Nabal ja Abigail

Olen viime aikoina tullut omassa elämässäni yhä tietoisemmaksi siitä kuilusta, mikä on minun ja vanhojen kirkkokuntien välillä. Olen yrittänyt virittää keskustelua joistakin peruskysymyksistä eri tahojen kanssa ja usein saan osakseni pelkkää hiljaisuutta. Joskus taas vastaus on jotakin niin yllätyksellistä, että ei etukäteen olisi unissaankaan kuvitellut saavansa sellaista vastausta. Yleensä kirkkokuntien virallista ääntä käyttävien tahojen puheenvuorot ovat hyvin tylyjä ja ylimielisiä. Vastaukset, jotka ovat vastauksia eri kysymyksiin kuin on kysytty, sisältävät valheellisia oletuksia ja väitteitä. Kaikkea leimaa kova henki: torjuva, ylimielinen, kirjanoppinut, farisealainen maahan lyömisen henki. Kyseessä on jonkinlainen puoluehenki, reviiriajattelu, korkeakirkollisuus tai korkealahkolaisuus – kuinka vaan. Pääasia näyttää olevan, että jotkut saavat käyttää valtaa ja käyttää sitä kovuudella. Tämän asian kanssa joutuvat painimaan myös karismaattiset piirit – eivät vain yksityiset henkilöt. Tänäkin päivänä joudumme siis kuuntelemaan tätä huutoa:

Kuolema sille miehelle! Päästä meille Barabbas! (Luuk.23:18)

On selvää, että asialla on henkivalta. Raamattu ei suosittele, että alamme katsoa henkilöön ja ruotia jonkun ihmisen ajatuksia tai käytöstä. On tehtävä selkeä ero siinä, mikä on henki ja kuka on henkilö. Jotkut tosin eivät tätä erotusta tee, vaan ruotivat henkilöiden sanomisia ja tekemisiä. Hyvin usein kuulen näkemyksiä, jotka selittävät näitä yllä mainittuja ristiriitoja henkilösuhteilla. Tällainen selitysmalli kertoo pinnallisesta luonteesta. Yleensä näissä on asialla se sama henkivalta, joka on hyvin kriittinen herätyskristillisyyttä kohtaan ja myös karismaattisuutta kohtaan ja yleensä kaikkea tervettä uskoa kohtaan. Tämän henkivallan pakotuksesta karismaattisuudestakin  – joka syntyi yhdistämään eri suuntien kristittyjä – on väkisin tehty puolue. Näin on saatu aikaan tilanne, jossa sama henkivalta pyrkii asettumaan myös karismaattisen liikkeen keskelle ja taistelemaan sen kautta toisia kristittyjä vastaan.

Tiedämme, ettei ole mitään uutta auringon alla (Saarn.1:9). Niinpä tämän henkivallan kuvauksia löytyy raamatusta useitakin. Saul ja Doeg edustavat sitä osaltaan, mutta ehkä selkein esikuva tästä henkivallasta on raamatun henkilö nimeltä Nabal. Jos hän ei ole sinulle tuttu henkilö, lue raamatustasi Ensimmäisen Samuelin kirjan luku 25. Nabal asui Karmelin vuoren rinteillä ja hänellä oli vaimo nimeltä Abigail. Myös Daavid liikkui miehineen sillä seudulla ja Nabalin paimenten ja Daavidin miesten kesken vallitsi rauha. Nabalin paimenet olivat huomanneet, että Daavidin miehet olivat sotureita ja huolehtivat osaltaan heidän turvallisuudestaan. He antoivat varauksettoman tunnustuksen Daavidin miesten toiminnasta:

Nuo miehet ovat aina olleet meille hyviä. Meillä ei ollut mitään ikävyyksiä emmekä menettäneet mitään koko sinä aikana, kun kuljeskelimme samoilla seuduilla. Niin kauan kuin paimensimme lampaita heidän lähettyvillään, he olivat yötä päivää kuin muuri meidän ympärillämme. 1.Sam.25:15-16.

