Jumala – päämäärä vai väline?

Kun olen tehnyt tätä nettityötä nyt muutaman vuoden, olen huomannut joitakin asioita, jotka huolestuttavat. Olen halunnut avata ihmisille kanavan, jonka kautta he voivat lähettää rukouspyyntöjään, mutta välillä minusta tuntuu, että sitä käytetään väärin. Jos asia sanotaan suoraan: ihmiset haluavat käyttää Jumalaa vain keinona saada jotakin itselleen. Olen yrittänyt opettaa ihmisille rukouksesta, mutta Uskon kilven sivuilla käy vierailijoita, jotka pyytävät jatkuvasti vain omien himojensa mukaan. Jotakin maallista pyydetään ja Jumala on täysin sivuasia. Lahjan antaja ei merkitse mitään, lahja ja siitä hyötyminen ovat pääasia.

Rakkaat ystävät, tällainen hipoo taikauskoa. Tällainen on epäjumalanpalvelusta. Tällainen ei edusta tervettä uskoa, johon kuulu aito vuorovaikutus Jumalan kanssa ja kuuliaisuus. Tällaisen uskon edustajat ovat käännynnäisiä. Heidän uskonsa on omien tarpeiden tyydyttämistä Jumalan avulla.

Kyllä voimme pyytää maallisia asioita, pyytää ulkonaista terveyttä, pyytää työtä ja toimeentuloa, mutta kuinka tärkeää olisi tässä kaikessa kiintyä Jumalaan. Antaa sydämen kiitollisuudesta Herralle vastalahjaa, sydämen ensirakkautta – siinä tulemme todella terveiksi. Siinä voivat hengelliset asiat tulla tärkeiksi, ne Jumalan lahjat, joita hän haluaa antaa meille ja jotka ovat parasta, mitä voimme saada. Siinä pääsemme tosi vuorovaikutukseen Jumalamme kanssa ja hänestä voi oikeasti tulla elämämme päämäärä ja tarkoitus. Kun Jumalasta tulee meille ystävä, alamme myös kuunnella häntä ja ottaa vastaan hänen sanansa. Kuuliaisuudessa omaksuttu sana tekee meistä todella kristittyjä. Se tekee meistä opetuslapsia. Rukous ei enää ole yksipuolisia pyyntöjä Jumalalle, vaan myös sitä, että meillä on avoimet korvat kuulla Jumalan pyyntöjä meille ja toteuttaa niitä.

Huomaan myös, että ihmiset ovat erilaisia persoonallisuudeltaan. Jotkut tarvitsevat paljon sosiaalista kanssakäymistä toisten kanssa. Silloin seurakuntayhteys nousee tärkeäksi. Ehkä he eivät osaa etsiä sanan ruokaa omin päin, mutta kuunnellessaan sananjulistusta, he saavat ruokaa. Täällä netissä taas tarvittaisiin luonnetta siihen, että keskittyy lukemaan opetuksia. Jos et oikein tahdo jaksaa lukea Uskon kilven opetuksia, oletko kokeillut tulostaa niitä paperille? Kun sinulla on teksti paperilla, voit lukea sen silloin, kun sinulla on siihen sopiva hetki. Joka tapauksessa sinun tulisi huolehtia siitä, että luet raamattua säännöllisesti. Sinun tulisi ravita henkeäsi koko raamatulla ja lukea sitä kannesta kanteen. Sen lisäksi suosittelen, että luet Uskon kilven opetuksia, sillä niistä saat paljon erilaisia ”ravinteita, vitamiineja ja hivenaineita”, joita myös tarvitaan, että uskosi kasvaisi vahvaksi. Luultavasti et näistä kahdesta lähteestä saa kaikkea sitä, mitä tarvitset. Niinpä sinun on hyvä käydä kuuntelemassa sananjulistusta siellä, missä sanaa julistetaan hengen voitelussa ja missä terveen uskon mukaista elävää evankeliumin sanaa jaetaan kansalle. Tätä lisäravintoa voit saada myös netistä ja tiedotusvälineistä ja hengellisistä kirjoista. Kasvaaksesi uskossa tarvitset erilaisia kokemuksia Herran kanssa, niitä tunnekokemuksia, joita kaikki kaipaavat ja myös kokemuksia seurakunnan eri työmuodoissa mukana olemisesta. Tarvitset tervettä uskoa varten myös säännöllisen ehtoollisyhteyden.

Jos laiminlyöt näitä – ja etenkin jos laiminlyöt Jumalan sanaa – sinun uskosi voi jäädä hataraksi ja koetuksen tullen se ei kestä. Sinun tulisi osata elää päivittäisessä parannuksessa niin, että rakennat Kristus-kalliolle elämäsi huonetta. Käytä siihen rakennusaineina Jumalan sanaa ja aitoa sydämen rukousta. Pyhän Hengen läsnäolo elämässäsi edustaa kolmatta elementtiä, joka myös on tarpeen, että emme eksyisi ihmisten mukaiseen jumalanpalvelukseen tai tukeutumaan oppirakennelmien ja rituaalien avulla johonkin kuolleeseen uskonnollisuuteen. Myös karismaattinen usko voi ajautua liikaa armolahjakeskeisyyteen eikä sekään ole tervettä.

