Alaikäinen vai täysi-ikäinen?

Tässä kirjoituksessa syvennymme asioihin, jotka liittyvät hengelliseen kasvuun ja aikuisuuteen

Puhumme nyt siis hengellisestä kasvusta ja pyrimme arvioimaan omaa hengellistä ikäämme. Jos huomaan olevani vielä kasvuiässä, kuten useimmat uskovat ovat, voin rauhoittaa mieleni ja ajatella: kaikki ikäkaudet kuuluvat uskon elämään. Minä en masennu, jos huomaan olevani vielä pikkulapsi tai murkku-ikäinen.

…jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Fil.3:13.

Aivan kuten lapsi luonnollisessa elämässä myös se, joka on vielä lapsi hengellisesti, on vanhempiensa auktoriteetin alla ja ottaa vastaan erilaista hoivaa ja tukea heiltä. Hengellinen lapsi elää tiiviisti hengellisten isien ja äitien huomassa ja on heille alamainen ja kuuliainen. Tässä vaiheessa seurakunnan paimenten rooli on vielä suuri henkilön uskon elämässä. Kun hänelle tulee jokin ongelma, hän kääntyy heti jonkun isä- tai äitihahmon puoleen ja kysyy: ”kuinkas nyt?” Hän ehdottomasti tarvitsee seurakunnan kasvuympäristökseen ja muiden uskovien tukea. Mutta vähitellen hän alkaa itsenäistyä. Jos kasvu edistyy normaalisti, tulee vaihe, jolloin uskova alkaakin kyseenalaistaa jotakin, mitä hänelle on kerrottu hengellisten auktoriteettien taholta. Tässä itsenäistymisessä on vaaransa. Hän voi ajautua kapinallisuuteen, joka vie häntä poispäin Jumalasta. Mutta jos Pyhä Henki on johtamassa henkilön elämää, hän kasvaa uskossa ja itsenäistyy, niin että hän tietää oman kantansa asioihin ja alkaa nousta hengellisesti omille jaloilleen. Hän ei enää kritiikittä hyväksy sitä, mitä joku ylhäältä päin hänelle syöttää, vaan hän tutkii raamattua itsenäisesti ja rukoilee itsenäisesti eikä vain joukon jatkona. Hän oppii seuraamaan hengen johdatusta. Tämä on tärkeä elementti uskovan elämässä. On opittava omin päin tutkimaan asioita,  niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.(Room.12:2). On päästävä eteenpäin ja kyettävä vähitellen sulattamaan vahvaa ruokaa ja edistyttävä taidossa erottaa hyvä pahasta:

Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan. Hepr.5:14.

Tämän taidon saavuttaminen on suuri koetinkivi monien uskonelämässä. On suuri vaara turvautua helppoihin ratkaisuihin. Uskon tulisi olla sopivan yksinkertaista, jotta kukaan ei ajaudu mutkikkaisiin ja vaikeatajuisiin teologisiin kiemuroihin. Jotkut opettavat uskosta niin monimutkaisesti ja vaikeatajuisesti, suorastaan maalaisjärjen vastaisesti, että uskon sisällön analysoimisesta tulee jokin jonglöörimainen taidonnäytös. Akateeminen teologia on joskus tällaista, mutta näkee sitä ”paremmissakin piireissä”. On syytä pitää usko yksinkertaisena ja uskon pääasiana rakkaus, joka on kahdensuuntaista: Jeesus rakasti minua ja siksi minä rakastan häntä. Näin emme eksy ihmisviisauden oppeihin ja ”sekoa sukkiimme”.

Mutta se, että oppii erottamaan hyvän pahasta ja itse arvioimaan kaikkea uskonelämään kuuluvaa, on monille niin vaikealta tuntuva tehtävä, että he etsivät siihen helpompia ratkaisuja. Alitajuisesti he miettivät: jospa voisin löytää jonkin oikotien onneen. Tämä jatkuva epävarmuudessa eläminen, kun ei tiedä, voiko hyväksyä tuota tai pitääkö tuomita tai torjua jotakin tai peräti joku henkilö kokonaan torjua eksyttäjänä, on niin vaikeaa. Tämä epävarmuudessa eläminen ja asioiden arvioiminen on niin vaivalloista, että jospa tekisin itselleni pari kätevää nyrkkisääntöä, niin elämä helpottuu heti. Jospa ottaisin itselleni käyttöön asenteita? Kun olisi valmis asenne joka asiaan, niin ei tarvitsisi arvioida aina kaikkea jatkuvasti uudestaan. Miksi minun pitäisi kuunnella jotakin Kenneth Haginia (tai Benny Hinniä tai kuka se sinun kompastuskivesi nyt onkaan), kun he sanovat, että hän on menestysteologi? En minä lue hänen opetuksiaan, vaan leimaan hänet aina menestysteologiksi, niin minun ei tarvitse nähdä asian vuoksi vaivaa. Ja niin edelleen.