Kun Daavid sitten pyysi Nabalilta vastapalvelusta, tämä vastasi hänelle luonteensa mukaisesti, sillä hänestä todetaan, että hän oli tyly ja karkea mies (1.Sam.25:3):

Kuka se Daavid on, kuka on Iisain poika? Nykyään niin monet orjat lähtevät karkuun isäntiensä luota. Pitäisikö minun ottaa leivät ja vesi ja lihat, jotka olen varannut keritsijöille, ja antaa ne miehille, jotka tulevat ties mistä? 1.Sam.25:10-11.

Nabal oli paatunut käyttämään valtaa ja hänen maailmassaan ei selvästikään ollut muita kuin isäntiä ja orjia. Hänen moraalinsa perustui tavaroiden ja ihmisten omistamiseen. Hän kohteli kaikkia halveksuvasti, luultavasti myös vaimoaan Abigailia.

Katselin jokin aika sitten toisella silmällä telkkarista Dr.Philiä, joka sanoi jollekin haastateltavalleen: ”Jos olet noin tyhmä, et ansaitse, että sinun kanssasi keskustellaan!” Tuo lause jäi jotenkin soimaan mielessäni. Ajattelin, että haluaisin sanoa sen itsekin muutamalle ”nabalille”, mutta koska siinä on loukkaava sävy, tuskin olisi Jumalan tahto sanoa kenellekään niin. On pidettävä tiukasti mielessä, että Nabal todellakin on henki eikä henkilö. Löydämme kuitenkin tuon Dr.Philin ajatuksen raamatusta, sillä Abigail sanoo miehestään näin:

Itse hän on niin kelvoton, ettei hänelle kannata edes puhua. 1.Sam.25:17.

Voimme miettiä, mitä Nabal edustaa meidän ajassamme ja elämässämme? Onko hän vertauskuva vanhan liiton laista? On selvää, että Abigail edustaa seurakuntaa, Kristuksen morsianta, ja Daavid Kristusta.

Uskon, että Nabal kuvaa meille ennen kaikkea sitä henkivaltaa, jota voidaan kutsua uskonnollisuudeksi ja joka saa ilmaisunsa ylipappien kautta, kun he laativat kirkollisia ohjelmiaan ja ihmisviisauden oppien mukaan rakentavat kirkkokuntiaan ja ihmisten mukaisia instituutioita ja oppirakennelmia. Sitten systeemin luotuaan he asettuvat sen huipulle johtajiksi ja orjuuttavat muita. Heille ei ole olemassa muita kuin isäntiä ja orjia, käskijöitä ja käskettäviä. Siinä asenteessaan heistä on tullut Elin poikien Hofnin ja Pinehasin kaltaisia, jotka käyttivät pappeuteen liittyviä oikeuksiaan riiston välineenä. Kehitystä tähän suuntaan on jokaisessa kirkkokunnassa ja sen kehityksen keskellä, joka vie aidon hengellisen herätysliikkeen tien kohti kirkkokuntaisuutta, tämä henkivalta hankkii parhaat paikat seurakunnan keskeltä. Tässä vaiheessa se ei välttämättä käytä karkeuttaan hyväksi, vaan pyrkii hyvin hienovaraisesti ja ”sivistyneesti” hyviin asemiin. Se osaa lumota, kuten Nabal oli osannut lumota Abigailin. Kuinka se esiintyykään valkeuden enkelinä, kun se kritisoi toisia ”harhaopeista” ja ”eksyttämisestä”! Kuinka se osaakaan kuulostaa hurskaalta! Mutta moni Daavidin Pojan, Jeesuksen seuraaja, on saanut heiltä tylyn vastauksen: ”Kukas sinä olet? Joku loikkari vai? Niitä on kaikenlaisia luopioita ja eksyttäjiä tänään… …Onkos sinua edes kastettu?… Oletkos sinä edes rippikoulua käynyt?…Sinähän et ole eläissäsi kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan?”

On kysymyksessä pohjimmiltaan hyvin tyly ja karkea henki, ylimielinen itsekeskeisyyden ja oman opin korostamisen henki, reviirejä luova ja muureja rakentava henki, jonka suosioon pääset vain olemalla sen orja. Tätä uskonnollisuuden orjuutta esiintyy kaikissa uskonsuunnissa, ei vain kansankirkossamme. Se vaanii kaikkia, mutta traagisinta on, että se saa saaliikseen niitä, joita on aidon sydämen parannuksen kautta kutsuttu Kristuksen seuraamiseen. Hienon hienoin uskonnollisuuden taikasitein se sitoo ihmisen systeemin vangiksi. Se saa ajan mittaan sellaisen käännynnäisen, jonka usko ei ole vielä kasvanut opetuslapseuden asteelle, omien sääntöjensä vangiksi. Se tekee hänestä uskonnollisten muotomenojen orjan.

