Korvaan kuiskattua

Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon

Raamatussa kerrotaan eräästä henkilöstä, joka sai sanan Herralta. Hän oli silloin, kun sai tuon henkilökohtaisen viestin, viettämässä ystävien ja sukulaisten kanssa surujuhlaa, muistotilaisuutta hänelle läheisen vainajan muistoksi. Hän oli pannut toivonsa ja luottamuksensa Jeesukseen, että tämä parantaisi hänen veljensä ennen kuin tämän sairaus johtaisi kuolemaan. Mutta hän oli joutunut syvästi pettymään Jumalaan. Jeesukselle oli viety sana, mutta hän ei ollut tullut ja nyt oli veljen kuolemasta jo monta päivää ja hän makasi elottomana haudassaan.

Oletko sinä ollut samanlaisessa tilanteessa? Onko sinun sydämessäsi katkeruutta Jumalalle? Pettymystä, joka kohdistuu Jeesukseen? Kysymyksiä, miksi ja miksi? Ovatko sinun toiveesi ja unelmasi kuopatut? Onko kaikki toivo mennyttä ja elämä masentavaa laahustamista? Oletko jatkuvasti sairas ja mitään parantumista ei ole tapahtunut, vaikka on niin paljon rukoiltu?

Kun toivo jo alkoi hiipua tämän raamatun henkilön elämästä kokonaan, ilmestyi hänen sisarensa paikalle. Hän näytti jotenkin muuttuneelta, hänen kasvoiltaan loisti aivan käsittämätöntä intoa. Hänenkin silmistään oli sammunut elämän ilo veljen poismenon vuoksi, mutta nyt siskonkin täytyi ihmetellä, kuinka kummassa hänen sisarensa nyt oli niin tohkeissaan? Tulija kumartui sisarensa puoleen ja kuiskasi tämän korvaan, niin että kukaan muu ei voinut kuulla mitä hän sanoi. Hänen sanansa on kirjoitettu raamattuun ja ne kuuluvat näin:

Opettaja on täällä ja kutsuu sinua. Joh.11:28.

Oletko sinä tullut joskus yllätetyksi näin? Jumala on yllätysten Jumala, hän on ilmestyksen Jumala. Kun hän tulee sinun luoksesi ja kuiskaa sinun sydämesi korvaan jotakin, mitä muut eivät kuule, hän taatusti tekee sinuun lähtemättömän vaikutuksen. Elämä virkoaa. Sinun sisäinen maailmasi herää eloon. Pyhä Henki sanoo nuo ihmeelliset sanat: ”Jeesus on täällä ja kutsuu sinua!”

Tämä kutsu tulee sinulle ensi kertaa silloin, kun sinua kutsutaan sisälle elävään uskoon ja Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen. Betanian Maria oli kuitenkin jo uskossa ja kokenut paljon Kristuksen kanssa. Hänen sydämensä oli tälle kokonaan antautunut. Martta oli saanut vähän pyyhkeitä aiemmin, mutta tällä kertaa hän oli se, joka kohtasi Jeesuksen ensin ja vei sitten sanan Marialle. Nyt oli Martan vuoro loistaa. Nyt oli hänen vuoronsa välittää sisarelleen Jumalan tahtoa ja näyttää, ettei hänen ensirakkautensa ollut yhtään laimeampaa laatua. Ei hän ollut uskossaan jälkeen jäänyt, vaan eli lähellä Herraa.

Mikä mahtava viesti! Jokaisen ihmisen toiveuni: Jeesus on täällä! Hän kutsuu sinua! Ja tätä kutsua ei kerrota kenelle tahansa. Vaikka seurakunta on koolla, sitä ei kerrota koko seurakunnalle. Se kerrotaan vain sinulle, kuiskaten ja henkilökohtaisesti. Seurakuntalaiset ja uskon ystävät olivat nähneet Marian, kuinka masentunut hän oli ja lamaantunut. Kuinka surun ja murheen vallassa hän olikaan.

Mitä oikein tapahtui nyt? Maria nousi äkkiä? Mikä sille tuli? Näin he kaikki ihmettelivät ja ajattelivat: mennään perässä ja otetaan selvää, mihin hän noin juoksee – haudalleko hän haluaa mennä? Miksi noin kiire, eihän Lasaruksen ruumis sieltä minnekään karkaa? Mitä Martta oikein hänelle sanoi ja miksei hän kertonut sitä meille kaikille?