Näin asenne helpottaa elämää, mutta se on vain oikotie onneen. Jotta asia tulisi selväksi, haluan sanoa: se on alaikäisen uskovan tapa toimia. Niinpä, jos joku suhtautuu aina eronneisiin ihmisiin tuomitsevasti, niputtaen kaikki eronneet ja uudelleen avioituneet samaan nippuun, niin hän toimii juuri näin: käyttää valmista asennetta, jotta ei jokaisen henkilön kohdalla tarvitsisi arvioida asiaa erikseen. Hän osoittaa siis omalla asenteella, että hän on vielä uskossaan alaikäinen. Jokin herätysliike tai kirkkokunta voi osoittaa omissa päätöksissään ja säännöissään aivan vastaavaa alaikäisyyttä. He julistavat omia käsityksiään uskosta ja raamatusta ja tekevät niistä kirjoitettuja protokollasääntöjä. Esimerkiksi: meillä on sovittu, että naiset eivät saa olla sananjulistajina ollenkaan eivätkä miehetkään saa siinä tapauksessa, jos he ovat eronneet tai eronneiden kanssa naimisissa. Meillä on sovittu, että Kenneth Hagin (tai Benny Hinn jne.) ei kuulu suositeltuihin julistajiin. Meillä on sovittu sitä ja tätä. Kun menee esimerkiksi internetissä joillekin kristillisille sivuille, niin heti törmää kohtaan ”Näin me uskomme”. Tämä tauti alkoi aika varhain kirkon historiassa, kun tuli tarve kirjoittaa uskontunnustuksia. Mikäpä siinä, nekin voivat olla joskus paikallaan, mutta en minä ole tainnut koskaan yhtyä yhteenkään kirjoitettuun tunnustukseen ihan koko sydämestäni. Ehkä 98-prosenttisesti, mutta en täydellisesti. Uskontunnustukseen, joka toteaa, että ”Jeesus on Herra” – siihen voi yhtyä 100-prosenttisesti! Mutta heti kun siihen aletaan lisätä opillisia koukeroita, siihen aletaan lisätä kirjaimen orjuutta. Mihin me sellaista jäykkää ja kirjaimeen sidottua uskoa tarvitsemme? Joskus uskontunnustus voi yhdistää kristittyjä yli kirkkokunnallisten rajojen, mutta on selvää, että ne myös erottavat.

Niinpä teen rohkean päätelmän: kirjoitettuun oppiin nojaaminen edustaa alaikäistä uskoa. Jos olet aikuinen uskossasi, sinä elät hengen vapaudessa:

Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. Room.7:6.

Kirjaimen orjuus on yksi noita oikoteitä, jotka helpottavat elämää, kuten kaikki asenteellisuuskin. On helppo arvioida, onko jokin oikein vai väärin, kun voi aina vedota johonkin opin pykälään. Uskossaan aikuinen käyttää omaa hengellistä kokemustaan asioiden arviointiin. Hän ei unohda Jumalan sanaa, mutta sana on sisään rakennettu hänen kykyynsä arvioida hengellisiä asioita. Sana on kirjoitettu hänen sydämensä tauluun eikä se ole jokin ulkonainen käskykokoelma, vielä vähemmän jokin kirkkokunnan protokolla.

Huomaamme evankeliumin teksteistä tämän kaksijakoisuuden toistuvasti. Esimerkiksi tilanteessa, jolloin Jeesus paransi sairaan Betesdan lammikolla, hän sanoi tälle: Nouse, ota vuoteesi ja kävele. (Joh.5:8). Mutta heti kirjanoppineet, jotka tukeutuivat Jumalan sanan kirjaimelliseen tulkintaan, ilmestyivät paikalle ja sanoivat:

Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.Joh.5:10.