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette. Matt.23:15.

Abigail oli miehelleen lojaali. Hän oli sitoutunut olemaan Nabalin vaimo. Mutta hän oli myös oikeamielinen ja hurskas. Hän teki niitä oikeita tekoja, jotka Nabal jätti tekemättä. Hän on kuva hurskaasta kristitystä sellaisen tyypillisen meidän aikamme seurakunnan keskellä, jonka johtajat käyttävät valtaansa väärin erilaiseen riistoon ja hyväksikäyttämiseen ja orjuuttamiseen. Hän halusi ennen kaikkea palvella Jumalaa – ei kirkkokuntaansa. Hän oli opetuslapsi eikä mikään käännynnäinen. Hän osasi ajatella asiat itsekin eikä tarvinnut ulkoa opeteltuja uskonkappaleita. Hän eli hengen vapaudessa eikä sääntöjen orjuudessa. Hän ei hännystellyt eikä ollut tekopyhä, hän toimi sydämensä mukaan ja osasi olla kiitollinen. Nämä hänen ominaisuutensa pelastivat hänet joutumasta elinikäiseen orjuuteen.

Huomaamme, kuinka Nabalin tylyt puheet saivat Daavidin raivoihinsa. Kun Daavid kuuli Nabalin tylyn vastauksen, hän heti komensi miehiään: ”Sitokaa kukin miekka vyöllenne!” Hän purki raivoaan ääneen:

Aivan suotta pidin tuon miehen omaisuudesta niin hyvää huolta, ettei siitä mitään hävinnyt. Hän maksoi minulle hyvän pahalla. Mutta kohdatkoon Jumalan viha minua nyt ja aina, jos jätän huomisaamuksi henkiin hänen väestään yhdenkään, joka vetensä seinään heittää! 1.Sam.25:21-22.

Tästä näemme, että Jumalan viha on sellaisen seurakunnan yllä, joka suosii tällaista tylyä henkivaltaa ja antaa tämän kovuuden vaikuttaa keskellään. Jumalan viha on sellaisen kirkkokunnan yllä, joka laatii perinnäissääntöjä ja sitoo opetuslapset ulkokohtaiseen uskon harjoittamiseen. Sellaisen seurakunnan ja kirkkokunnan tulee tehdä parannus. Kaikista muotomenoista ja ulkoa opitusta uskosta on tehtävä parannus ja pyrittävä sydämen uskoon, jossa tullaan kuuliaisiksi Jumalalle ja hänen sanalleen eikä jollekin kirkkokunnalle.

Abigail sai Daavidin leppymään. Meidän tulee tehdä sama tänään. Abigailissa näemme kuvan kristitystä, joka näkee epäkohtia seurakunnassa ja menee polvilleen ja tunnustaa syntejä Jumalan edessä. Tässä on todellinen esirukoilija muurin aukossa. Siinä antautumisessa, siinä oikeassa sydämen parannuksessa hänestä tulee Daavidin vaimo – siis Kristuksen morsian. Hän antaa Kristukselle sen, mitä Nabal ei anna. On syytä tehdä selkeä pesäero tällaisen väärän hengen kanssa.

Pois, pois, lähtekää Babylonista! Saastaiseen älkää koskeko, lähtekää pois sieltä, pitäkää itsenne puhtaina, te Herran pyhien astioiden kantajat! Jes.52:11.

Voi meitä, jos maailma ja ”babylon” ovat tulleet seurakuntaamme ja viihtyvät siellä hyvin Nabalin komennossa. On parempi lähteä pois sellaisen keskeltä tavalla tai toisella. Muodollinen jäsenyys jossakin seurakunnassa tai kirkkokunnassa ei ratkaise. Erottautumisen tulee olla sydämen asia. Synnissä ja jumalattomuudessa eläminen arkena ja kirkon muotomenoissa ja perinnäissäännöissä eläminen juhlapyhinä ei käy – se ei voi olla kenenkään aidon kristityn elämäntapa.

