Hengellinen sodankäynti

Tässä artikkelissa valotetaan, mitä Uskon kilven rukousyhteydessä tarkoitetaan hengellisellä sodankäynnillä.

Hengellisestä sodankäynnistä puhutaan joskus hyvinkin sujuvasti, mutta kun tarkemmin kuuntelee, niin huomaa, että puhuja tarkoittaa ihan normaalia hengellistä työtä, yleensä evankeliointia.

Kyllä me varmasti hengellistä sotaa käymme aina, kun teemme hengellistä työtä tavalla tai toisella. Onhan tarkoitus riistää saalista Saatanalta, kun osallistumme tähän ns. sodankäyntiin joko rukoilemalla tai evankelioimalla, saarnaamalla sanaa tai uhraamalla lähetystyöhön. Ja ne sukkaa kutovat mummot siellä ompeluseurassa – eivätkös hekin käy hengellistä sotaa?

Niin, kyllä varmasti voimme tämän käsitteen laventaa miten haluamme. Mutta minä ymmärrän hengellisen sodankäynnin ennen kaikkea esirukoilijan työnä, kun hän kehittyy rukoilijana ja pääsee sille kasvu-uralle, jossa hän oppii uusia lähestymistapoja ja uuden tavan rukoilla. Rukous on tavallaan niin helppoa, että kaikki ihmiset, jotka ovat joskus rukoilleet, kuvittelevat osaavansa rukoilla. Vain harvat uskovat kokevat, että rukouksesta pitäisi opettaa enemmän. Niin harvat surevat sitä, että pastorit eivät vaivaudu tästä aiheesta pitämään raamattutunteja. Minäkään en ole kuullut yhtään. Mutta siinä piilee eräänlainen itsepetos. Vaikka rukoilemisen taito ei ole varsinaisesti taito ollenkaan, vaan jokainen joka osaa ajatella ja puhua, osaa myös rukoilla… Ja rukoushan alkaa siitä, kun ihmisen sydän kääntyy Jumalan puoleen ja huulet muodostavat sanoja, jotka ovat tarkoitetut Jumalan kuultavaksi. Mutta jos ajattelemme Daavidia, kuinka hän oli pienenä poikana paimenessa paimentamassa isänsä lampaita, niin voimme kuvitella, että hän siellä rukoili. ”Isä, anna tänään sadetta, sillä laitumet ovat kuivia. Eilen emme löytäneet lampaille vettä, johdata meidät tänään puron ääreen tai kaivon luo, että lampaat saavat juotavaa. Neuvo minulle, mihin suuntaan minun pitäisi laumani viedä, että löydämme vihreätä ruohoa…” Ja niin edelleen. Varmaan Daavid sytytti illalla nuotion ja kävi nukkumaan huulillaan rukous, että Jumala varjelisi lampaita tämän yön yli eikä susi tulisi raatelemaan niitä. Mutta sitten yön aikana hän varmaan heräsi, kun lampaat alkoivat liikehtiä levottomasti, ja heti hän tajusi, että petoja oli lähettyvillä. Nuotio oli varmaankin sammunut ja ensimmäiseksi piti kohentaa tulta, sillä petojen silmät kiiluisivat vain, jos nuotion valo osuisi niihin. Daavid tiesi, että jos hän näkisi susien kiiluvat silmät, hän voisi lingota kiven petoja kohti. Kiven osuessa ne kiljahtaen lähtisivät pakoon. Niinpä hän otti paimenlaukustaan kiviä ja laittoi linkonsa valmiusasentoon…

No, mitä yritän tällä kaikella sanoa? Daavid pyysi Jumalalta lampaille ruokaa ja vettä ja antoi niille valoa. Kaikki nämä kuvaavat sitä tavallista tapaa rukoilla ja hoitaa lampaita paimenena. Nämä kuvaavat hengellisen työn tekemistä ja Jumalan sanan ruoan ja valon jakamista. Mutta se kivi ja linko kuvaa hengellistä sodankäyntiä, sillä se oli tarkoitettu susia, siis vihollisen voimia vastaan. Nuotio eli Jumalan sanan valo on tärkeä tässäkin kuvaten Jumalan sanaa, joka on ase vihollista vastaan. Mutta myös se kivi on ase ja sekin kuvaa Jumalan sanaa. Tai jos halutaan, se kuvaa taistelurukousta, jonka suuntaamme päin Saatanaa ja pahoja henkiä. Näin rukouksessa on selkeästi toinen aspekti, aivan toinen lähtökohta kuin tavallisessa rukouksessa. Tällainen sotaisa lampaiden puolustaminen yön pimeydessä kuvaa hyvin hengellistä sotaa. Ja se ei todellakaan kuvaa evankelioimista. Ei ollenkaan. Kyllä se kuvaa esirukoilijan työtä ja paimenen työtä, jossa on pakko osata myös tämä puoli: lauman lampaiden puolustaminen yöllä petoja vastaan.

Niinpä me rukoilijoina opettelemme käyttämään linkoa ja muita aseita, ennen kaikkea Jumalan sanaa vihollista vastaan. Sana sanoo: Vastustakaa  Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. (Jaak.4:7) On opittava vastustamaan Paholaista, siis rukouksessa sanomaan sanoja sitä vastaan. On torjuttava sen hyökkäykset, sen houkutukset ja juonet Jeesuksen nimessä. Voidaan myös vapauttaa sidottuja ja tehdä monenlaisia operaatioita, joissa sanallisen taistelurukouksen muodossa vastustamme sielunvihollista ja pahoja henkiä, myös juonikkaita ihmisviisauden oppeja. Siinä tarvitaan erityistä näkökykyä erottaa, mikä on Jumalasta ja mikä Vihollisesta. Huomaamme, että niin kuin tavallisessa rukouksessa on monia tyylilajeja ja erilaisia tapoja rukoilla: anominen, etsiminen, kolkuttaminen, valittaminen ja itkuvirsien laulaminen, kiittäminen ja ylistäminen ja palvonta, niin tämä hengellisen sodankäynnin taistelurukous on myös moninainen asia. Vaatii jonkin aikaa, että löytää ne tavat, miten voin sanallisesti vastustaa Saatanaa. Se on sellainen itseopiskelutehtävä jokaiselle, sillä kuten eräs ateisti on sanonut: ”Todellisia oppineita ovat itseoppineet, muut ovat opetettuja” – ja tämä on totta. Tähän oppimiseen me pyrimme yhdessä täällä Uskon kilven rukousyhteydessä.

Kiitos Herralle, Daavidin Jumalalle, joka opettaa meidät sotimaan, meidän kätemme sotajousta jännittämään! Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2006, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s