Siihen aikaan oli sapattikysymys aina jakamassa ihmisiä. Jeesus näytti hengen tien. Hän vaelsi hengen vapaudessa eikä lain kirjain sitonut häntä. Hän ilmaisi selkeästi niitä terveitä periaatteita, jotka liittyivät hengessä vaeltamiseen ja terveeseen uskoon: Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää (Matt.12:12). Jumalan kansalla oli sapatinlepo vielä edessäpäin ja nyt oli aika tehdä työtä.

Jeesus sanoi heille: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.” Joh.5:17.

Voidaan siis todeta, että vaikka Jumalan kirjoitettu sana on auktoriteetti, on Jeesus Kristus itse vielä suurempi auktoriteetti. Jos Kristus sanoo sinulle jotakin, sinun tulee totella ja olla kuuliainen, vaikka se olisikin vähän kirjaimen vastainen. Kun tulet uskossasi aikuiseksi, alat erottaa, mikä on hengen tulkinta sanasta. Et mene kaikenlaisiin hömpötyksiin mukaan, jotka muka ovat hengen ilmoitusta, vaikka vain heijastelevat lihan pyyteitä ja luonnollisen ihmisen ylpeitä tavoitteita. Uskossasi aikuisena tiedät Jumalan tahdon silloinkin, kun kirjanoppineet ovat sitä mieltä, että teet sanan vastaisesti. Raamattuhan ilmoittaa meille selkeästi, että Kristuksessa on myös Jumalan laki naulittu ristiin – se sinänsä vanhurskas ja hyvä laki, jonka noudattaminen olisi Jumalan tahto, mutta jota emme kykene noudattamaan – ja sen tilalle on asetettu Jumalan tahto. Luetaan sanaa:

Mutta sitten hän sanoo: ”Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.” Hän siis kumoaa nuo määräykset asettaakseen niiden tilalle Jumalan tahdon. Hepr.10:9.

Uskossaan aikuinen osaa siis tämän vaikean taidon: vaeltaa hengessä Jumalan tahtoa toteuttaen. Hän on luja, kun alaikäiset vaativat kirjaimen orjuutta:

Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidät lain orjuuteen. Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta evankeliumin totuus säilyisi teille puhtaana. Gal.2:4-5.

Tämä hengen vapauden säilyttäminen vaatii joskus suurta lujuutta, sillä toisinaan näemme, kuinka kokonaiset herätysliikkeet sitoutuvat yhdessä kirjaimen orjuuteen. Olen nähnyt kunnioittamieni sanan opettajien ja hengellisen työn veteraanien menevän joukon mukana. Eikä ihme, sillä menihän jopa Pietari tähän ansaan ja veti Barnabaksenkin perässään (Gal.2:11-13). Tuntuu melkein siltä, että tämä on suuri haaste vielä uskossaan aikuisellekin. Tarvitaan jo enemmän kuin aikuisuutta – kypsyyttä – vai miksi sitä pitäisi nimittää? Kypsää aikuisuutta, hengellistä varttuneisuutta ja lujaa luonnetta.

Seuraava asia, jonka haluan ottaa esille asiana, joka erottaa alaikäiset ja aikuiset toisistaan, on uskon tasapainoisuus. Olen jo tästä jotakin sanonut Uskon kilven Näky-sivuilla, mutta haluan korostaa tätä vielä. Olen nimittäin huomannut, että eräillä pastoreilla on tapahtunut jonkinlainen vinksahdus. Tämä johtuu siitä, että he ovat antaneet jonkin Jumalan sanan totuuden syödä pois muita totuuksia. Luther teki suuren urotyön, kun hän toi esiin uskon vanhurskauden opin. On tärkeää ymmärtää uskon vanhurskaus. Kristus on meidät ostanut verellään vapaiksi ja vain hänen ansionsa perusteella saamme osaksemme ikuisen pelastuksen. Mutta jos tästä totuudesta tulee syöjätär, joka alkaa syödä pois muita sanan totuuksia, silloin olemme väärällä tiellä. Sinun aikuisuutesi uskossa punnitaan myös tässä asiassa.

