Isottelu on kasvamattomuutta

Tässä artikkelissa puhutaan uskosta ja sen mittaamisesta.

Tapasin kerran kadulla pari nuorta, jotka alkoivat tentata minulta, olenko uudestisyntynyt kristitty. Sanoin olevani. Mutta oletko kastettu uskovien kasteella? Kyllä minut on kastettu. Oletko saanut Pyhän Hengen kasteen ja puhutko kielillä? Kyllä minä puhun kielillä. No, hyvä, he sanoivat. Siunausta vaan sinulle – ja lähtivät jatkamaan matkaansa.

Jäi vähän outo olo. Tätäkö se uskossa oleminen on? Onko todella mahdollista jotenkin mitata toisen uskon elämän tasoa ja määritellä, onko se mitat täyttävää uskoa ja todeta sitten, onko tuo toinen jotenkin vielä niin alamittainen, että voin omasta paremmuudestani häntä auttaa uskossa eteenpäin?

Jotenkin suorastaan huvittava ajatus, että usko olisi jokin paremmuuskilpailu. Jotkut harrastavat innokkaasti raamattutietokilpailuja. Tunsin eräänkin isän, jonka lapset pärjäsivät hyvin niissä ja sain tästä miehestä jotenkin huonon käsityksen uskovana.  Seurakunnissakin on eksytty liikaa painottamaan tiedon merkitystä ja sitten tehdään uskoon tulleista nopeasti kirjanoppineita ja ansioluettelossa on sitten merkintä, että on käynyt senjasen raamattukoulun.

Paavali kyllä puhuu uskon elämästä ja vertaa sitä kilparadalla juoksemiseen. Mutta hän myös sanoo: Haluamme vain antaa teille aihetta olla ylpeitä meistä, niin että pystytte vastaamaan niille, jotka kerskuvat sillä, mikä näkyy ulospäin, eivätkä piittaa siitä, mitä on sydämessä. 2.Kor.5:12. Tässä tarkoitetaan, että uskoa ei voi mitata millään ulkonaisilla mittareilla. Uskon todellisuus on sisäistä, sydämessä olevaa elämää. Kyllä uudestisyntyminen on hyvä ja tarpeellinen asia, mutta olen nähnyt, kuinka monia kristittyjä lyödään tällä asialla. Olen nähnyt, kuinka ihmisiä melkein kiusataan, kun heiltä vaaditaan jotakin näkyvää todistetta, että he ovat uudestisyntyneessä uskossa. Eihän sellaista voi todistaa. Tai voi, mutta sitä todistusta eivät nämä tenttaajat yleensä huomaa, sillä uskovilta, jotka eksyvät tuollaiseen paremmuuskilpailuun, yleensä puuttuu kyky arvioida oikeasti lähimmäisen uskon tasoa. Kysymyshän on hengellisestä kasvusta ja toiset ovat siinä alussa ja toiset ovat edistyneempiä. Mutta vaikka lapsuudessani isoveljeni aina hyppäsi pituutta paljon pidemmälle kuin minä, muutamassa vuodessa kasvoin minäkin ja hyppäsin saman ikäisenä samoihin lukemiin. On lapsellista tehdä jostakin kielillä puhumisesta uskon mittaria, sillä Pyhän Hengen kaste on annettu palvelemista varten – ei jotakin isottelua varten.

Minua säälittää ihmiset, jotka tekevät uskosta jonkinlaisen oikeassa olemisen urheilukentän, suorittamisen, jossa mitellään, kuka on ensimmäinen ja kuka viimeinen. Onneksi usko ja sen meille tuoma ikuinen elämä on paljon paljon jalompaa laatua. Päämäärät ovat paljon jalompia. Hengellisessä elämässä kasvun tulisi johtaa Kristuksen luonteen kehittymiseen meissä. Pitää muistaa, että hän sanoi: Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.Luuk.9:48. Hän sanoi myös: Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan… Mark.20:28.

Mainokset
Kategoria(t): 2006, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s