Kutsu hedelmän kantamiseen, osa3

Omenoita

Omenoita

Jos mielimme kantaa hedelmää hengellisessä työssä ja olla Jumalalle käyttökelpoisia, tarvitsemme elävän uskon ja toimivan jumalasuhteen. Sen lisäksi on tarpeen, että meillä on selkeä näky ja kutsumustietoisuus, ettemme harhaile ja hosu mitä sattuu. Kun meillä on nämä, voi silti käydä niin, että näkymme ei lähde toteutumaan. Joskus ajattelemme, että ”näky odottaa aikaansa” (Hab.2:3) ja saatamme kokea, että voimme passiivisesti odottaa, kunnes sopiva aika tulee. Minä uskon, että mitään passiivista odotusaikaa ei Jumalan puolelta ole, vaan yksinkertaisesti hän valmistaa olosuhteita ja ennen kaikkea meitä itseämme näkymme ja kutsumuksemme toteutumiseen. Joskus on pakko myöntää, että emme ole vielä itse kypsiä ja valmiita toteuttamaan Jumalan kutsua.

Tarvitsemme hengellistä kasvua ja kypsymistä. Saatamme olla innokkaita lähtemään Herran työhön ja tarttumaan toimeen ja vimmatulla päättäväisyydellä viemään läpi näkyämme. Mutta Jumalan huomio ei välttämättä keskity vielä pitkään aikaan meidän näkymme toteuttamiseen, vaan hän keskittyy kasvattamaan meitä. Jumala ei aina voi käyttää alaikäisiä ja kypsymättömiä ihmisiä, jotka saattavat päästää suustaan mitä sattuu ja tehdä mitä sattuu. Valitettavasti luonnollinen ihminen on valmis eksymään vähän joka askeleella ja siksi Jumalan on välttämätöntä keskittyä valmistamaan ihmisen persoonaa ja luonnetta ja kypsyttämään häntä uskovana, jotta hän voisi myöhemmin aidolla ja todellisella tavalla olla Jumalan tarkoitusperien välikappale.

Monet näkynsä kanssa kipuilevat ihmiset ovat päätyneet siihen, että koulutus ratkaisee heidän ongelmansa. Hyvä raamattukoulu tai yliopisto on heidän arvionsa mukaan hyvä astinlauta eteenpäin. Joskus voi niin ollakin. Kirkon virkoihin ei pääse ilman muodollista koulutusta. Joskus jokin raamattukoulu voi olla hyödyllinen välivaihe ja antaa sopivaa perustaa ja pohjaa mennä eteenpäin oman kutsumuksensa toteuttamisessa. Itse en ole koskaan käynyt minkäänlaista raamattukoulua enkä edes lyhyempää kurssitusta. Ja uskallan sen myöntää avoimesti. Kaiken lisäksi olen niin julkea, että en ole yhtään huolissani tästä muodollisen koulutuksen ja pätevyyden puutteestani. Koen, että Jumalan antama koulutus on jotakin muuta. Uskallan luottaa siihen, että Herran henki johdattaa ja kouluttaa elämän keskellä, ihan siellä missä kuljen, maallisen työnkin keskellä. Luotan elämän kouluun. Olen nähnyt, että se vasta onkin vaativa ja monet kompastuvat ja jäävät luokalle tässä todellisessa koulussa. Jumala muokkaa meidän luonnettamme, koko persoonaamme ja elämäntapaamme eikä vain pumppaa meihin ulkokohtaista tietoa ja kirjaviisautta.

Olen nähnyt monia tapauksia, jolloin on käynyt ilmi, että henkilö on kyllä uskossa ja hänellä on näkykin, mutta hän kamppailee omien heikkouksiensa kanssa. Olen seurannut aikoinaan erästä veljeä, jolla oli kutsu palvella seurakunnallisessa tehtävässä, mutta hän oli oman luonteensa kanssa aivan keskenkasvuinen. Hän hallitsi vaimoaan kovuudella, sätti tätä ja sanoi jopa häpeävänsä tätä. Tämän hän teki kaikkien kuullen. Ongelma vaan oli se, että vaimossa ei ollut mitään vikaa, vaan tämä veli itse oli karkea ja tyly ja itsekeskeinen. Hän ei kyennyt näkemään omia puutteitaan ja siksi hän rämpi koko ajan samojen ongelmien kanssa. Seurakunnan vastuunkantajien ei sovi olla väkivaltaisia tai edes vallanhaluisia. Eihän kukaan itsekeskeinen ääliö voi edustaa Kristuksen luonnetta ja heijastaa hänen rakkauttaan. Paavali kuvaa Jumalalle käyttökelpoisen ihmisen toivottuja ja ei-toivottuja ominaisuuksia, kun hän kirjeessään Titukselle luonnehtii seurakunnan kaitsijoita ja vanhimpia:

Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija, vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä. Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet. Tit.1:6-9.

Näitä ominaisuuksia Jumala odottaa jokaiselta, joka mielii tehdä hengellistä työtä ja kantaa hedelmää Jumalan valtakunnassa. Olen itsekin joutunut katsomaan peiliin. Huomaan, että minulla on luonteessani heikkouksia, jotka juontuvat jostain kaukaa lapsuuden kokemuksista ja kasvuympäristöstäni tai jopa perintötekijöistä, ja siksi Jumalan on pakko tehdä minussa työtä, että pyhittyisin. Usein huomaan, minkälaisille taipumuksille olen altis, kun katselen sisarusteni elämää. Joskus kun näen puutteita ihmisissä rukoilen tämän fariseuksen rukouksen: ”Herra, auta minua, etten koskaan tekisi samalla tavalla kuin tuo henkilö toimii”. Onhan se vähän farisealainen rukous, mutta siihen sisältyy aito pelko ja huoli, että minullakin on samoja huonoja taipumuksia.

Monet elämän hankaluudet, kun törmäämme vaikeisiin ihmissuhteisiin ja hankaliin tilanteisiin työpaikalla tai seurakunnassa tai ystävysten kesken – tai oman perheemme sisällä – ovat Jumalan tapa työstää meidän sisäistä luonnettamme vastaamaan paremmin Kristuksen luonnetta. Emme voi heijastaa hänen kuvaansa, ellemme suostu muuttumaan. Emme voi heijastaa Kristuksen valoa ulospäin, jos olemme sisältä itsekeskeisiä, omatahtoisia, vallanhaluisia, itsepäisiä pässejä tai jopa juonittelevia lurjuksia. Pahinta on, että emme läpäise testiä, ellemme opi seuraamaan Herraa silloinkin, kun meidät yllätetään, kun olemme sressaantuneita, kun pelkäämme, kun olemme väsyneitä ja uuvuksissa. Silloinkin meidän tulisi osoittautua kaikessa Jumalan palvelijoiksi.

Monet reputtavat tentissä yhä uudestaan ja eivät siksi pääse eteenpäin. En halua korkealta puhua, sillä tiedostan oman raadollisuuteni jatkuvasti. Onneksi meille annetaan sama koe eteen uudelleen ja uudelleen, kunnes läpäisemme sen. Jumala on uskollinen eikä hylkää meitä.

Näissä kokemuksissa opimme tulemaan nöyriksi ja taipuisiksi, opimme tekemään parannusta ja tuntemaan oman heikkoutemme. Tässä prosessissa alan ymmärtää ja vähitellen jopa lujasti vakuuttua siitä, että en voi luottaa siihen, että minun oma luonteeni olisi riittävän jalo ja hyvä ja pyhittynyt kyetäkseni tekemään hengellistä työtä ja kantaakseni siinä hedelmää. Ei toki, vaan jos sellaiseen tavoitteeseen pääsen, se on hänen jaloutensa ja hyvyytensä lahjaa – täysin Jumalan armoa. Kristus teissä, kirkkauden toivo. Kol.1:27 KR38.

Näin olemme ehkä edistyneet sittenkin ja se näkykin saattaa olla lähempänä toteutumistaan. Jumala voi nostaa palvelijansa uudelle tasolle, antaa uuden voiman ja voitelun, niin että se kauan mielen pohjalla kytenyt kutsumuskin näkee päivänvalon.

Mutta edelleen voi eräs asia nousta esteeksi ja viivyttää meitä. Puhun siitä neljännessä osassa.

Osa 4

Mainokset
Kategoria(t): 2009, Hengen miekka, Saarnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s