Sinun on hyvä kysyä itseltäsi kolme kysymystä:

1. Osaanko rukoilla?
Jokaisen meistä tulisi oppia käyttämään kahdenkeskistä aikaa Jumalan kanssa ja vuodattamaan sydämemme Herralle. Jokaisen tulisi oppia rukoilemaan aitoja sydämen rukouksia ja etsimään johdatusta, kun se on tarpeen. Kun saamme rukousvastauksia ja koemme, että ”etsivä löytää”, se vahvistaa uskoamme Jumalaan. Jos koet, että et oikein osaa rukoilla, kuuntele silloin, kuinka muut rukoilevat, sillä monet asiat opimme matkimalla. Kehitä itsellesi säännöllinen rukousohjelma, jonka käyt läpi päivittäin. Pyri viipymään Jumalan kanssa päivittäin kahdenkeskisessä yhteydessä. Jos et opi tätä, olet heikoilla, kun koetukset tulevat.

2. Rakennanko uskonelämääni Jumalan sanan perustukselle?
Kristus-kalliolle ei voi rakentaa kukaan, joka ei ole kuuliainen Jumalan sanalle. Jumalan sana ei ole jokin ”manna” tai loitsu tai profetia tai horoskoopin tapainen lupaus, että kaikki menee hyvin ja kääntyy parhain päin elämässäsi. Jumalan sana on leipää, jota syödään, koska muuten ei pysytä terveinä ja hengissä. Jumalan sana on sisäisen ihmiseni ravinto, jota ilman sisäinen ihmiseni kuolee ja kuihtuu pois. Jumalan sana on jotakin, joka oikaisee minua jatkuvasti, kun oma vanha luontoni on koko ajan heikko ja etsii sivupolkuja ja oman tahdon tietä. Jumalan sana on kompassi, jota ilman eksyn satavarmasti. Olen nähnyt aivan liian monta vanhaa uskovaa, jotka eivät ole oppineet Jumalan sanalle kuuliaisiksi, koska väheksyvät sen merkitystä.

3. Onko Pyhä Henki sisimmässäni?
Tässä ei nyt tarkoiteta Pyhän Hengen kastetta tai kysytä, toimivatko armolahjat minun elämässäni – ei. Nyt kysytään se kysymys, jonka Paavali esitti korinttilaisille:

Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. 2.Kor.13:5.

Arkikielelle käännettynä: onko uskoni elävää? Olenko elävässä uskossa vai vain muotojumalinen? Jos tämä tosi elämä kuihtuu meidän sisimmästämme, silloin tulevat helposti tilalle kaikki ne merkit, jotka edustavat kuollutta uskoa: tukeutuminen oppiin, nojaaminen kirkkoon tai seurakuntaan, muotomenot kuten ristisaatot, ristinmerkit ja muut rituaalit. Usko minua: ne ovat sitä turvautumista ”heikkoihin ja surkeisiin maailman alkuvoimiin” (Gal.4:9), joista ei ole mitään hyötyä tosi uskolle.

Kuulen vastaväitteen: mutta tarvitsemmehan me terveen opin? Kyllä tarvitsemme, mutta emme tarvitse ns. oikeassa olemisen pakkomiellettä, opin kiivailua ja teologisia nauloja, joilla ristiinnaulitsemme toisemme harhaoppisuuden ristille. Emme tarvitse kaikkia kirkkokuntaisia opin korostuksia, jos kerran olemme päässeet yhteen ja samaan uskoon (Ef.4:13).

Palatakseni aiheeseeni: Pyhän Hengen vaikutus ja läsnäolo ovat elintärkeitä uskonelämällemme aivan samoin kuin rukous ja sanakin. Tämä ilmenee hyvin moninaisesti, mutta se ilmenee ennen kaikkea hengen hedelminä, joita ovat:

…rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Gal.5.22-23.

Monet ovat pettyneet karismaattisuuteenkin, kun hengen vaikutukset eivät ole olleet raittiita. Mutta luulen, että kyseessä on ollut jonkinlainen yltiökarismaattisuus, joka on eräänlaista hurmahenkisyyttä. Siinä korostetaan aivan liikaa armolahjoja ja armolahjojen kustannuksella Pyhän Hengen muuta toimintaa.

Tehkäämme siis Jumalasta ja Kristuksesta elämämme päämäärä. Älkäämme tyytykö olemaan käännynnäisiä, vaan pyritään aitoon opetuslapseuteen. Se onnistuu, jos uskomme on terveellä pohjalla ja nojaa sanaan. Siinä sanaan tukeutumisessa meistä voi tulla oikealla tavalla kuuliaisia. Silloin rukouskin toimii, kun se on elävää vuorovaikutusta Jumalan kanssa eikä itsekkäiden pyyntöjen tuomista jollekin vastausautomaatille. Antakaamme tilaa Pyhälle Hengelle, että hän saa tehdä meille Kristuksen eläväksi. Torjukaamme ihmistekoinen kuollut usko, joka rakentuu instituutioille ja ihmisten keksimille rituaaleille. Pankaamme itsemme likoon, jotta saavuttaisimme uskon päämäärän, sillä meidän Herramme Jeesus, joka on kaikessa esikuvamme, laittoi itsensä täydellisesti likoon meidän puolestamme.

Mainokset
Kategoria(t): 2006, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s