Jumala varjelkoon!

Kun Jeesus vaelsi maan päällä ja vei läpi Jumalan suunnitelmaa ihmiskunnan pelastukseksi, hänen palvelustyönsä huipentui noin kolme vuotta kestäneeseen julkiseen jaksoon, mikä päättyi ristille. Tarkemmin sanoen hänen työnsä maan päällä päättyi ylösnousemukseen ja taivaaseen astumiseen.

Kun Jeesus kutsui seuraajia ja teki heistä opetuslapsia, hänen seuraajillaan oli erilaisia vaikuttimia, minkä vuoksi he halusivat vaeltaa Jeesuksen seurassa. Hyvin tärkeä motiivi oli se usko, että Jeesus olisi Messias. Messiaaseen oli tuolloin ladattu valtavasti odotuksia. Messias olisi uusi Daavid, siis mahtava kuningas, joka palauttaisi Israelin suuruuden ajan.

Jeesus yritti matkan varrella vähän toppuutella opetuslastensa intoa ja herätellä heitä luopumaan illuusioista. Hän opetti kärsivällisesti omasta kutsumuksestaan ja persoonastaan ja puhui suoraan rististä.

Opetuslasten mielestä Jeesus oli tullut pelastamaan heidät ristin kirouksesta, olihan risti roomalaisten kidutuspaalu ja kaiken sen sorron symboli, mitä julma miehitysvalta edusti. Miten kummassa hän voi kääntää asian noin päin:

Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt.10:38.

Tätä eivät opetuslapset voineet ymmärtää. Jeesus selitti asiaa eri puolilta:

Hän sanoi heille: ”Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet, mitä hän näillä sanoillaan tarkoitti, mutta eivät rohjenneet kysyä häneltä. Mark.9:31-32.

Kun luemme raamattua nämä asiat tuntuvat arkipäiväisen tutuilta eikä niistä herää mitään uusia ajatuksia tai ahaa-elämyksiä. Se johtuu tottumuksesta, mutta opetuslasten kohdalla tämä totuus ”meni kuin vesi hanhen selästä”, koska se oli niin käsittämätön ja outo ajatus. Varmasti se oli myös pelottava ajatus ja he torjuivat sen. Sitä sanotaan ”aktiiviseksi unohtamiseksi”. Mutta Jeesus jatkoi puhumista tästä aiheesta ja herätteli aika ajoin opetuslapsia, jotta he eivät tuudittautuisi suuruuden unelmiin. Jeesus huomasi, että opetuslapset kärkkyivät valta-asemia tulevassa Suur-Israelissa – ministerin paikkoja. Ja siksi hän puhui niin suoraan kuin osasi:

Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Matt.16:21.

Pietari oli innokas Jeesuksen kannattaja ja varma siitä, että Jeesus oli luvattu Messias. Hän oli sen tunnustanut kaikkien kuullen (Matt.16:16). Hän halusi olla luotettava ja lojaali. Hän halusi osoittaa käytännössä, että hän oli Mestarinsa puolella henkeen ja vereen. Mutta hän myös tiedosti, että jos Jeesus surmattaisiin, hän itsekin olisi hengenvaarassa. Vaikka hän onnistuisi säilyttämään henkensä, hän menettäisi kaiken, mistä oli haaveillut, sillä hän oli pannut koko elämänsä yhden kortin varaan ja se kortti oli Jeesus. Siksi hän ei voinut sulattaa, että Jeesus joutuisi kärsimään. Hän oli valmis puolustamaan tulevaa Messiasta kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Matt.16:22.

Jeesuksen reaktio oli odottamaton: hän nuhteli Pietaria kovemmin kuin koskaan ennen. Pietari joutui nolatuksi kaikkien kuullen. Raamattu ei kerro tarkemmin, mutta voimme kuvitella, että hän vetäytyi häpeissään taemmas ja murjotti aikansa vaiteliaana.