Tunnen erään pastorin, jolle on käynyt niin, että lahjavanhurskauden totuus on syönyt pois pyhittymisen totuuden. Hänen mielestään meidän ei tarvitse pyhittyä, sillä liha ei pyhity. No, siinä hän on oikeassa, että liha ei pyhity, mutta meissä on myös se osa persoonallisuuttamme, jonka tulee pyhittyä, sillä sana sanoo: pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. (Hepr.12:14) On siis syytä tietää, että ihmisessä on kuolematon sielu ja se osa, jossa sinun minuutesi asuu, ja se osa, jossa sinun luonteesi ja persoonasi ydin kypsyy Kristuksen kaltaiseksi, kun sinä pyhityt elämän tien vaelluksessa. Uskossaan aikuinen ihminen osaa mielestäni erottaa toisistaan selkeästi Kristuksen lahjavanhurskauden, joka on pelastuksen perusta, ja toisaalta vaelluksen vanhurskauden, joka on pyhityksen perusta. Näitä kahta ei pidä sotkea toisiinsa. Aivan samalla tavoin kuin Kristus on pelastuksen (lahjavanhurskauden) kallio, Pyhä Henki on pyhityksen (vaelluksen vanhurskauden) kallio. Kun ymmärrämme sekä lahjavanhurskauden että pyhityksen – joka alkaa siitä, kun otamme vastaan lahjavanhurskauden ja Jumalan sana alkaa meissäkin tulla lihaksi – silloin olemme terveellä ja tasapainoisella pohjalla. Pitää muistaa, mitä Paavali sanoi vanhurskauden ja pyhityksen suhteesta: Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen. (Room.6:22). Pyhitys on siis lahjavanhurskauden hedelmä.

Mainittu pastori ei usko muuhun kuin lahjavanhurskauteen. Hän oikeastaan edustaa puhtaasti sitä samaa joukkoa, joka Jeesuksen aikana aina vetosi sapattikäskyn noudattamiseen. Mutta eikö olisi aika omituista, jos työntekijä töihin tullessaan – arkipäivänä – alkaisi vain viettää joutilaana aikaansa ja sanoisi esimiehilleen: ”Nyt on sapatti. Ei tarvitse tehdä mitään!”. Jos tätä ”viikkohulluutta” sovellettaisiin hengelliseen elämään, hänhän noudattaisi periaatetta, että pyhitystä ja vaelluksen vanhurskautta ei tarvita, kun Kristuksen lahjavanhurskaus on kaikki. Nyt ei tarvitse mihinkään pyrkiä, voidaan vain levätä! Niinpä eräs veli, joka oli viikon juomaputkessa, sai heti jakaa ehtoollista kyseisen pastorin johtamassa seurakunnassa, kun hän palasi retkiltään. Kuulin hiljattain kasetilta hänen erään saarnansa, jossa hän teki tyhjäksi esimerkiksi janoamisen, sillä ”janomme on jo sammutettu”. Kaiken antautumisen, pyrkimisen ja ponnistelun hän teki uskon vanhurskauden nimissä tyhjäksi, koska hän ei nähnyt muita raamatun totuuksia. Mutta Paavali opettaa terveen opin mukaisesti ja sanoo:

Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Tess.4:1-3.

Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. 1.Tim.6:11.

Raamattu on täynnä kohtia, jotka kehottavat pyhitykseen, toisin sanoen hyvään vaellukseen kristittyinä. Tämä sisältää tietenkin hengellisen kasvun ja ajatuksen, että kun kasvamme aikuisiksi Kristuksen tuntemisessa, meistä samalla tulee Hänen kaltaisiaan ja Kristus saa meissä muodon. Tässä prosessissa Pyhä Henki ikään kuin kiillottaa meistä – ruostuneista kolikoista – esiin Jumalan kuvan. Huomaa, miten Paavali kuvaa kolmella sanalla sitä vanhurskauttaan, joka liittyi hänen uskon tien vaellukseensa. Nuo kolme sanaa ovat pyrin, ponnistelen, juoksen:

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Fil.3:12-14.