Kun Jeesus tulee sinun elämääsi, hän tuo sinun sisimpääsi uutta elämää, uutta intoa, taivaan tulta, hengellistä näkökykyä, uskon vahvistusta – kaikenlaista vipinää. Enää ei kuljetakaan pää riipuksissa, nyt juostaan. Jeesus on täällä, kylän laidalla tai jossain lähistöllä ja minä juoksen tapaamaan häntä, juoksen niin paljon kuin kintuista lähtee enkä hidasta, vaikka hengästyn kuoliaaksi. Jeesus, Jeesus! Onko se totta, hän on tullut! Ihanaa, ihanaa, nyt minä kysyn häneltä kaikki kysymykseni, nyt minä saan selville kaiken, nyt minä saan avun. Ensimmäiseksi kysyn, miksi hän ei tullut ajoissa…

Ensimmäiseksi, kun tapaan hänet, minä puran kaikki sydämeni pettymykset hänelle ja purnaan. Minä en ymmärrä hänen tapojaan toimia ja siksi minä vaadin selityksen. Mitä varten kaikki tämä kärsimys, miksi kaikki tämä sairaus, miksi kaikki tämä kuoleman sato? Miksi hän ei vastannut rukoukseeni ja tullut ajoissa, kun vielä oli jotakin tehtävissä. Nyt kaikki on liian myöhäistä… Miksi minun on pitänyt kantaa tätä elämäni kuormaa, tätä taakkaa, tätä ristiä? En käsitä, miten hän on voinut sallia niin paljon pahaa minun elämääni…

Mutta hän on nyt täällä, hyvä niin, sillä kaikki selviää varmasti. Nyt minä tiukkaan häneltä vastaukset kaikkiin kysymyksiini, nyt minä en päästä häntä ennen kuin hän on vastannut minulle.

Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Joh.11:32.

Kyllä hän sen kestää. Kyllä Jeesus kestää sinun purnaamisesi, sinun tyytymättömyytesi, sinun epäuskosi. Sinun ei tarvitse näytellä kilttiä kristittyä, joka vain hokee ”rauhaa, kiitoskiitos, hyvää kuuluu” – sinä voit olla elävä ihminen ja kysyä suoraan kiperiä kysymyksiä. Sinun Herrasi ja Vapahtajasi Jeesus Kristus, Elämän ja Kuoleman Herra, kyllä hän vastaa sinulle. ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?” (Joh.11:40) Ei hän lannistu sinun epäuskostasi, ei hän lähde pois, hän kulkee suorin askelin sinun sydämesi haudalle ja pyytää ottamaan kiven pois. Hän haluaa sinun toimivan yhteistyössä. Hän haluaa, että sinä teet, mitä hän pyytää, ja että itsekin pyrit ratkaisuihin ja toimit. Että sinä teet Jumalan tahdon mukaisia tekoja ja raivaat pois niitä esteitä, jotka estävät Jumalaa tekemästä ihmeitä. Hän odottaa sinulta parannuksen mielenlaatua ja aitoa sydämen rukousta.

Katso, hän on tullut. Hän on tullut juuri sinua varten. Hän on valinnut sinut ja sinä saat välittää hänen sanansa ja tekonsa toisille. Hän haluaa käyttää sinua, että hänen kirkkautensa voisi tulla julki maailmassa. Katso, Jeesus on täällä ja kutsuu sinua!

Mikä ilon päivä, mikä onnen ilmestys! Jeesus on täällä! Totisesti, hän asuu sydämessäni, hänen Pyhä Henkensä asuu minun sisimmässäni ja hän puhuu minulle. Hän avaa korvani kuulemaan ja antaa minulle sanoja puhuttavaksi. Nyt minä iloitsen, nyt minä palvon Herraa. Nyt en enää purnaa, minun sieluni on löytänyt rauhan. Minä jään hänen seuraansa ja hän vastaa minun kaikkiin kysymyksiini. Koko elämäni ajan minä palvelen Herraa, sillä hän tuli luokseni ja näytti, että hän on Ylösnousemus ja Elämä. Hän herättää eloon, ei vain minun veljeni, vaan ennen kaikkea minut itseni. Hän vahvistaa minun uskoni ja minä saan luottaa häneen horjumatta. Hän on minun sydämeni kallio, nyt ja aina, elämässä ja kuolemassa, sairaudessa ja surussa, menestyksessä ja tappiossa, hän on minun sydämeni kallio, minun pelastukseni. Minä kuulun hänelle kokonaan ja hän antaa minulle ihanan osan luonansa kirkkaudessa.

Koko ajan sielussani soi: ”Jeesus on täällä”. Hän kutsuu minua nimeltä. Hän on ottanut minut omakseen. Hän on kaikkeni. Kaikki minun lähteeni ovat hänessä. Hän äänensä soi minun sydämessäni ja minä ”tartun häneen kiinni, en päästä…” (Laul.l:3:4) Minun elämäni kuuluu Hänelle, vain Hänelle ja kokonaan Hänelle.

Mainokset
Kategoria(t): 2005, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s