Kuulijan vastuu

”Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle”.

Niin hassulta kuin voi kuulostaakin, myös profeetallisen sanan kohdalla voidaan puhua kuulijan vastuusta. Tämä voidaan laajentaa koskemaan kaikkea sananjulistusta. Olen kokenut kymmeniä kertoja saarnan aikana, että olen tullut syylliseksi. Puhuja ei välttämättä vaatinut parannusta, sana vain satutti puhujan tietämättä. Vastuu siitä, millä tavalla otin sanan vastaan, oli kokonaan minun itseni. Olin siinä sanan ja Jumalan kanssa kahden. Puhujan syyttäminen olisi ollut typerää. Hänhän teki työnsä hyvin: puhui profeetallista sanaa, joka kolahti omalletunnolleni Pyhän Hengen tahdon mukaisesti.

Kerrotaan, että eräässä helluntailaisten kokouksessa muuan mies nousi pystyyn kesken saarnan ja totesi tuohtuneena: ”On se kumma, kun yhtä miestä koko ajan haukutaan!” Sitten hän poistui tilaisuudesta vihaisena.

Puhun tästä, koska olen huomannut saman ilmiön täällä netissä. Ihmiset loukkaantuvat ja joskus jopa joku sellainen, jota olen pitänyt ystävänä, kokee tulleensa loukatuksi.

Olen viime aikoina pyrkinyt tarkistamaan omia asenteitani ja puheitani. Kun olen tätäkin sivustoa uusinut, olen samalla siirtänyt joitakin kirjoitelmiani hyllylle. Olenko tehnyt itseni hampaattomaksi turhaan? En tiedä. Joskus myös kova sana on sanottava. Ei niin, että motiivina olisi jokin oma ylpeys tai paremmuus – sehän olisi farisealaisuutta. Tiedostan sellaisen vaaran. Mutta en toisaalta halua vesittää mitään enkä tehdä kompromisseja aiheettomasti.

En halua ryhtyä seurakunnan ”täti-ihmiseksi”. Kristinuskoa on jo aivan liikaa vääristelty sellaiseksi yleiskiltteyden ohjelmaksi, missä kaikenlainen lässynlässy on ohittanut vakaumuksen ääneen.

Kun luemme tarkasti Uutta testamenttia ja Jeesuksen sanoja, huomaamme määrätynlaisen ankaruuden ja vaativuuden Jeesuksen sanoissa. Hän oli ennen kaikkea vaativa itseään ja kutsumustaan kohtaan. Hän ei suostunut vaihtamaan ristiä mihinkään. Tämän vakaumuksellisuuden hän toi esiin jo evankeliumikirjojen alusta lähtien, kun hän erämaassa kävi taistelunsa kiusaajan kanssa – ja voitti.

Hänelle ”kaikki maailman loisto” oli liian pieni palkinto. Minäkin olen viime aikoina Jumalan valtakunnan työtä tehdessäni johdonmukaisesti kieltäytynyt rahapalkkioista. Itsekseni olen ajatellut, että ”en tyydy niin pieneen palkkaan”.

Vakaumuksellisuus moraalin, raamatulle uskollisuuden ja elämäntavan suhteen kostautuu: ystävät harvenevat.

Jos sitä voisikin surra vain itselle koituvana tappiona, mutta ikävä kyllä vihollinen valheillaan huijaa ihmisiä luulemaan sitä ja luulemaan tätä – se surettaa. Se on tällä hetkellä sielussani oleva haava, joka ei tunnu paranevan.

Laskin eilen neljä sellaista ystävää tai ystäväehdokasta, joiden kanssa yritin parhaani ja menetin heidät. Kolme heistä on edelleen rukouksissani ja päätin pitää heidät siellä, kantaa heitä sydämelläni ja ottaa heidät syliini kerran, kun saavumme taivaaseen.

Merkitseekö rukoileva ystävä sinulle mitään erityistä? Vai loukkaannutko helposti puhujaan ja sanoihin, jotka on puhuttu yleisellä tasolla?

Mainokset
Kategoria(t): Hengen sanomat, Selvennys. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s