Paavali, jos kuka, osasi opettaa siitä täydellisyydestä, johon uskonvanhurskaus meidät vie. Mutta tässä hän torjuu ajatuksen, että tuo täydellisyys tulisi meille jo nyt pelkästään sen perusteella, että olemme ottaneet vastaan Kristuksen uhrikuoleman ja tulleet pelastukseen. Paavali siis tavallaan toteaa, että ylösnousemus – se ylösnousemus, jossa meidät havaitaan täydellisiksi – ei ole vielä tapahtunut. Niinpä jos joku julistaa, että uskovan ei tarvitse pyhittyä tämän maallisen vaelluksen aikana tai tulla vanhurskaaksi elämän tien vaelluksessaan, koska Kristus on kuollut meidän puolestamme ja jo tehnyt meistä täydellisiä, hän eksyttää. Hän on antanut yhden totuuden syödä pois toisen totuuden. Hän tavallaan julistaa, että ylösnousemus on jo tapahtunut. Tämä on vakavaa, sillä Paavali sanoo:

…heidän oppinsa leviää kuin syöpä. Heitä ovat Hymenaios ja Filetos, jotka ovat eksyneet pois totuudesta ja väittävät, että ylösnousemus on jo tapahtunut. Näin he saattavat joidenkin uskon luhistumaan. 2.Tim.2:17-18.

On vakavasti syytä tutkia omaa uskon elämäänsä ja miettiä, onko elämässäni tasapaino Jumalan sanan eri totuuksien välillä.

Otan esiin vielä yhden vakavan vinosuuntauksen. Nykyään on nimittäin vallalla suuntaus, jossa tahdotaan helposti painottaa jotakin ulkonaista sisäisen kustannuksella. Kun tehdään hengellistä työtä, on aina pidettävä hengelliset asiat etusijalla. Jos haluamme olla uskossamme aikuisia, emme tee mistään ulkonaisesta pääasiaa, ei kirkkorakennuksista, ei rituaaleista, ei rahasta, ei ruumiin tai sielunkaan terveydestä – eikä musiikistakaan, kuten ylistyksestä. Terveys on hyvä ja tavoiteltava asia ja tiedämme, että Jumala, joka on meidät luonut, voi myös parantaa sairaan. Se on enemmänkin luonnollista kuin mikään ihme. Ylistys on hyvä ja oikea asia, kun se tehdään oikeista motiiveista eikä vain ohjelmallisesti ja koska nautimme musiikista – vielä vähemmän, koska nautimme menevästä meiningistä ja jytkeestä. Kaiken hengellisen työn pitää lähteä hengellisistä lähtökohdista. Tässäkin asiassa punnitaan meidän kypsyytemme uskovina.

Tämän vinosuuntauksen vuoksi on havaittavissa, että kaikki ulkonainen korostuu. Hengellisistä tilaisuuksista tehdään viihteellisiä, ohjelmallisia ja ihmisten tarpeisiin keskittyviä. Uskova alkaa olla kuin muotinukke, joka puetaan näyteikkunaa varten. Jopa herätysliike tai seurakunta saattaa pyrkiä olemaan kuin näyteikkunaan somistettu nukke. Se on sisältä ontto, ei varmastikaan kokonaan vailla elämää, mutta sen päätarkoitus on näyttää hyvältä ja olla kauniisti puettu. Se kyllä liikkuu ja elehtiikin, mutta se tekee sen kuin näyttelijä, joka tietää vuorosanansa. Sillä on taattuja lauluja ohjelmistossaan, jotka tuovat sille suosion ja monet henkäisevät esityksen jälkeen: ”oli niin hengessä”. Tämä uskon malli luodaan ihmisten tarpeiden pohjalta, jotta uskosta tulisi puoleensa vetävä. Sen tulee etenkin vetää puoleensa luonnollista ihmistä, joka haluaa viihtyä, nauttia ja kokea elämyksiä. Rististä puhuminen pitää nyt minimoida. Siitä totuudesta, että jokaisella uskovalla on oma ristinsä, ei kannata puhua, koska se ei miellytä ketään. Kärsimys – sitähän pitää nyt karttaa ja opinkin pitää tukea riskitöntä ja ristitöntä uskoa. Yltäkylläisen elämän, jonka Kristus on meille tuonut, pitää sisältää pelkkää nautintoa ja iloa…

Rakas ystävä, varo. Pyri elämään Kristus-keskeistä elämää ihmiskeskeisyyden sijasta. Karta kaikkea sellaista, missä sinä esiinnyt jonakin roolihenkilönä vastoin sisäistä todellisuutta – siis varo kaikkea tekopyhyyttä. Rakasta aina Herraa koko sydämestäsi, niin hän kasvattaa sinua. Hän on varannut sinulle hengellisen aikuisuuden ja kypsyyden tien. Hän on hankkinut sinulle tosi elämän, jota voit elää hengen vapaudessa. Hän on maksanut niin suuren hinnan sinun vapaudestasi, että älä suostu uudelleen orjuuden ikeeseen. Tiedä ja tunne hengellisten lahjojen arvo, näkymättömän todellisuuden syvyys, ettet anna silmän pyyteiden kiehtoa tai lihan himojen viedä sinua hengelliseen esittämistautiin. Toivon:

että pystytte vastaamaan niille, jotka kerskuvat sillä, mikä näkyy ulospäin, eivätkä piittaa siitä, mitä on sydämessä. 2.Kor.5:12.

