Arkipäivän usko

Uskoa on kahdenlaista: arkipäivän uskoa ja hengellistä uskoa. Arkipäivän usko on helppoa ja yksinkertaista logiikkaa, joka sanoo kokemuksen ja tosiasioiden pohjalta esimerkiksi, että aurinko nousee huomennakin. Hengellinen usko on luottamista Raamatun sanaan silloinkin, kun arkipäivän usko ei sitä tue.

Arkipäivän usko sanoo, että hedelmöittyneestä munasolusta kehittyy ihminen, ensin kohdussa vauva, joka syntyy noin 9 kuukauden kuluttua hedelmöittymisestä. Kun vauva on syntynyt, arkipäivän usko luottaa siihen, että hänestä aikaa myöten kasvaa aikuinen ihminen. Arkipäivän usko pitää todennäköisenä, että tämä ihminen perustaa myöhemmin perheen ja saa omia lapsia.

Arkipäivän usko tietää, että ihminen voi saada lapsenlapsia ja edelleen uusien sukupolvien myötä tälle yhdelle kantaisälle tai -äidille kehittyy suku ja suku voi laajeta niin, että sitä voidaan kutsua klaaniksi. Arkipäivän usko tietää, että klaanit laajenevat historian saatossa heimoiksi ja edelleen kansoiksi.

Täytyy ihmetellä, että Suomen kansa on menettänyt arkipäivän uskon. Niinpä sen mielestä hedelmöittynyt munasolu ei ole ihminen. Abortti ei ole murha. Abortti ei ainakaan ole kokonaisten sukuhaarojen tuhoamista. Suomalaisen kyky uskoa on kadonnut kokonaan. Se ei koskaan ajattele, että ”entä jos isoisoisäni olisi jäänyt syntymättä keskenmenon vuoksi – minuakaan ei olisi silloin eikä meidän sukua”. Ei – niin syvällisiä asioita ei nykysuomalainen kykene ajattelemaan. Se kykenee ajattelemaan vain, että naisella on vartalo ja sen vartalon suojeleminen on ihmisoikeuskysymys.

Tällaiset pölvästit sitten vielä pyrkivät presidenteiksi. Naispuoliset heistä kehuvat ensin, että ovat synnyttäneet lapsia – maininnalla ”suurin ansioni” – ja sitten vaativat, että naapurin nuorison pitää saada abortoida omat lapsensa tuosta vaan. Ihmisoikeuskysymys. Vähemmistövaltuutettu on valmis pilkkaamaan koko kansan edessä vakaumusta, joka edustaa vähemmistöä – vakaumusta, jonka mielestä ”elämä on pyhä”!

Terve moraali – samoin kuin terve usko – on aina hyvin yksinkertaista ja selkeää ja johdonmukaista. Vain johdonmukaisuudesta syntyy vakaumus. Tämä omia lapsiaan palvova lasten murhaaja ei ole ainakaan johdonmukainen – sen nyt luulisi jokaisen voivan ”nähdä otsallaankin”.

On aikoihin eletty. Tämä lopun ajan väkivaltainen ihmisrotu haluaa tuhota omat lapsensa, oman sukunsa, oman kansansa laillisella murhaamisella. Siltä puuttuu usko kokonaan, kaikki usko, myös sen yksinkertaisin muoto.

Usko olisi suojellut sitä, ettei se olisi eksynyt tähän väkivaltakulttuuriin. Se ei olisi tarvinnut edes uskoa Jumalan sanaan, ei edes uskoa Jumalaan Luojana. Se olisi tarvinnut hitusen järkeä, vähäisen loogista ajattelua, pikkuriikkisen ihmisarvon kunnioittamista. Se olisi tarvinnut pienen määrän arkipäivän uskoa. Nyt se on tullut äärimmäisen tekopyhäksi, äärimmäisen tyhmäksi, äärimmäisen väkivaltaiseksi. Nykyihmisestä on uudestaan tullut homo neandertalis.

Lopun ajan ihminen on valmiina ottamaan vastaan pedon. Se odottaa vain, että Antikristus ottaa vallan ja alkaa käskeä alistamaan ja murhaamaan, tekemään sekä henkistä että ruumiillista väkivaltaa, harjoittamaan murhaamista aina kansanmurhiin asti. Kaikki suuren petoksen nimissä, ihmiskunnan sivistyksen nimissä, ihmisarvon nimissä, kansantalouden turvaamisen nimissä ja mitä nyt keksivätkään, jotta saavat saatanalliset valheensa syötetyksi kaikille ihmisille. Aika on kypsä.

Uusi Eva on syntynyt. Uuden ihmissuvun kantaäiti, joka vie ihmiskunnan uuteen syntiinlankeemukseen, entistä syvempään. Uusi Eva, joka ottaa omenan itsensä Saatanan kädestä ja syöttää sen kaikille muillekin. Uusi ”Biologinen Dee” on siis syntynyt – Dee tarkoittanee Degeneraatio tai DNA – hän itse julistaa niin hyvin itsekeskeisesti ja narsistisesti, kuten Isebel-tyyppiselle pedon profeetalle sopiikin. Petos muhii. Suuri lopun ajan petos ja valhe muhii nyt joka puolella. Pyhien murhaaminen voi vähitellen alkaa myös Suomessa. Viattomien lasten murhaaminen on ollut meneillään jo vuosikymmeniä.

Kategoria(t): Hengen sanomat, Mielipide. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s