelijoilleen ovia hengelliseen työhön ja Paavali kertoo meille, kuinka hän sai kokea sitä todeksi:

Lähdin sitten Troakseen julistamaan Kristuksen evankeliumia, ja siellä minulle avautui ovi Herran työhön. 2.Kor.2:12.

Kaikkein tärkein asia on, että Jumala avaisi ovia sanansa julistamiseen. Tätä sanan julistamisen ovea meidän tulee kolkuttaa aina – jos ei omasta puolesta niin sananjulistajien puolesta. Paavali ilmaisee kolossalaisille kuinka hän oli antautunut rukoukseen, jotta sanan ovet aukeaisivat, ja pyysi heitäkin rukoilemaan:

Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta… Kol.4:3.

Tehkäämme niin. Oppikaamme kolkuttamisen elintärkeä taito. Oppikaamme ymmärtämään sen elintärkeä merkitys hengelliselle työlle.

On kuitenkin muistettava, että kolikolla on kaksi puolta. Jos uskon Jumalan lupaukseen, että minä saan, kun pyydän, on aivan luonnollista olla aulis silloin, kun Jumala pyytää minulta jotakin. Vastaavasti, jos hän etsii minua, minun ei pidä juosta pakoon, vaan antaa hänen löytää minut. (Ps.119:176) Samoin, jos hän vastavuoroisesti kolkuttaa minun sydämeni ovella, on viisasta silloin avata. Oikeastaan meidän uskon elämämme tärkein asia voi olla siitä kiinni, avaammeko hänelle, kun hän kolkuttaa. Muistathan, mitä Laodikean seurakunnalle sanottiin:

Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ilm.3:20.

Jos me saamme sen armon, että Herra tulee meidän sisimpäämme ja valtaa meidät kokonaan, silloin toteutuu se sana, joka lupaa:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Gal.2:20.

Rukoilemme vielä yhdessä: Rakas taivaan Isä, rakas Jeesus Vapahtajamme, me tulemme sinun ovellesi ja kolkutamme. Me pyydämme: avaa meille sanasi ovi. Anna meille kolme leipää, anna neljä leipää – anna viisi leipää ja kaksi kalaa, anna seitsemän leipää – sillä meillä ei ole omasta takaa mitään laittaa ystäviemme eteen. Anna sinä meille murrettua elämän leipää, että voimme syödä itse ja ruokkia myös sinun kansaasi. Avaa sanasi ovi ja anna oikeat sanat suuhun, kun ryhdymme puhumaan. Anna meille apostolit ja profeetat ja evankeliumin julistajat, paimenet ja opettajat ja kaikki hengen palveluvirat. Auta meitä julistamaan sinun sanaasi niin Pyhän Hengen voimassa ja voitelussa, että voit vahvistaa sanasi sitä seuraavien merkkien kautta. Anna meille apusi, että osaamme pyytää, osaamme etsiä, osaamme kolkuttaa. Neuvo meitä Pyhä Henki ja innoita meitä aina hengessä ja totuudessa rukoilemiseen. Kiitos, Herra, että vaikka sinä koettelet meidän uskoamme, sinä haluat vastata, sinä haluat avata oven, kun me kolkutamme, ja antaa meille myös elämän leipää syötäväksi ”niin paljon kuin me tarvitsemme”. Ylistys sinulle! Kunnia nimellesi! Ja kiitos, että sinä haluat vallata meidän sydämemme niin kokonaan, että sinä tulet ja elät kauttamme tässä ajassa. Ylistys sinulle siitä, että saan antautua kokonaan Jumalan käyttöön! Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2005, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s