Kun pyrimme aikuiseen uskoon, meidän tulee kaihtaa kaikkea sellaista, missä lihan mieli sekaantuu hengen asioihin. Olen Uskon kilven sivuilla puhunut Näky-otsikon alla hapatteista. Nekin edustavat alaikäistä uskoa. Alaikäistä on kaikki puoluehenkisyys, joka hengellisessä kentässä ilmenee jo kirkkokuntiin jakautumisessa, saati sitten muussa lahkohengessä. Jos haluat olla aikuinen uskossasi, pyri siihen, että hyväksyt yhteyteesi kaikki Jumalan pyhät eri uskon suunnista. Jumalan pyhillä tarkoitan tietenkin uudestisyntyneitä kristittyjä. Opin tuulet puhaltavat milloin sinne, milloin tänne, älä ole tuuliviiri, vaan juurruta itsesi Jumalan sanaan. Älä sekaannu siihen ylpeyteen, joka ilmenee eri raamatun käännösten sanahelinäkisailuna: että kenen kieli helisee hurskaimmin. Älä sekaannu poliittisiin kiistoihin Israelin maa-alueista äläkä yleensäkään nosta liian korkealle maallisen Israelin merkitystä. Kasva Kristukseen, älä kirkkokuntiin. Mikään kirkkokunta ei tee sinua uskossasi aikuiseksi. Kirkkokunta on parhaimmillaan hyvä äiti, mutta äidin helmoihin jäävästä lapsesta tulee aina ongelmatapaus. Pyri siis Hengen tietä ja aina tilaisuuden tullen hengelliseen kasvuun ja sitä myötä aikuiseen uskoon. Älä luulottele ja isottele, lapset niin tekevät. Kun tunnet heikkoutta, älä yliarvioi kykyjäsi ja petä itseäsi. On hyvä olla heikko ihminen, sillä vain heikko voi tuntea väkevän Jumalan.

Jos olet Pyhän Hengen kasteen saanut ja käytät armolahjoja, sinun tulee muistaa, että armolahja ei korvaa hengellistä aikuisuutta. Jos olet uskossasi alaikäinen, sinun profetiasi heijastavat helposti kasvamattomuuttasi. On väärin tehdä tyhjäksi opettajien työ seurakunnassa ja julistaa toisille omaa keskenkasvuisuuttaan Pyhän Hengen arvovaltaa käyttäen. On tärkeätä arvioida kaikkea Jumalan sanan valossa – myös profetioita. Mutta ei tietenkään pidä sammuttaa henkeä, sillä sana sanoo …älkää väheksykö profetoimisen lahjaa (1.Tess.5:20). Vaikka minulla on taipuvaisuutta olla helposti kova ja vaativa – pyydän sitä anteeksi teiltä, hyvät lukijani – olen iloinen, että vaimoni on käyttänyt profeetan armolahjaansa kaikki nämä vuodet, jotka olemme olleet yhdessä. Kannustan häntä siinä ja varsinkin silloin, kun joku pastori estää häntä. Kannustan myös sinua, hyvä lukijani, jos sinulla on hengen lahjoja: käytä niitä! Hengen lahjat voivat toimia myös netissä, kuten on nähty.

Myöhemmin tulemme puhumaan vielä näillä sivuilla sellaisesta oudosta aiheesta kuin ”kristillisistä kirouksista”. Dennis Cramer on kirjoittanut kirjan aiheesta. Siinä hän varoittaa uskovia käyttämästä rukousta toisten kristittyjen vastustamiseen ja jopa kiroamiseen. Olen huomannut, että hengellinen alaikäisyys voi todellakin ilmetä myös tällä tavalla. Jokaisen tulisi valvoa omaa uskonelämäänsä niin, että vihollinen ei pääse huijaamaan ja suuntaamaan niitä voimallisia sota-aseita, jotka hallussamme on, toisia uskovia vastaan.