Otamme helposti raamatun kertomukset ja sanat jonakin historiallisena kuvauksena. Mutta tämä on täyttä evankeliumia tänä päivänä. Täysin ajankohtaista ja naulan kantaan osuvaa tekstiä tämän ajan uskoville. Jeesus nuhteli Pietaria: Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä! (Matt.16:23). Siinä nousee esiin hyvin selkeä esimerkki siitä, kuinka Jumalan sana on kuin naula vanhan lihallisen luonnon kuolettamiseksi. Se on kuin piikki, joka lävistää inhimillisen ajattelutavan ja antaa sille kuoliniskun.

Voimme siis kysyä itseltämme: ovatko ajatukseni Jumalasta vai ihmisestä? Ymmärränkö minä hengellisiä asioita hengellisesti? Vai ajattelenko edelleen ihmisten tavalla? Onko minun sisimmässäni Jumalan Hengen elävä läsnäolo, joka opettaa minua? Ymmärränkö ristin? Vai kaipaanko toista evankeliumia?

En puhu teoriaa, vaan puhun siitä lähtökohdasta, että kohtaan uskovien keskellä tänä päivänä paljon ”ihmisten mukaista uskonnollista ajattelua”. Kohtaan ristin kantamisen sijasta ristin karttamista, ristin ”aktiivista unohtamista”, kohtaan omatekoista uskoa. Tämä omatekoinen usko esiintyy hyvin moninaisina aidon evankeliumin vääristelyinä, mutta yksi yhteinen piirre paljastaa aina, mistä on perimmältään kysymys: ”Jumala varjelkoon!”

Olen sanonut aiemmin ja sanon taas: monet haluavat paeta ristiänsä. Jos he vähän kokevat vastoinkäymisiä, niin valitusta ja ruikutusta riittää: että minun täytyy tämä kestää, kyllä minulla on vaikeaa. Olen ollut huomaavinani, että uskovissa on alkanut esiintyä itsesäälissä rypemisen tautia. Voi minua, kuinka ankea lapsuus minulla oli. Kuinka maailma on minua murjonut. Nyt minun täytyy löytää parantaja ja parantua sisäisesti kaikesta. Jotkut sitten tarjoavat tarjoamasta päästyäänkin ihmisille sisäistä ja ulkoista parantumista, niin että kohta ihan terveetkin alkavat tuntea itsensä sairaiksi ja hakeutua parannettaviksi.

Niin, ihmisten parantaminen erilaisista vaivoista ja sairauksista kuului Jeesuksen palvelutyöhön. Hän näytti, että hän voi tehdä koko ihmisen terveeksi. Mutta eihän hän kumonnut sillä omaa kutsumustaan, johon kuului ristin kantaminen. Eihän hän kumonnut sillä sitä, että hän oli Tie ja oma risti kuului myös jokaisen tosi opetuslapsen elämään.

Ei hän kumonnut ristin totuutta. Terveessä uskossa ei yksi totuus syö pois toisia totuuksia. On väärin yrittää ottaa ihmisiltä risti pois ja hoivailla heitä kuntoon ”etteivät vain menetä uskoaan kovissa koetuksissa”. Pahimmillaan siihen on sisäänrakennettuna kehotus: tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen (Matt.27:42). Ei – terve usko tarvitsee ristinsä.

Meidän vanha luontomme on tuomittu kuolemaan. Se kuuluu ristille Kristuksen kanssa. Vanha luonto on haudattu kasteen hautaan, joten se kuuluu sinne ihan oikeasti – eikä vain leikisti. Ei vain opillisesti.

Oppi on uskonelämän helpoin rasti. Oikean opin eläminen todeksi on vaikeata ja siksi on vain harvoja, jotka ovat terveessä uskossa.

Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! Matt.7:14.