Voidaan kysyä: mihin olen sitoutunut? Ketä palvelen?

Palvelenko todella Kristusta? Vai onko uskoni jotenkin niin epäselvää, että siinä minun ja Jumalan välissä on vielä paljon kaikenlaista kansaa, pieniä ja suuria pappeja, katekismuksia, ulkoläksyjä ja alttarimenoja? Ja kaiken yläpuolella tyly kirkko tai ”herätyksen” nimellä kulkeva tyrannimainen hallinto? Onko siinä joku ihmisten mukainen me-henki ja sen sanelema uskonkappaleiden kokoelma, joka sanelee minulle, kuinka minun pitää ajatella ja käyttäytyä? Onko siinä jokin opin virtaus, jokin oikeassa olemisen ja ylemmyyden tekosyy? Onko siinä jokin ”hengellinen” tai ”raamatullinen” tekosyy erottaa omat ja vieraat, jokin hurskas lupa olla ulkopuolisia kohtaan tyly ja karkea?

Kysyn siis itseltäni, hitaasti ja hartaasti, totuuteen pyrkien: Mihin oikein olen sitoutunut ja ketä palvelen?

Sitä kysyi itseltään Abigail ja hän sai rohkeuden vastata tähän tärkeään kysymykseen oikein. Uskon, että jokainen ihminen, joka on rakastunut totuuteen, saa Jumalalta rohkeuden tulla Kristuksen luo ja sitoutua vain häneen ja yksin häneen. Sellainen ihminen, jolla on aito usko sydämessä ja ensirakkaus Kristukseen, pääsee myös hengelliseen kasvuun ja aikuisuuteen, missä häntä ei enää voida sitoa uskonnollisuuden taikasiteisiin (Hes.30:18-21). Hän ei ole enää pelinappula kenenkään ihmisen pelilaudalla (Ef.4:14) eikä kenenkään ylipapin pompoteltava. Hän ei ole ihmisten orja, hän on Kristuksen orja. Sellainen ihminen voi sanoa: ”Ulos, minun elämästäni, Nabal – Jeesuksen nimessä!”

Kirkkokunta, joka sallii Nabalin hengen hallita itseään, on vaarassa kivettyä kokonaan ja kuolla hengellisesti:

Seuraavana aamuna, kun Nabalin humala oli haihtunut, Abigail kertoi miehelleen kaiken. Silloin Nabalin sydän jähmettyi ja hän muuttui kuin kiveksi. Noin kymmenen päivää myöhemmin Herra iski Nabalia niin että tämä kuoli. Kuullessaan Nabalin kuolleen Daavid sanoi: ”Kiitetty olkoon Herra! Hän vaati Nabalin tilille loukkauksesta, jonka sain kärsiä. Herra varjeli minut, palvelijansa, pahasta teosta ja käänsi Nabalin pahan teon häntä itseään vastaan.” 1.Sam.25:37-39.

Abigailista tuli Daavidin vaimo ja hän sai tämän kanssa pojan, jonka nimeksi tuli Kilab, lisänimeltä Daniel.  Samalla tavalla Kristus haluaa antaa meille hengellisiä lapsia. Sen hintana on kokosydäminen erottautuminen hänelle ja uskollisuus, joka kestää uskonnollisuuden paineen.

Jeesus, Daavidin Poika, anna minulle voimaa irrottautua Nabalin orjuudesta ja tulla koko sydämestäni sinun orjaksesi. En halua palvella mitään ihmistekoisia jumalia, en kirkkokuntia enkä perinnäissääntöjä – haluan palvella sinua. Haluan kuulua sinulle kokonaan. Suo minun vanhan luontoni kuolla ja sen Nabalin hengen, joka vanhan luontoni kautta pyrkii minua sitomaan. Kiitos, että sinä olet tullut kuolettamaan minusta kaiken synnin ja kaiken uskonnollisuuden orjuuden. Kiitos, että sinä luot minut uudeksi ja annat Abigailin, Kristuksen morsiamen, kuoriutua minusta esiin! Aamen.

Mainokset
Kategoria(t): 2006, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s