Kaikkia näitä neuvoja antaessani tunnen suurta arkuutta ja pyhää vavistusta, sillä Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin (Jaak.3:2). Meidät opettajat tullaan tuomitsemaan ankarammin kuin muut. Kun opettaa tällaisesta aiheesta, on suuri vaara puhua fariseuksen tapaan toisten yläpuolelta. Haluan nöyrästi myöntää olevani itse kasvun tiellä, kaukana tavoitteesta. Paavali ilmaisee oikean asenteen hyvin:

Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. Fil.3:15-16.

Tässä pyrkimisessämme aikuiseen uskoon voimme vielä muistuttaa itsellemme, mitä Paavali sanoikaan aikuisuudesta Efesolaiskirjeessä. Luetaan mietiskellen ja syvennytään näihin ajatuksiin. Mitä tämä teksti tarkoittaa sinun kohdallasi tänään?

Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Ef.4:13-15.

Ystävä, rukoile kanssani:
Rakas Jeesus, tee minusta uskossani aikuinen. Auta minua kasvamaan. Anna minulle kärsivällisyyttä, sillä kaikki kasvu tapahtuu hitaasti. Auta minua ymmärtämään pelastuksen lahja ja uskon vanhurskaus. Auta minua myös pyhittymään elämän vaelluksessa. Auta, että uskon elämäni olisi tasapainoista eikä mikään totuus, jonka ymmärrän, syö pois muita totuuksia. Auta minua, etten keskity ulkonaiseen, vaan keskityn sisäiseen, näkymättömään todellisuuteen Kristuksessa. Suo minun katsella sinua hengen silmin ja muuttua sinun kaltaiseksesi. Suo minun katsella itseäni aina Jumalan sanan valossa ja auta minua kaunistamaan itseäni Pyhän Hengen antamilla kauneusvoiteilla. Anna minulle sitä tosi rikkautta, jota kutsutaan Kristuksen tuntemisen rikkaudeksi ja koetuksen kestäväksi uskoksi. Auta minua, kun Kristuksen kärsimysten osallisuus tulee kohdalleni. Anna sinä, joka olet Ylösnousemus ja Elämä, tosi elämä minun sisimpääni ja suo sen myös tulla näkyviin kauttani. Auta minua elämään ensirakkaudessa sinuun ja antamaan vastarakkautta sinulle. Auta minua kasvamaan uskossani niin, ettei kukaan voi käyttää minua pelinappulanaan. Auta, etten sanan kuuliaisuuteen pyrkiessäni tule kovasydämiseksi, vaan voin oikealla tavalla olla vahva ja kantaa heikkojen vajavaisuuksia elämättä itselleni mieliksi. Kiitän sinua kaikesta, sillä sinä olet elämäni keskipiste ja kaikki minun lähteeni ovat sinussa, Kristus Jeesus, kirkkauden Herra! Kiitos, että saan sinua palvella ja tulla vähitellen yhä enemmän ja enemmän sinun kaltaiseksesi. Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2005, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Alaikäinen vai täysi-ikäinen?

  1. Simo sanoo:

    Oma arvioni tästä saarnasta: pitkä ja sekava esitys. Mutta paikka paikoin tosi hyvä. Melkein huvittavan ”äsyttävästi” kirjoitettu. Hyvä aihe olisi ansainnut paremman jäsennyksen ja sitten artikkeli olisi voitu jakaa osiin. Sisältää monia nasevia ajatuksia, jotka toimivat sellaisenaan mietelauseina. Olen huomannut, että tämä saarna saa jotkut uskovat takajaloilleen. Tällaista opetusta kun harvat pastorit jakavat, sillä heidän kannaltaan on parempi, että lauma on ”kilttiä ja lapsellista” ja katsoo heitä ylöspäin. Sillä tavalla raha liikkuu ja käy pyydykseen varmemmin… Mutta onhan tämä artikkeli toisaalta hyvin vakavasävyinen ja paikka paikoin kirjoitettu aika nöyrästikin. En vain jaksa olla nöyrä niitä ilmiöitä kohtaan, jotka luokittelen eksytykseksi. Enkä tosiaankaan ole mikään Haginin opetuslapsi. En muutenkaan mikään uskonsana-liikkeen edustaja. Otin siis esimerkin asenteellisuudesta siitä kohtaa, missä minun itseni pitää sitä välttää, koska houkutus siihen on suuri…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s