Näemme Jobin ja hänen ystäviensä kohdalla, että on mahdollista olla hurskas ja joutua ristin tielle, mutta näemme myös, että valtava enemmistö uskovista pystyvät elämään jonkinlaisessa uskossa ja silti välttämään ristin totuuden, tuon julman paradoksin, joka hallitsee hengen maailmaa. He pitäytyvät ihmisten mukaisessa ajattelussa ja heidän ajattelunsa myös sitoo heidät ihmisten mukaiseen elämäntapaan. Siinä ihmisten mukaisessa ”viisaudessa” he sitten asettuvat niiden yläpuolelle, jotka ovat sydänjuuriaan myöten kiinni ristin todellisuudessa ja sen ylivertaisessa viisaudessa ja voimassa.

Näemme Pietarin vaiheista, että luonnolliselle ihmiselle on ylivoimaisen vaikeata hyväksyä risti. Pietarilla oli paljon vilpitöntä intoa, lojaaliutta ja kiintymystä Jeesukseen. Mutta hän oli myös täysin pyörällä päästään ja sekaisin kaikista pääsiäisviikon käänteistä. Hän yritti tosin miekalla puolustaa Jeesusta, mutta siitä ei ollut apua – Jeesus vieläpä paransi miekan haavat. Voi vain kuvitella, miten paljon Pietari raapi päätään Jeesuksen vangitsemisen jälkeen ja miten avuttomaksi hän tunsi itsensä, kun Johannes raahasi hänet ylipapin palatsin pihalle. Näemme luonnollisen ihmisen avuttomuuden ja pelkuruuden kaikessa alastomuudessaan. Siellä hiilivalkean äärellä Pietari oli jos missään ”ihan pihalla”.

Oli kovaa tajuta se ja ”ratketa itkuun”. Mutta juuri näin hän joutui itsekin ristille. Ei omaa pätevyyttään, ei rohkeuttaan tai urheuttaan, ei lojaaliuttaan – pelkästään, koska Jumalan Henki kuljetti häntä ja Jumalan totuuden naulat ja Jeesuksen katse iskettiin hänen vanhaan luontoonsa niin syvälle, että vanha luonto hänessä särkyi ja päätyi kuolinkamppailuun. Pietarin oli opittava se, mistä Luther myöhemmin opetti meitä: ”ei ihminen voi omasta voimastaan palvella Jumalaa”. Tai niin kuin Mestari itse opetti hänelle ylösnousemuksen jälkeen:

Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo. Joh.21:18.

On siis valvottava ja pidettävä huoli, että mikään ”toinen evankeliumi” ei saa sijaa sydämessämme. Meidän tulee ymmärtää, että vanha luontomme kuuluu ristille ja kasteen hautaan. Turha sitä on raahata minnekään parantumiskokouksiin. Jos alamme sitä tehdä, avuliaita ihmisiä löytyy kyllä ja he vetävät pois meidän lihastamme kaikki Jumalan sanan naulat, jotka tekevät kipeää ja vuotavat verta, ja hoitavat haavojamme, ettemme vaan kuole – ettei vaan vanha luontomme kuole. Jos on olemassa ”Herra tietää” -uskonsuunta, niin on olemassa myös ”Jumala varjelkoon minua ristin tieltä” -uskonsuunta. Jumala varjelkoon, ettei minun sydämeeni tule mitään naarmuakaan, kun minä olen niin Jumalan lemmikki ja hän hoivaa minua ja kantaa sylissään… Minulla on niin huono itsetunto ja vaikea lapsuus takana, että nyt minä tarvitsen jatkuvaa seurakunnan sylihoitoa…

On hyvä, että seurakunta-äiti voi tarjota tarpeen tulleen myös äidillistä hoivaa, mutta on myös tärkeää ymmärtää, että ilosanoma ilman ristiä ei edusta Jeesusta, se edustaa äiti Ammaa. Emme saa istuttaa opetuslapsia syöttötuoliin ja tehdä heistä pikkulapsia. Emme saa heidän itkujaan hyssytellä väärällä tavalla niin että heistä tulee pysyvästi tutti suussa istuvia lapsukaisia, jotka aina etsivät itselleen sielullista viihdykettä. On annettavaa tilaa kasvaa aikuisiksi. Aikuinen usko kestää ristin painoa. Aikuinen ei tarvitse itsesäälissä rypemistä eikä jatkuvaa paapomista.

