Katusoittajia

Katusoittajia näkee kaupungin keskustassa aika usein – jopa talvisin. Joskus katusoittaja vetelee hanuria tai soittaa saksofonia yksinään, joskus taas he kerääntyvät ryhmiin. Tyypillistä on, että hattu on asetettu kadulle tai soitinlaukku on auki, jotta ohikulkijat voivat heittää kolikoitaan soittajien hengenpitimiksi.

Olipa kerran ”katusoittaja”, joka soitti lähinnä suutaan. Hän seisoi kadun kulmissa kertomassa evankeliumia. Hän jakoi ihmisille ilmaista kirjallisuutta. Kun hän oli köyhä, hän kirjoitti itse hengellisiä opetuskirjoituksia ja jakoi niitä. Joskus hän pisti likoon vähäisen ruotsintaitonsa ja käänsi haalimiansa ruotsinkielisiä opetusvihkosia suomeksi ja jakoi niitä halukkaille ilmaiseksi.

Kukaan tuskin huomasi koskaan, että hänen jaloissaan oli myös hattu odottamassa ropoja. Joku joskus huomasi ja jopa laittoi siihen hattuun jonkin pennosen.

Viime aikoina vaan hän on joutunut näkemään nälkää, joten hän on saattanut pyytää joskus ohikulkijoilta avustusta. Aika huonoin tuloksin. Eräs henkilö neuvoi, että kaverin olisi parasta myydä noita painotuotteitaan. ”Saisi niistä varmaan vähän rahaa”.  Joku oli paljon käytännöllisempi: ”Myy tuo palttoo päältäsi… ja sinullahan on aika hyvät kengät – kyllä niistä kertyy”. Toinen myötätuntoinen sielu rohkaisi häntä tähän tapaan: ”Kyllä Jumala maksaa sinulle palkan sitten taivaassa”. Kolmas myötätuntoinen henkilö oli huomannut suuren turistijoukon torilla. ”Menepä sinne julistamaan. Eihän tässä kulje ketään…” Eräs vakituista palkkaa nauttiva pastori pysähtyi hänen kohdallaan, koska kaveri näytti niin kalpealta. ”Voitko huonosti?”, hän kysyi. ”Ei toki – minä olen paastonnut useita päiviä ja siksi jo vähän heikottaa.” ”Ai, sepä hyvä!” innostui pastori. ”Jospa paastoisit samalla meidänkin seurakuntamme puolesta, sillä tarvitsisimme uuden kirkon. Kiitos ja siunausta!”

Kalpea mies jäi seisomaan horjuvin jaloin paikalleen, katseli kiireisin askelin poistuvan pastorin perään ja mutisi: ”En minä sen takia paastoa, että rukoilen, vaan sen takia, kun ei ole mitään syötävää…”

Välillä poloinen ”katusoittajamme” oli todella tyhjin käsin. Ei ollut ruokaa eikä resursseja hankkia mitään hengellistä jaettavaakaan. Niinpä hän luki raamattua ääneen: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut…”

Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,  niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut… Jaak.2:15-17.

Kerran kadunkulmassa oli tyhjää. Köyhää evankelistaa ei näkynyt. Kun asiaa tiedusteltiin, saatiin kuulla, että mies oli kuollut. Nälkään, todennäköisesti. Häneltä jäi vaimo ja kaksi lasta.

Sen pituinen se. Mutta olihan se vain satu. Ei totta ollenkaan.

Mainokset
Kategoria(t): Hengen sanomat, Huumoria. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s