Aikuinen usko myös ymmärtää oman heikkoutensa. Hän ei kuvittele olevansa pätevä yhtään missään. Hän ei juokse kurssilta toiselle etsimässä opetusta johtajuudesta. Hän ei tarvitse koulutusta, jossa muka opetetaan uskon perusteista, mutta oikeasti vain opetetaan erilaisia järjen päätelmiä. Hän ei usko itseensä. Hän ei usko ”viisaisiin miehiin”, ihmisten ajatuksiin eikä uskonnollisiin oppirakennelmiin. Hän tietää, että on vain yksi luotettava ja sen ainoan luotettavan painava mielipide on kirjoitettu hänen sydämeensä:

Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.  1.Kor.1:23-24.

Muistamme, kuinka Jeesus nuhteli ylösnousemuksensa jälkeen Emmauksen tien kulkijoita. Uskon, että tämä sana sopii myös tänä päivänä lukea ja sitä on hyvä mietiskellä kiireettömästi ja viimeistään nyt ymmärtää ja hyväksyä se:

Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Luuk.24:25-27.

Rukoile kanssani:

Kiitos Jeesus, että sinä olet tehnyt ristin uroteon ja ottanut minutkin sovituksen ihanaan todellisuuteen. Kiitos, että viet minutkin ristin tietä voittoon. Naulitse vanha luontoni ristille sanasi vasaralla. Suo vanhan luontoni pysyä kasteen haudassa. Anna Pyhän Henkesi elävän läsnäolon tuoda minulle Kristuksen pyhittävä voima tähän päivään. Kiitos, että liität minut itseesi yhtäläisessä kuolemassa ja sen tähden saan myös nousta kuolleista yhdessä sinun kanssasi, kun ylösnousemuksen päivä koittaa. Kiitos, että saan jo nyt maistaa tulevan maailman voimia ja tuntea sinun hyvyytesi ja armosi. Kiitollisin mielin laulan sinulle: oi, rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen, mun särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen… – Ota Jeesus, rakkauteni ja sydämeni palvonta vastaan tänään.

Mainokset
Kategoria(t): 2007, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Jumala varjelkoon!

  1. Simo sanoo:

    ”Meidän tulee ymmärtää, että vanha luontomme kuuluu ristille ja kasteen hautaan. Turha sitä on raahata minnekään parantumiskokouksiin.” – Naurahdin tuolle omalle tokaisulleni. Varmaan voi moni tämän käsittää väärinkin. Varsinkin irralleen otettuna lauseena. Vaimoni sanoi: ”Tuollaisia puheita puhuvat terveet ihmiset!” – Myönnän. Ei ole väärin pyytää rukousta, jos sairastaa. Mutta käsite ”vanha luonto” on jotakin muuta kuin ”raihnas kroppa”. Vanha luonto on se osa meistä, joka tekee syntiä. Myös itsekkyys ja mukavuudenhalu ja nautintojen etsiminen kuuluvat siihen. Saatamme hyväksyä ristin teoriassa – myös omalle kohdalle. Mutta toivomme, että se on jonkinlaista hengellistä akupunktiota – ettei se satu juurikaan. Ei ainakaan veri vuoda. Tarkoitettu luomaan hyvänolon tunnetta pikemminkin kuin kipua. Oletko nähnyt alttaritauluja, joissa Jeesus tosin on ristillä, mutta uskottavuus puuttuu – mustelmia ei näy, turvonneita kohtia ei ole, veri korkeintaan vähän pisaroi jossain? Niistä näkee, kuinka syvällä taiteilija itse on uskossaan. Useimmiten ei ole edes uskossa, saati syvällä. Via Crucis on valitettavasti samaa sarjaa – ainakin minulle. En jaksa innostua kärsimysnäytelmistä yhdestä syystä: koska ne ovat näytelmiä. Elävässä elämässä joudumme ristin tielle ja elävässä elämässä näemme myös todellista ristin kantamista. Ei sitä tarvitse lavastaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s